Mitä saadaan kun yhdistetään neljä keskisuomalaista rakennusalan yrittäjää, metallinpaljastimet, sähkölamput ja viikonloppu Uukuniemellä? Erittäin mielenkiintoinen seikkailu! Näin tapahtui viime viikonloppuna, kun pihaan päräyttivät Jukka Ahokas, Tero Poikola, Mika Ahonen ja Janne Hassinen. Aarteenmetsästäjät.
Vaikka miehet asuvatkin Keski-Suomessa Jyväskylän seudulla, ulottuvat Jannen ja Jukan sukujuuret aina Uukuniemelle saakka. – Jannen mummo on syntynyt entisellä Mujusen kaupalla ja minun mummolani on puolestaan Myötävaarassa, kertoo Jukka Ahokas. Miesten yhteinen harrastus eli vanhojen tavaroiden ja esineiden metsästys metallinpaljastimilla alkoi viime keväänä. -Aiemmin olemme tehneet etsintöjä pääasiassa Keski-Suomessa mutta tällä kertaa tie toi Uukuniemelle, Ahokas sanoo.
Idea harrastukseen syntyi Ylellä pyörineestä tv-ohjelmasta “Menneisyyden metsästäjät”. Ihan mistä tahansa ei aarteita ole lupa etsiskellä vaan siihen on olemassa tarkat säännöt. – Aina tulee olla myös maanomistahan lupa esimerkiksi pelloilta etsiessä, Ahokas kertoo. – Lisäksi yli 100 vuotta vanhat esineet kuuluvat museovirastolle ja uudemmat, arvoltaan yli 25€ olevat esineet on toimitettava poliisille. Papinniemen leirintäalueella majoittuneet aarteenmetsästäjät olivat jo ehtineet löytää Uukuniemi-reissultaan vanhoja työkaluja, kuten sepän työvälineen joka on arviolta 1800 luvulta, läjän hevosenkengitysnauloja, hylsyjä ja vanhoja rahoja. Esiin putkahti muun muassa 5 penninen tasan sadan vuoden takaa ja Jugoslavialainen kolikko, jota ei vielä toistaiseksi pystynyt tarkemmin määrittämään.






Metsästys ei suinkaan rajoitu päiväsaikaan, vaan illan hämärtyessä etsinnän kohde vaihtuu esineistä hyönteisiin. – Uukuniemellä on hyvin monipuolinen hyönteislajisto muuhun Suomeen verrattuna. Se kuuluu itäiseen lajistoon mitä ei muualla ole. Hyönteiskartoitusta olemme tehneet monissa Euroopan maissa kuten Espanjassa, Kreikassa ja Italiassa. Myös Saudi-Arabiassa ja Thaimaassa olemme vierailleet, miehet kertovat lähes yhdestä suusta. – Minulla on yksi huone varattu kokonaan perhosille. Lajeja siellä on yhteensä noin 15 000, sanoo Poikola.
Näiden neljän metsästäjän innostus tarttuu oitis keneen tahansa. Iloisen ja puheliaan seurueen juttuja kuunnellessa vierähtäisi helposti kokonainen päivä, mutta matka metsästysmaille jatkuu. – Seuravaksi suuntaamme todennäköisesti Joutsaa. Mutta varmasti tulemme Uukuniemelle vielä uudelleen tänä vuonna, Ahokas lupaa.
K.L.