Dr. Helena Hannonen Hawai´in yliopistosta www.byuh.edu tuo artikkelillaan “Ura ja elämä” terveiset maailmalta. Helenan sukujuuret ovat Uukuniemen Matrin kylässä.

Tälle palstalle voi lähettää omia kirjoituksia ottamalla ensin yhteyttä palautelomakkeen kautta.

Ura ja elämä
Helena Hannonen
2. 2. 2008

Heräsin varhain aamulla aivan kuin joka päivä. Avasin sähköpostini ja hoidin pois viestit. Sen jälkeen oli edessä valinta: pidänkö “Helena päivän” vai jatkanko työntekoa yliopistolla tänä kauniina lauantaipäivänä. Vietin lapsuuteni Lappeenrannassa sinisen Saimaan rannalla, joten Tyynen valtameren vetovoima oli suuri. Panin uimapuvun päälle, avasin takapihan oven, kävelin ruohokentän pokki ja heitin sinivalkoisen pyyhkeeni Hawaiin rantahietikolle ja hetkessä olin turkoosin-sinisten alltojen syleilyssä. Tämä on elämää paratiisissa.

Uin edestakaisin pitkin rannikkoa. Kauempana sukeltaja etsivät kaloja koralliriutan tuntumassa. Minä uin pienen korallikiven yli. Kaksi keltaisen mustavaltkoista enkelikalaa ovat tehneet kotinsa sen turvaan. Annoin heille suomalaiset nimet: Tilda ja Sofia. Ajatukseni lensivät hetkeksi koti Suomeen ja kirjoitukseen, jonka aloitin jo Kalifornian Piilaaksossa kuukausia sitten, mutta en ollut ehitnyt saada loppuun. Työ oli aina edessä ja luovaan ajatteluun, kirjoittamisesta puhumattakaan, ei jäänyt aikaa.

Takanani oli ihana ura suurissa kansainvälisissä yrityksissä, antoisa yliopiston uraputki ja konsultoitia ympäri maailmaa. Olin perustanut Silicon Valley WOMEN (Women’s Organization for Mentoring, Empowerment, and Networking) kaksi vuotta sitten ja se eteni mukavasi, olin aktiivisesti mukana yritys- ja yhteiskuntatoimissa ja minulla oli kainsainvälisiä luottamustoimia. Poikaini oli kasvanut aikuiseksi Piilaakson jännittävässä ilmapiirissä ja oli alkamassa oman elämänsä Kalifornian ulkopuolella. Minulla oli edessä valinta: jatkanko turvallista uraani Piilaaksossa vai muutanko pieneen Laien kaupunkiin Hawai’in Oahu-saarella. Minulle on tarjottu siellä kansainvälisen liiketoimminnan ja johtamistaidon professorin virkaa jo monta vuotta, mutta kannattaisiko muutos yli 50-vuotta vanhana naisena, jonka ystävät, maine, ura, koti, ja monet muut tärkeät asiat olivat tukevasti pohjois Kaliforniassa.

Tulin tutustumaan yliopistoon,vaikka olin ollut turistina täällä monta kertaa. Vertailin hintoja, tapasin opiskelijoita ja mahdollisia tulevia työtovereitani. Kaikilla oli oma tarinansa. Professorit joutuvat menemään pitkän ja vaiken hakuprosessin, vaikka heitä oli pyydetty hakemaan paikkaa. Olin lähdössä Suomeen 22 elokuuta, 2006. Tiistaina, kuusi päivää ennen lähtöäni sain vistin, että työni Hawai’illa alkaa 23 päivä elokuuta. Tein muuttojärjestelyt ja kotini oli pakattu perjantaina, lauantaina opetin viimeisen kurssini Saint Mary’n yliopistolla ja maanantai-aamuna lentokone nousi San Josen lentokentältä ja oli Honolulun kentällä viidessä tunnissa.

Professorikollega oli minua vastassa ja vei minut suoraan Hetzin autokauppaan, josta olin varannut auton. Ostin sen ilman koeajoa ja seurasin kollegaani saaren toiselle puolelle uuteen kotiini, jonka yliopisto oli minulle järjestänyt. Avasin oven ja katsoin suoraan eteisen, olohuoneen, ruokailuhuoneen ja ranskalaisten ikkunoiden läpi palmujen ohi kirkkaansinieen mereen. Takapihani oli kuin postikortti. Olin valinnut elämän. Turvallinen ura oli takana toisella puolella merta Kalifonian länsirannikolla.

William Bridges on kirjoittanut paljon elämän muutoksista: loppu, erämaa ja uuden alun vaiheista. Lopettelin aikaisemman elämäni kiitoskirjeillä ystäville ja tutuille työssä ja yksityiselämässä. Edessä oli “erämaa” ja uusi alku. Tutuistuin naapureihin, yliopistoon ja ympäristööni. Ilmasto oli kuuma ja kostea elokuun lopussa. Pohjoistuulet eivät puhaltaneet samoin kuin aikaisemmilla matkoilla. Kaupat olivat tunnin ajomatkan päässä, kaikenlaisia pikkuelijöitä oli joka puolella, mutta muuten kaikki oli paraatiisin omaista.

Olin ilman huonekaluja kahdeksan viikkoa ja neljäntenä päivänä saapumiseni jälkeen kompastuin toimistoni puhelinjohtoihin ja jouduin hätäleikkaukseen sairaalassa…aivan oikein, tunnin ajomatkan päässä… ja olin vasemman käteni varassa töissä kaksi kuukautta. Tämä oli muutosta muutoksen päälle. Kiireet ja nopea elämän tahti tulivat äkkipysähdykseen. Olin ypöyksin vieraassa paikassa, tuntemattomien ihmisten joukossa luomassa uusia kursseja ja opettamassa johtamistaitoa ja organisaatiokäyttäytymistä kansainvälisille opiskelijoille. Stressin ja pelon sijasta olin rauhallinen kuin Suomen kesäilta.

Joka ilta kotiniovella oli tuntematon nainen tuomassa ruokaa. Heillä oli pitkät, mustat hiukset, säteilevät silmät ja kauniit kasvot ja paljaat jalat. Nimet olivat eskoottisia ja englannin kielen vieras korostus toi esille taustan jostain muualta. He tulivat Tahitin, Tongan ja Samoan saarilta; Uudesta Seelannista, Australiasta tai Aasiasta. Joukossa oli tietysti joku amerikkalainenkin. Halaus, suukko poskelle, ja astiat täynnä herkullista ruokaa ja kysymys siitä, mitä tarvitsin olivat joka samat. Naapurini ajoi minut yliopistolle ja takaisin kunnes sain luvan ajaa omaa autoa.

Surffaajapojat ja nuoret tytöt tulivat pakkaamaan tavarat pois laatikoista, kun muuttokuormani vihdoin saapui, Kukaan ei ottanut vastaan maksua. Mongalialainen assistettini yliopistolla oli kuin kanaemo ja opiskeliat mitä ihaninpia nuoria miehiä ja naisia ympäri maailmaa. Iloni ei tuntenut rajoja: olin oikeassa paikassa, oikeaan aikaan, tekemässä rakastamaani työtä. Olin ottanut oppia omasta konsulttityöstäni ja olin tehnyt urasta elämän. Kaikki sulautui yhteen. Enää ei ollut työtä ja odotusta siitä kunnes päivä loppuisi ja pääsisin tekemään sitä, mitä olin aina halunnut tehdä. Työ oli elämää ja vapaa-aikana ajattelin työtä.

Vuosien varrella olen auttanut tuhansia miehiä ja naisia urasuunnittelussa ja johtamistaidossa, yritystoiminnassa, ja elämän muutoksissa. Elämä antaa meille kaikille lahjoja. Ne on paketoitu hyviin ja huonoihin kokemuksiin, pettymyksiin ja mahdollisuuksiin, mutta emme koskaan näe mikä niiden tarkoitus on, ellemme ole rohkeita. Uran pysähtyminen tasanteella antaa mahdollisuuden pysähtyä, pohdiskella ja muuttua. Ehdotus uran muutoksesta on pelottava kokemus, koska edessä on tuntematon tie. Tämä on varsinkin vaikeaa nille, jotka ovat saavuttaneet keski-iän ja eläkeikä alkaa haamoittaa taivaanrannalla. Monet tyytyvät masentavaan elämään, joka usein ilmenee sairauksina ja ihmissuhdevaikeuksina yhteikunnassamme. Heidän elâmänsä on mustavalkoita tai jatkuvaa harmaata.

Uran tasaantuminen joko kehityksen tai organisaation työpaikkojen puutteen vuoksi hidastuttaa myös henkilökohtainen kasvun. Ihmisillä on aina tunne, että seinä on edessä. He lannistuvat ja tuottavuus toimessa vähenee. Lomauttaminen on usein edessä näissä yrityksissä, kun nuoremmat työntekijät pyrkivät eteenpäin ja tuotanto kutistuu. Surkeimmassa asemassa ovat ihmiset, jotka lopettavat unelmoimisen. “Jospa voisin” on ehkä surullisemmat sanat, jotka tulevat ihmisten suusta. Moni uneilmoi elâmän muutoksesta, omasta yrityksestä tai vaapaammasta toiminnasta sen työn parissa, mikä tuo iloa ja tyydytystä.

Unelmoiminen ja valmistautumaan muutokseen ovat tärkeää työtä. Tässä on muutama ohje:

1.Tunne itsesi.
Kirjoita kaikki työt, taidot, ja opinnot lapsuudesta asti. Kysy perheen jäseniltä ja ystäviltä, mitkä ovat parhaat luoteenpiirteesi ja missä olet taitava ja hyvä. Jos he ovat rehellisiä, saat tietää, että omat lyhyt listasi hyveistä kasvaa runsaasti.
2.Haastattele toisia
Jos sinulla on haave, keskustele niiden kanssa, jotka ovat jo totouttaneet omat unelmansa. Miten he sen tekivät, mitkä olivat esteet ja mitä neuvoja heillä on uudelle yrittäjälle samantyylisessä toimessa.
3.Mene kursseille
Suomi on koulutuksen paratiisimaa. Sieltä löytyy apua ja koulutusta joka alalle. Urakurssit, joissa autetaan ja neuvotaan muutosten teossa ovat parhainta koulutusta. Tapaat muita samassa tilanteessam laajennat oman verkostosi ja saat tarvitsemaasi tieto, apua ja tukea.
4.Opeta ja yritä
Monet ovat huomanneet, että heillä on kokemusta, tietoja ja taitoja, jota voi tarjota toisille yrityksissä ja koulutuskeskuksissa. Taitoja voi harjoitelle ensin ystvävä piirissä. Kokemus on paras kouluttaja. Pienyrittäjät pitavät mailman talouden kurissa. He luovat ememman työpaikkoja kuin monikansalliset suuryritykset.
5.Liity ammatti organisaationhin
Ammattiorganisaatiot ja –tukiorganisaatiot ovat kehityksen ja tuen kannalta välttämättömiä. Niiden kautta saa tietoa ja kontakteja, jotka ovat tarpeellisia menestymisen kannalta. Varsinkin naiset yrittävät tehdä kaikki yksin ja itse. Kaikki tarvitsevat mentorin ja voivat olla mentoreina toisille. Kun opetat opit; kun kuuntelet, ymmärrät.
6.Kastele varpaasi.
Ihmeet tapahtuvat kun otamme ensimmäisen askelen. Muista lapsena Raamatun kertomuksen Israelin kansasta. Liike-elämässä kertomus Mooseksen johtamasta Egyptin paosta ja 40 vuodesta erämaassa on tuttu niille, jotka opettavat organisaation kehitystä ja muutosta. Egypti on elämänjakson loppu. Siinain erämaa on se tuntematon jakso ennenkuin israelilaiset pääsivät luvattuun maahan. Monet kuolivat erämassa tai ikävöivät Egyptin lihaa ja ruokaa. Manna ei maistunut. Tuntematon tulevaisuus pelotti.

Joshua johti uuden sukupolven Jordanin yli. Hänelle oli luvattu, että Jordan-joki pysähtyy ja hän voi johtaa kansan kuivaa maata myöten luvattuun maahan. Niinpä Joshua ja kansa odottivat rannalla, mutta mitään ei tapahtunut. Lopulta Joshua pani vapaat jokeen ja joenkulku pysähtyi. Hän johti israelilaiset kuvaa maata myöten kotimaahan.

Olen huomannut että ihmiset saavat odottamatonta apua ja inspiraatiota kun he ottavat askeleen kohti uutta elämää ja sitä, mikä tuo tyydytystä ja iloa työssä. Meidän keski-ikäisten ei tarvitse kuolla erämaahan. Meidän ei tarvitse vain muistella haikeaina nuoruunden ihanaa kulta-aikaa. Meillä on ihania, uusia kokemuksia edessämme.

Talven pitkinä ja pimeinä iltoina on hyvin aikaa pohdiskella miltä tuntuisi tuoda ihanien väriläikkien kirkastavaa toimintaa alkipäivään. Voimme unelmoida ja valmistautua uskaltamaan. Olen pieni karjalainen, ihan tavallinen suomalainen, mutta uran tienhaaroissa olen aina valinnut elämän. Nyt on muistoja elämästä, joka on täynnä rikkaita kokemuksia ja työtä…kovaa työtä, joka on kuin leikkiä, sillä rakastan sitä mitästä saan elantoni.

Nyt uin edestakaisin Tyynen Valtameren pehmeissä alloissa, vilkaisten aina silloin tällöin Tildaa ja Sofiaa koralliskodissaan. Mielessäni on aina se miten voisin auttaa niitä, jotka ovat yhtä aikaa tällä elämän tiellä. Ajatukseni lentävät usein sinne rajan pintaan Karjalaan. Siellä kauniissa luonnossa on jotain, joka pysähdyttää hetkeksi ja antaa mielen avautua. Sieltä löytyy pari punatilkkua puunoksalla tai ahvenia ja muikkuja järven jään alta. Niille voisi antaa vaikka nimet Hermanni ja Hanna; tai Antti ja Aulis.

Nämä arkiset pikkulinnut ja kalat ovat eskoottisia Hawaiin asukkaille. Tilda ja Sofia ovat nyt arkisia kaloja minulle, mutta tuovat ilon ja inspiraation. Ne tuovat väriä elämääni kunhan vain uskallan toteuttaa ajatuksia, jotka tulevat mieleeni uidessani. Meillä kaikilla on elämän toiveita. Työ on siunaus ja sitä voi jatkaa elämän loppuun asti. Työpaikat vaihtuvat, mutta ura jatkuu ja tuo tyydytystä ja antaa palkkansa monessa muodossa. Mitä sieltä Suomesta löytyy ladun varrelta tai lumisen maiseman keskeltä?