Muisteluita Kummunkylän ihmisistä ja ammateista
Kummun kyläyhdistyksen pikkujouluissa, kuusenkaristajaisissa, esitetty Martta Venhovaaran tekemä kronikka kummunkylä ihmisistä ja ammateista 1950-luvulta alkaen.
Arkistot
Syyskuvia Mensuvaarasta ja Ristilahdesta
Heimo Paakkisen marraskuun alussa 2018 ottamia kuvia Mensuvaarasta ja Ristilahdesta.
Vertailun vuoksi suojeluskuntatalo alkuperäisessä asussaan. Edellisessä kuvassa olevat portaat talon vasemmassa päädyssä.
Lauantai oli Lottien päivä
Uukuniemi-juhlat alkoivat eilen hyvin tuulisessa ja tottuttuun nähden kylmässä säässä. Lauantain teemana olivat lotat, joita muistettiin juhlatilaisuudessa monin tavoin. Avauspuheessaan Uukuniemi-seuran hallituksen jäsen Salme Kandolin toi esille myös muut naiset, jotka muun muassa työskentelivät sotatarviketeollisuudessa, hoitivat maatalojen töitä, tekivät metsätöitä ja vapaaehtoisuuteen perustuvaa hoitotyötä rintamilla, raja-alueilla ja kodeissa. Lisäksi he osallistuivat myös työvelvollisuuslain velvoittamina töihin siellä, missä milloinkin tarvittiin. Kandolinin mielestä naisten sota-aikana tekemä työ osoitti sen, mikä voima vapaaehtoistyöllä ja yhteishengellä on. Ne loivat pohjaa sodanjälkeiselle yhteistyölle hyvinvointivaltion puolesta. Vapaaehtoistyötä ja yhteistyötä tarvitaan niin ikään myös tulevaisuudessa. Puheessaan Kandolin toi esille esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja kyberturvallisuuden, jotka perinteisen maanpuolustustyön ohella nousevat keskiöön Suomen turvallisuutta tarkasteltaessa ja sitä kehitettäessä. Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran äskettäin julkaisemasta tutkimuksesta käy ilmi, että Suomessa ilmastoa lämmittävistä kasvuhuonekaasupäästöistä 68 prosenttia syntyy kotitalouksien kulutuksesta. Vapaaehtoinen osallistuminen ja yhteisen vastuun ottaminen voisi siten näkyä esimerkiksi muuttamalla omaa arkea ympäristömyönteisemmäksi, jolloin Suomen turvallisuus säilyisi myös siltä osin vakaana.
Uukuniemeläisten lottien muistelmia -monologin esitti Irmeli Tiainen. Tekstin pohjana ovat olleet kevään aikana suoritetut paikallisten lottien sekä heidän omaistensa haastattelut. Yksi haastatelluista lotista oli Toini Saharinen, jolle luovutettiin tilaisuudessa kunniamerkki. Savonlinnassa asuva Saharinen oli saapunut henkilökohtaisesti paikalle vastaanottamaan huomionosoitukset.
Suomen Lottaperinneliiton puheenjohtaja Kaija Vesala piti esitelmän lotista ja lottatyön merkityksestä sotavuosina. Päiväjuhlan päätöspuheenvuoron piti puolestaan Suomen Marttaliiton entinen puheenjohtaja Lea Sairanen.
Lauantain juhlapäivä huipentui sankarihautojen viereen sijoitetun Lotta-muistomerkin paljastamitilaisuuteen. Muistomerkin kivi on yksi entisen, nyt jo puretun Kummun koulun peruskivistä. Kivi on tiettävästi Kummusta ja sen ovat hakanneet kumpulaiset Hugo ja Toivo Hirvi 1930 -luvulla, jolloin koulu rakennettiin. Jatkosodan aikana Kummun koululla keitettiin ruokaa ilmavalvonnalle ja lotat kuljettivat keittoa päivittäin valvontatorneille ja valvontapaikoille. Työtä tehtiin koulun opettajan Toivo Heikkisen johdolla. Muistomerkin kiveä ei ole käsitelty: sen rosoisuus ja epätaisaisuus kuvastaa lottien ja muiden sota-ajan naisten elämää, joka ei ollut sileää ja tasoitettua. Sivustapäin katsottuna kivi levenee hiukan ylöspäin. Avautuvan linjan voi ajatella kuvastavan tulevaisuuteen suuntautumista, elämää ja toivoa.
Ennen muistomerkin paljastamista puheen piti Heidi Huuskonen, joka kertoi Lotta Svärd -järjestön historiasta sekä merkityksestä Suomen itsenäisyystaistelussa. Maan laajuisen toiminnan ansiosta järjestö kohosi lopulta Suomen suurimmaksi naisjärjestöksi. Jäseniä oli kaiken kaikkiaan yli 230 000, ja he edustivat kattavasti suomalaisen yhteiskunnan eri koulutustaustoja ja ammattikuntia. Vuonna 1928 perustettuun Uukuniemen paikallisosastoon kuului liki 300 jäsentä aina opettajista talonemäntiin ja -tyttäriin, työläisiin ja palvelusväkeen. Huuskosen sanoin voidaankin todeta, että Lotta Svärd tarjosi suomalaisille naisille mahdollisuuden osallistua yhteiskunnan toimivuuden kannalta merkittävään toimintaan sosioekonomisesta asemasta riippumatta. Viittaukset lottien arvon palauttamisesta sotien jälkeisessä yhteiskunnassa ovat Huuskosen mielestä tarpeettomia: se, mitä ei ole koskaan menetetty, ei myöskään voi palauttaa. Lottien työ ja sitä kohtaan tunnettu kunnioitus ja arvostus kestävät sukupolvelta toiselle, huolimatta historiantulkinnoista ja -tulkitsijoista. Puheessaan Huuskonen myös painotti nuorempien sukupolvien vastuusta lottien jättämän arvopohjan vaalijoina ja isänmaan rakkauden jatkajina.
K.L.
Uukuniemen juttuja -teos esittelee Uukuniemen epävirallista historiaa
Uukuniemen kesäasukkaat Aulis Koivistoinen ja Saija Sillanpää ovat kirjoittaneet Uukuniemen juttuja -nimisen teoksen, joka on eräänlainen Koivistoisen mukaan eräänlainen Uukuniemen epävirallinen historia. Kirjassa kerrotaan varsinkin niistä asioista, joita ei syystä tai toisesta ole viralliseen historiaan huolittu. Koska monta kertaa hyvä tarina ja todellisuus ovat ristiriidassa, mahdollisen satunnaisen lukijan kannattaa ottaa tämä huomioon kirjaa mahdollisesti tutkiessaan.
Pienpainatustoiminnalla julkaistu, peräti 347 -sivuinen teos sisältää myös paljon kuvia. Kirjan voi tilata sähköpostilla osoitteesta aulis@koivistoinen.net tai puhelimitse numerosta 050-5439647. Teoksen hinta on 25€ + mahdolliset postikulut. (Huom! Kirjoittajan lisähuomautus: “Köyhille ja pieneläjille kirjaa myydään halvemmalla ja perustellusta syystä voin antaa sen ilmeiseksikin. Kirja ei ole hyvä, mutta kyllä minä itse ainakin sen säälistä ostaisin.”)
Kirjan kirjoittajien blogeihin voit tutustua alla olevista linkeistä:
http://www.bliqblaqbloq.net/?p=1
K.L.
Niukkalan kaupan monet kasvot
Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin on ollut myös Niukkalan kaupalla. Vaikka kauppa-rakennus on vuosien saatossa kokenut muodonmuutoksia, on sijainti kuitenkin pysynyt samana. Kaupan historia ulottuu jo aikaan ennen sotia, mutta varsinainen “kulta-aika” alkoi 50-luvulla, jolloin paikallinen “marketti” kantoi nimeä Maaseudun Osuuskauppa.
Maaseudun Osuuskauppan kaupanhoitajana aloitti Veikko Kupiainen. Muita työntekijöitä oli kaksi. Työhakemuksia ei tuohon aikaan juuri lähetelty, vaan paikkaa haettiin marssimalla suoraan sisään ja tiedustelemalla töitä. Niin teki myös Aune Tiainen. – Muistan sen kuin eilisen päivän kun ensimmäisen kerran menin kauppaan, niin kovasti jännitti. Kysyin Kupiaiselta töitä ja sanoin heti kättelyssä, että laskento on vain 7. Kupiainen totesi, että ei se ole se numero mikä merkitsee, käytäntö sen aikanaan näyttää. Ja niin sain työpaikan, Tiainen kertoo. Suurin osa tuotteista myytiin irtotavarana. Maito tuotiin suoraan tilalta tonkissa joista se sitten myytiin litramitalla. – Sokeri, ryynit ja jauhot säilytettiin suurissa laareissa joista sitä sitten pakattiin pusseihin kulloinkin tarvittava määrä. Sillit tulivat suurissa tynnyreissä ja kahvikin jauhettiin paikan päällä, kertoo Tiainen. Lihatuotteista suosituin oli teemakkara. – Lakipykälät eivät vielä ensimmäisen kaupan aikaan olleet kovin tiukat. Oikeastaan niitä ei tainnut pahemmin edes olla, Tiainen naurahtaa. – Kaupan pihalla oli tupakkapenkit, johon ukot aina aamulla kerääntyivät postia odottelemaan. Toisinaan sitä savua oli kaupassa ihan sinisenään. Savonlinnasta tuli postikuljetus linja-auton mukana josta se sitten jaettiin kesäisin kaupan pihalla ja talvisin kaupan sisällä.
Ruokatavaroiden lisäksi kaupassa myytiin myös lääkkeitä, muun muassa “hotapulveria”, joka auttoi esimerkiksi päänsärkyyn. – Pakkauksenkin muistan selvästi. Siinä oli Intiaanin kuvia koristamassa paketin kantta, Tiainen kertoo. Työntekijöiden päivät olivat pitkiä. Kauppa aukesi jo aamulla klo. 8, vapaapäiviä ei ollut eikä ylitöistä maksettu. – Myös siivous kuului myyjien työnkuvaan.
Maaseudun Osuuskaupan yhdistyttyä Parikkalan Osuuskauppaan muuttui nimi Kaakonmaaksi. – Aiemmin Parikkalan Osuuskauppa oli niin kutsuttu pääliike ja varasto, josta osa tavaroista toimitettiin aina meille tänne Niukkalaan, sanoo Tiainen. Kaakonmaan jälkeen tilalle tuli Etelä-Karjalan Osuuskauppa eli Eekoo. – Tuolloin myynnissä oli myös rakennustarvikkeita, lannoitteita ja eläinten rehuja.
Tiainen lopetti työt myyjänä täytettyään 60 eli 24 vuotta sitten. Kaiken kaikkiaan työura kesti 40 vuotta. – Onhan tämä muutos ollut melkoista verrattuna alkuaikoihin. Toisaalta silloin tuli ruoka läheltä, suoraan tiloilta, toisaalta taas työntekijöiden oikeuksia ovat nykyisin liitot turvaamassa, Tiainen pohtii.
K.L.
67 vuotta toiminut Niukkalan maa- ja kotitalousnaiset jää “eläkkeelle”
Torstaina maamiesseurantalo Rajapirtillä pidetyssä Niukkalan maa- ja kotitalousnaisten kokouksessa tunnelma on toisaalta haikea ja juhlallinen, toisaalta helpottunut. 67 vuotta toiminut yhdistys on tullut tiensä päähän ja lopettamispäätös tehty. Paikalla oli kaiken kaikkiaan 5 jäsentä, joista osa on ollut maatalousnaisissa aivan alkuajoista lähtien. – Niukkalan maa- ja kotitalousnaiset perustettiin vuonna 1955 Maria Tiaisen toimesta. Maatalouskeskuksen neuvoja oli käynyt opettamassa muun muassa pitsinnypläystä, josta Tiainen kovasti innostui ja ensimmäiset “kokoukset” hoidettiinkin pitsinnypläyksen lomassa. Kokouksia pidettiin joka viikko Niukkalan vanhalla koululla, kertoo maatalousnaisten pitkäaikainen puheenjohtaja Lea Levänen.
Maa- ja kotitalousnaiset on toiminut Uukuniemen Maamiesseuran alaosastona. Toimintaan ovat kuuluneet muun muassa tupaillat, kurssit, pitopäivälliset, juhlalounaat, toritapahtumat, myyjäiset ja kahvitukset. – Kurssejakin on ollut laidasta laitaan. Puutarhakursseja, erilaisia ruokakursseja, käsityökursseja, pitoemäntäkursseja ja vaikka mitä muuta, sanoo Suoma Tuominen. – Irtaimistoa hankimme vähitellen kahvituksista, arpajaisista ja jäsenmaksuista kertyneillä varoilla, Levänen sanoo. – Meillä on täysi kahviastiasto juhlia varten, kangaspuut, liinoja, sekä tuoleja ja pöytiä joita on voinut vuokrata, hän jatkaa. – Ja ostimmehan me ison hellankin kattiloineen maamiesseurantalolle, täydentää Tuominen.
Syynä toiminnan loppumiseen on jäsen- ja toimijakato. – Uusia aktiivisia jäseniä ei ole tullut ja meillä nykyisillä aktiiveilla alkaa olemaan jo tuota ikää, naiset naurahtavat. Yhdistyksen perustamisaikaan jäseniä oli parisenkymmentä. Parhaimpina vuosina jäsenmäärä oli liki 40, mutta viime vuosina enää noin 10. – Me olemme osa olleet mukana jo yli 60 vuotta. Kyllä nyt on aika siirtyä viimein “eläkkeelle”.
Parhaita muistoja toiminta-ajalta naiset voisivat nimetä vaikka kuinka monta. – Yksi mieleenpainunut kokemus itselleni oli ainakin eräät häät, joita vietettiin täällä Rajapirtillä. Kutsuvieraita taisi olla 500-600. Kesähelteellä se oli aikamoinen rutistus, kertoo Sirkka Leppinen. – Täällä on kyllä monet juhlat vietetty. On ollut häitä, hautajaisia, kastejuhlia ja syntymäpäiväjuhlia, Levänen jatkaa. – Pitoemäntäkurssit ovat myös jääneet mieleen. Niissä oli aina erilaisia teemoja, esimerkiksi pääsiäinen, ylioppilasjuhlat tai 80 -vuotisjuhlat. Pöydät katettiin aina kauniisti teeman mukaisesti, ja tarjoilut tietenkin myös, Tuominen sanoo. – Ja retkillä on sattunut yhtä ja toista kommellusta,mutta niistä ei nyt sen enempää, nauraa Leppinen.
Kokouksen päätyttyä naiset siirtyvät kahvipöytään, jonka kattaus on ensiluokkainen – kuinkas muutenkaan. Kahvittelun lomassa puhe siirtyy muihin aktiivisiin maatalousnaisiin, jotka eivät tällä kertaa päässeet paikalle. – Lemisen Hilkka ja Pulkkisen Siiri ovat myös olleet maatalousnaisissa perustamisvuodesta lähtien, sanoo Levänen. – Nyt jo edesmenneisiin maatalousnaisten kantaviin jäseniin puolestaan kuului Kokon Leena, joka toimi vuosia yhdistyksen sihteerinä, Leppinen kertoo. – Ja olihan meillä kursseilla ja tupailloissa välillä myös miesosallistujia, sanoo Tuominen. – On ollut eläväinen kylä silloin.
Tammikuussa Niukkalan maa- ja kotitalousnaiset kokoontuvat vielä viimeiseen tilinpäätöskokoukseen. – Kyllä se on niin, että aika aikaansa kutakin, naiset toteavat yhdessä tuumin.
K.L.
Erämiesten juhlassa jaettiin paistia ja palkintoja
Lauantaina Kummunmäellä lippu liehui salossa Uukuniemen Erämiesten 60-vuotisen taipaleen kunniaksi. Juhlatilaisuus alkoi varhain iltapäivällä kutsuvieraiden ja seuran jäsenten kokoontuessa kuulemaan juhlapuheita ja seuran historiikkia, sekä palkitsemaan ansioituneita ja pitkän uran tehneitä seuran jäseniä. Perinteisen hirvikeiton sijaan tarjolla oli juhlapaisti. Juhlatilaisuuden järjestäminen on ollut Uukuniemen Erämiehiltä melkoinen ponnistus, joka on vaatinut paljon talkootyötunteja. Juhlapäivänäkin emäntinä toimineiden Anne Tiitan ja Tuula Ketolaisen apuna vuorotteli 12-15 metsästysseuran jäsentä. Erämiesten puheenjohtaja Jussi Ratilainen oli tyytyväinen talkoolaisten panostukseen ja lopputulokseen. Kutsuvieraita ja seuran jäseniä oli paikalla Ratilaisen arvion mukaan noin sata ja muut kävijät mukaan lukien syöjiä kävi päivän aikana noin 350. – Tilanpuutteen vuoksi jouduimme jakamaan tilaisuuden siten, että ensin ruokailivat kutsuvieraat ja Uukuniemen Erämiesten jäsenet ja klo 16 alkaen maanvuokraajat ja muu kylän väki, kertoo Ratilainen. – Illan päätteeksi raivaamme pöydät pois ja teemme tilaa tanssijoille, kun Ipe ja Harmaa Aavistus aloittavat juhlan rennomman osuuden, hän jatkaa.
Kutsuvieraisiin kuului muun muassa Riistakeskuksen, Metsästäjäliiton, Riistanhoitoyhdistyksen sekä naapuriseurojen ja muiden yhteistyötahojen edustajia. Hannu Vuorikari piti kattavan ja mielenkiintoisen esityksen seuran historiasta aina perustamisvaiheista nykyhetkeen. Uukuniemen Erämiehet ry perustettiin vuonna 1957 Niukkalan Osuuskassalla järjestetyssä kokouksessa, jossa hyväksyttiin seuran säännöt ja valittiin ensimmäinen hallitus. Perustajajäseniin kuului kaiken kaikkiaan 10 henkilöä ja ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Väinö Mielonen.
Seuran sääntöjen mukaan seuran tarkoituksena on harjoittaa metsästystä ja ylläpitää järkevää riistanhoitoa, vartioida aluetta salametsästykseltä, vähentää vahinkoeläimiä, karkoittaa riistamailla kiertelevät koirat ja kissat, kaataa hyötyriistaa ainoastaan mikäli kanta sen kulloinkin sallii ja järjestää kovina talvina riistalle ruokintaa, sekä tarpeen vaatiessa huolehdittava sen lisääntymisestä (ote seuran säännöistä 1957).
Myöhemmin sääntöihin on lisätty vaatimukset luonnonsuojelutoiminnasta, jäsenien koulutuksesta, ampumaratojen ja ampumataidon ylläpidosta sekä metsästyskoiratoiminnasta. Metsästysseuran jäsenten lukumäärä on vaihdellut vuosikymmenten saatossa. Vuonna 1960 jäseniä oli 70 ja huippuvuonna 2000 150. Tällä hetkellä jäseniä on 124, joista 33% asuu Uukuniemellä. 60 -vuotiaan metsästysseuran johtohahmoina on nähty kaiken kaikkiaan 13 puheenjohtajaa. Heistä pisimmän uran on tehnyt Ilpo Suutarinen, jolle johtajuusvuosia kertyi peräti 15.
Ensimmäiset vuosikymmenet 1950-1960 olivat pääasiallisesti toiminnan käynnistämistä ja vakiinnuttamista sekä jäsenmäärän kasvattamista. Seura teki useita maanvuokrasopimuksia ja perusti jokaiselle kylälle omat hirvenmetsästysporukat. Myöhemmin hirviseurueet saivat omat nimensä: Kirkonkylän alueella metsästivät Tiinumiehet, Niukkalassa Herkkäsormet. Kummunkylän seurue jakaantui kahdeksi porukaksi, Pankaniskoiksi ja Rakeleiksi. 1970 -lukua voisi Vuorikarin mukaan kuvailla “investointien aikakaudeksi”. Perälammen rannalle rakennettiin Erämaja 1974, ja hirvirata rakennettiin yhteistyössä Rajan metsästäjät ry:n kanssa 1979. Rauhalan ampumaradan täydennysakentaminen jatkui vielä -80 luvulla, samoin kuin Erämaja sai seurakseen saunarakennuksen -90 luvun alussa. Seuran oma merkki valittiin suunnittelukilpailussa, jonka voitti Ossi Berg. Logo otettiin käyttöön vuonna 1990.
2000-luvulle tultaessa seuran toimenkuvaan on kuulunut keskeisesti aktiivinen kilpailutoiminta. Vuonna 2005 otettiin käyttöön omat nettisivut ja myös maanvuokraussopimukset ovat siirtyneet sähköiseen järjestelmään. Lisäksi nykyaikainen teknologia on helpottanut tiedonsiirtoa monella tavalla. Tulevaisuuden haasteita metsästysseuratoiminnan näkökulmasta on lisääntynyt byrokratia, paikkakunnan väkimäärän väheneminen ja seuran jäsenten ikääntyminen. Vuorikarin sanoja lainaten hyvä yhteistyö maanomistajien ja maanvuokraajien kanssa on metsästysharrastuksen elinehto. Kattavalla metsästysmaiden vuokrauksella metsästysseura varmistaa toimintaedellytykset tasapainoiseen riistakantojen säätelyyn ja vahinkoeläinten kurissapitoon petokantaa unohtamatta.
Sekä Suomen Metsästäjäliitto että Riistakeskus palkitsivat Reijo Tiitan vuosikymmenien ajan tehdystä riistatyöstä kultaisilla ansiomerkeillä. Tiitta on ollut Erämiehissä vuodesta 1969 eli nyt jo 48 vuotta. – Kyllä nämä palkinnot tulivat itselleni täysin yllätyksenä, sanoo Tiitta. – Kaikkein ikimuistoisin ja mieleenpainunein kokemus tältä ajalta on luultavasti esimmäisen karhun kaataminen Keijo Hämäläisen kanssa vuonna -94, Tiitta pohtii. Tiitta on ampunut myös Erämiesten ensimmäisen ilveksen vuonna -83. Pankaniskoissa vuodesta -75 lähtien metsästäneellä Tiitalla on metsästyspäiviä takana lukuisia ja jatkoa seuraa varmasti vielä pitkään. – Ikää kun tulee niin metsästämäänkin ehtii paremmin, hän naurahtaa. – Vuositasolla metsästyspäiviä kertyy vaihtelevasti 50-100, hän arvioi.
Tiitan lisäksi Suomen Metsästäjäliitto myönsi kultaisen ansiomerkin Martti Kokolle. Hopeisen ansiomerkin saivat Paavo Kontiokorpi, Jorma Suppola, Erkki Hämäläinen, Hannu Vuorikari, Esko Halmenniemi, Ilpo Suutarinen ja Jussi Ratilainen. Suomen Riistakeskuksen hopeisen ansiomerkin saivat Jussi Ratilainen, Pertti Pulkkinen sekä Jorma Suppola. Myös Parikkalan riistanhoitoyhdistys palkitsi pronssisella ansiomerkillä Veikko Junnan, Kaija Telinin, Onni Vuorikarin, Keiho Hämäläisen, Ari Pulkkisen ja Pasi Pölösen. Uukuniemen Erämisten pöytästandaarin saivat Martti Kokko, Sulo Hirvi, Heimo Tuominen, Ilpo Suutarinen ja Pertti Pulkkinen.
K.L.
Aarteita metsästämässä
Mitä saadaan kun yhdistetään neljä keskisuomalaista rakennusalan yrittäjää, metallinpaljastimet, sähkölamput ja viikonloppu Uukuniemellä? Erittäin mielenkiintoinen seikkailu! Näin tapahtui viime viikonloppuna, kun pihaan päräyttivät Jukka Ahokas, Tero Poikola, Mika Ahonen ja Janne Hassinen. Aarteenmetsästäjät.
Vaikka miehet asuvatkin Keski-Suomessa Jyväskylän seudulla, ulottuvat Jannen ja Jukan sukujuuret aina Uukuniemelle saakka. – Jannen mummo on syntynyt entisellä Mujusen kaupalla ja minun mummolani on puolestaan Myötävaarassa, kertoo Jukka Ahokas. Miesten yhteinen harrastus eli vanhojen tavaroiden ja esineiden metsästys metallinpaljastimilla alkoi viime keväänä. -Aiemmin olemme tehneet etsintöjä pääasiassa Keski-Suomessa mutta tällä kertaa tie toi Uukuniemelle, Ahokas sanoo.
Idea harrastukseen syntyi Ylellä pyörineestä tv-ohjelmasta “Menneisyyden metsästäjät”. Ihan mistä tahansa ei aarteita ole lupa etsiskellä vaan siihen on olemassa tarkat säännöt. – Aina tulee olla myös maanomistahan lupa esimerkiksi pelloilta etsiessä, Ahokas kertoo. – Lisäksi yli 100 vuotta vanhat esineet kuuluvat museovirastolle ja uudemmat, arvoltaan yli 25€ olevat esineet on toimitettava poliisille. Papinniemen leirintäalueella majoittuneet aarteenmetsästäjät olivat jo ehtineet löytää Uukuniemi-reissultaan vanhoja työkaluja, kuten sepän työvälineen joka on arviolta 1800 luvulta, läjän hevosenkengitysnauloja, hylsyjä ja vanhoja rahoja. Esiin putkahti muun muassa 5 penninen tasan sadan vuoden takaa ja Jugoslavialainen kolikko, jota ei vielä toistaiseksi pystynyt tarkemmin määrittämään.
Metsästys ei suinkaan rajoitu päiväsaikaan, vaan illan hämärtyessä etsinnän kohde vaihtuu esineistä hyönteisiin. – Uukuniemellä on hyvin monipuolinen hyönteislajisto muuhun Suomeen verrattuna. Se kuuluu itäiseen lajistoon mitä ei muualla ole. Hyönteiskartoitusta olemme tehneet monissa Euroopan maissa kuten Espanjassa, Kreikassa ja Italiassa. Myös Saudi-Arabiassa ja Thaimaassa olemme vierailleet, miehet kertovat lähes yhdestä suusta. – Minulla on yksi huone varattu kokonaan perhosille. Lajeja siellä on yhteensä noin 15 000, sanoo Poikola.
Näiden neljän metsästäjän innostus tarttuu oitis keneen tahansa. Iloisen ja puheliaan seurueen juttuja kuunnellessa vierähtäisi helposti kokonainen päivä, mutta matka metsästysmaille jatkuu. – Seuravaksi suuntaamme todennäköisesti Joutsaa. Mutta varmasti tulemme Uukuniemelle vielä uudelleen tänä vuonna, Ahokas lupaa.
K.L.
Retkellä Ristilahden maisemissa
Lukijamme Heimo Paakkisen lähettämä juttu sekä kuvia Ristilahden retkestään:
Jaakkiman Iijärven kotiseuturetkellä toukokuun lopulla kävimme tutustumassa myös Uukuniemen puolen kylien Sikopohjan ja Ristilahden maisemiin. Vaikka Uukuniemen tilapäisen rajanylityspaikan lopullisesta sulkeutumisesta on toistakymmentä vuotta, on Lahdenpohjasta rajalle kulkeva tie edelleen sikäläisen mittapuun mukaan ihan kelvollisessa ajokunnossa. Venäläisten datsha-asutus on lisääntynyt Sikopohjan alueella ja rakentaminen rannoille näytti olevan yhä vilkkaasti käynnissä.
Sikopohjassa toimii ainakin yksi matkailuyritys, Keihäsjärvi, joka tarjoaa mökkimajoitusta ja luontoelämyksiä. Keihäsjärven rannalla yöpymistä hankaloittaa kuitenkin se, että alue on rajavyhykkeellä ja sinne menemiseen tarvitaan lupa. Rajavyöhykkeen sininen merkkitaulu on Lahdenpohjan suunnasta tultaessa kohta Merjän kylän jälkeen, joten Parikanniemeen ja Iijärvellekin mennessä on oltava vyöhykelupa.
Tarkastuspiste sijaitsee tosin vasta Sikopohjan jälkeen Matrin tienhaarassa, mutta ainakin meidän reissullamme koppi näytti olleen miehittämätön eikä lupia ollut kukaan kyselemässä. Ristilahdessa emme ajaneet ihan valvontalinjan portille saakka, missä olisi voinut olla rajavartijat vastassa. Uukuniemen ylityspaikan aikoina Ristilahden valvontalinjalla tarkastettiin vielä kerran matkalaisten paperit ennen kuin portti aukesi.
Ristilahden kyläaukealla kiinnitti nyt huomiota keskelle entistä peltoa pystytetty isokokoinen ortodoksinen matkamiehen risti ikoneineen. Ristilahden aukeat pellot alkavat pikkuhiljaa vesottua ja metsittyä. Vanha, sota-aikana poikki ammuttu kuusi on kuivunut tyngäksi ja sen vierellä rehottaa nyt iso pihlaja. Jatkosodan alussa kuuseen oli kiivennyt venäläisten tulenjohtaja ja siksi Ristilahteen hyökkääviin suomalaisiin joukkoihin kohdistuva tykistö- ja kranaattituli oli tuhoisan tarkkaa. Kun suomalaiset keksivät mistä tarkka tulitus johtui, pudotettiin tulenjohtaja ampumalla kuusi poikki suorasuuntauksella. Puu ei kuitenkaan siihen vielä kuollut, vaan tynkä teki yhdestä oksasta uutta latvaa. Kuusi oli matkalaisille mielenkiintoinen sota-ajan nähtävyys tien varressa vielä parikymmentä vuotta sitten.
Ristilahden rakennuksista ei ole kuin kivijalkoja jäljellä. Parhaiten ovat säilyneet suojeluskuntatalon rauniot, jotka portaineen ja kaiteineen erottuvat vielä puiden keskellä. Paikan vierellä oleva venäläinen sotilashauta on edelleen viimeisen päälle hoidetussa kunnossa. Lähellä suojeluskuntataloa olleella kumpareella seisova Ristilahden vuoden 1614 taistelun muistomerkin kivipaasi on yhä pystyssä metsikön keskellä. Muistomerkin metallilaatat ovat nykyään kiinnitettynä Uukuniemen kirkon vierellä olevassa kivipaadessa.
