TEKSTI JA KUVAT: TT
Viime sunnuntaina 17.7 Uukuniemellä Kummuntietä ajanut saattoi olla ihmeissään, kun vastaan kurvasi monia mitä mielenkiintoisempia ja hienoja vanhoja ajoneuvoja. Ne olivat matkalla Kummunkylälle Venhovaaran kotimuseolle, sillä siellä järjestettiin Kummun maatalousnäyttely – Wanhat ajoneuvot ja koneet niminen tapahtuma, jossa kotimuseon pihapiirin täyttivät vanhat autot, moottoripyörät, mopot ja traktorit. Esillä oli myös vanhaa kotitalousesineistöä. Lapset pääsivät ratsastamaan ponilla ja yleisöä viihdytti laulullaan ja haitarinsoitollaan Värttinästä ja Kuunkuiskaajista tuttu Susan Aho. Tapahtuma järjestettiin nyt neljättä kertaa.
Tapahtuman vanhin ajoneuvo 1920-luvulta
Jari Venhovaara, yksi tapahtuman järjestäjistä, oli vielä viikkoja ennen tapahtumaa hieman epävarma ja jännittynyt saapuuko kotimuseon pihapiiriin yleisöä ja ajoneuvoja laisinkaan. Tapahtuma on järjestetty kolme kertaa aiemmin, vuosina 2007, 2009 ja 2012 ja tällöin tapahtumalla on ollut keskimäärin yli 500 kävijää ja noin 50 – 80 ajoneuvoa. Samaa odotettiin sunnuntailta. Epävarmuus oli kuitenkin nopeasti ohi, kun tilaisuuteen saapui ihmisiä ja ajoneuvoja solkenaan. Lopulta sosiaalisessa mediassa erinomaisesti markkinoitu tapahtuma teki aurinkoisena kesäpäivänä ennätysyleisömäärän. Kolmen tunnin aikana yleisöä kävi yli 1000 henkeä ja vanhoja ajoneuvoja saapui päälle 70. Eipä ole Uukuniemellä nähty yhtä isoa tapahtumaa sitten vuonna 2012 Papinniemen leirintäalueella järjestetyn Kontiorallin. Vertailukohteena voidaan pitää myös Parikkalan messuja jotka vetivät noin 1500 henkeä. Venhovaara oli syystäkin varsin haltioissaan.
-Tunnetila on tällä hetkellä kiitollinen, iloinen, jopa hurmioutunut. Eipä ole ollut mökkimme pihassa koskaan moista trafiikkia. Huikeaa! Venhovaara tiivistää.
Tapahtuman vanhin ajoneuvo oli simpeleläisen Rauno Asikaisen Buick merkkinen auto vuodelta 1920. Samalta vuosikymmeneltä oli myös klaukkalalaisen Jouko Kotilaisen Indian Four (1929) moottoripyörä. Kotilainen pyörineen on niittänyt mainetta lukuisissa moottoripyöränäyttelyissä. Palkintoja on kannettu kotiin niin Baltian maista, Ruotsista, Puolasta kuin Hollannistakin.
Positiivista palautetta
Ajoneuvoharrastajat olivat ihmeissään ja yllättyneitä, miten Uukuniemen kokoisessa paikassa osattiin järjestää tämän kokoluokan tapahtuma näin hyvin, ja kuinka upea tunnelma tapahtumaan oltiin saatu luotua. Yleisömäärän ollessa tuplasti odotettua enemmän, voisi kuvitella ongelmia syntyvän. Kaikki toimi kuitenkin hienosti. Jopa parkkipaikkoja jäi vielä käyttämättä.
-Tapahtuma järjestettiin Kummun kyläyhdistyksen kanssa talkoovoimin. Älyttömän paljon kiitoksia kaikille mukana olleille hienosta päivästä.
Vain positiivista palautetta yleisöltä ja ajoneuvoharrastajilta saanut tapahtuma pitää hengähdystaukoa ainakin ensi vuoden.
-Viimeksi järjestimme neljä vuotta sitten. On hyvä pitää hieman taukoa niin tapahtuma säilyttää sen tarvittavan kiinnostavuuden ja tuoreuden. Pidetään nyt ainakin yksi kesä väliä ja katsotaan sitten tilanne. Olisihan se hyvä viides kerta saada täyteen, nauraa Venhovaara.
Ajoneuvoista ei tarvitsisi ensi kerralla ainakaan huolehtia, sillä tänä kesänä olleista yli 70:stä ajoneuvosta monet lupautuivat jo tulemaan seuraavalla kerralla uudestaan.