Havahdun tiistaiaamuna puhelimeni värinään. Kello on noin puoli kymmenen ja olen juuri saanut viestin hyvältä ystävältäni Matias Korhoselta. Viesti on lyhyt ja ytimekäs.
-Alahan ukko herätä, ollaan tulossa.
Pyyhin unihiekat silmistäni, katson viestiä hieman hämilläni, kunnes muistan että olimme edellisiltana, puoliksi vitsillä, sopineet lähtevämme kohti Salomoniksi nimettyä kesämyrskyä. En ollut saanut vahvistusta lähdöstä vielä edellisiltana, mutta nyt sain.
Viesti saa minut nousemaan nopeasti sängystä ylös. Olen samaan aikaan innostunut ja jännittynyt. Jos kaikki menisci nappiin, voisimme kokea jotain josta olemme viimeiset viisi vuotta haaveilleet. Pakkaan lainelaudan ja märkäpuvun autoon. Lähden liikkeelle.
Surffaus – intohimo
Kokeilimme surffausta Matiaksen kanssa ensi kertaa Marokossa syksyllä 2011. Olimme molemmat harrastaneet pienestä pitäen lumilautailua ja rullalautailua, mutta olosuhteiden pakosta lainelautailusta olimme vain uneksineet. Marokossa vietetyn kahden viiko jälkeen paluuta ei ollut. Harrastus imi mukaansa. Tämän jälkeen maailmaa on kierretty surffauksen parissa, yhdessä ja erikseen.
Marokon reissun kanssa samoihin aikoihin Suomessa ilmestyi Aleksi Rajn ohjaama dokumenttielokuva Finnsurf. Elokuvan yhtenä teemoista ovat lainelautailu Suomessa ja intohimo tähän lajiin. Kova tuuli piiskaa kroppaa, pakkasta on muutama aste, vesi lähes nolla-asteista ja päällä paksu kuuden millin märkäpuku. Veteen on kuitenkin päästävä.
Kyseinen elokuva teki meihin molempiin suuren vaikutuksen. Emme olleet aiemmin tienneet, tai edes unelmoineet, että Suomessa olisi mahdollista surffata. Ehkä mekin jonain päivänä…
Auto alle ja aaltoja etsimään
Kaarran autolla Parikkalan S-marketin pihaan. Olen reilusti myöhässä sovitusta lähtöajasta. Jo kaukaa näen kaksi henkilöä, joista toinen kantaa pitkää lautapussia olallaan. Aurinko paistaa, eikä myrskystä ole vielä tietoakaan. Ajan Matiaksen ja hänen kaverinsa Jannen Käyhkön eteen.
-Mikä kesti? kysyy Matias.
Kerron, että en saanut varmistusta reissulle, joten pakkaaminen jäi aamulle.
-Mikäs on suunnitelma? kysyn vuorostaan pojilta.
-Eiköhän lähdetä ajamaan kohti etelää ja päätetään sitten matkalla, tuumivat pojat.
Suomi surffausmaana
Suomessa surffaaminen ei ole läheskään jokapäiväistä herkkua. Luontoäiti tarjoaa surffattavia aaltoja Itämerellä noin 60 – 80 päivänä vuodessa. Tuulla täytyy oikeasta suunnasta ja kovaa. Yleensä vähintään 15 metriä sekunnissa. Syys-, ja kevätmyrskyt ovatkin parhaita aikoja löytää surffattavia aaltoja Suomesta. Täytyy vain muistaa, että vesi on kylmää, todella kylmää ja suurin osa rannoista erittäin kivikkoisia. Tästä johtuen harrastus kannattaakin aloittaa jossain muussa, surffaukselle suotuisammassa, maassa.
Viime vuosina räjähdysmäisesti kasvanutta lajia on kuitenkin Suomessakin harrastettu jo vuosikymmeniä.
Porvoosta Hankoon
Hieman Porvoon jälkeen käännymme rampista oikealle Emäsalon suuntaan. Se on tunnettu yhtenä parhaista paikoista suomisurffauksessa. Viime syksynä siellä kilpailtiin surffauksen Suomen mestaruudesta. Olemme kuitenkin hieman skeptisiä, sillä Salomonin tuulensuunta on juuri päinvastainen kuin sen pitäisi olla, jotta Emäsaloon syntyisi surffattavia aaltoja. Halusimme kuitenkin nähdä paikan tulevaisuuden varalta.
-Tästä ne käveli siinä Finnsurffissa, muistelee Matias astellessaan havumetsän läpi rantakallioille.
Kuvittelemme mielessämme dokumentin kohtauksen, jossa tummaan kokomärkäpukuun sonnustautunut mies kävelee surffilauta kainalossaan räntäsateessa ja kovassa tuulessa kohti edessämme näkyvää kalliota.
Tuuli on nytkin Emäsalossa kova. Tarvittavan isoja aaltoja ei kuitenkaan synny kuten ounastelimme. Hetken merelle tuijottelun jälkeen, päätämme palata autolle. Vaikka aurinko paistaa, on ilmassa pettymyksen tunne. Kävelemme metsäpolkua pitkin hiirenhiljaa. Mietin mielessäni voikohan Suomessa ylipäänsä surffata kesäkuussa ja lähdimmekö matkaan turhaan?
Porvoosta lähtiessämme ilta on jo pitkällä. Päätämme ajaa Hankoon ja yöpyä siellä.
Hanko on myös yksi suosituimpia paikkoja surffaukseen Suomessa. Tulliniemen upea hiekkaranta on oikealla tuulella suotuisa aaltojen muodostumiselle, mutta Emäsalon tapaan lännestä puhaltava puhuri ei paikassa toimi.
Pitkän ajomatkan jälkeen ja kahden karvaan pettymyksen saattelemana, päätämme yömyöhällä tutkia sääkarttoja ja ottaa selvää missä Salomonin tuulet tuulevat oikeasta suunnasta. Lopulta ilmatieteenlaitoksen merisääkartta luo toivoa. Porissa aaltojen korkeus ja tuulen suunta näyttävät lupaavalta. Otamme aamuvarhain suunnaksi länsirannikon. Ennen lyhyitä yöunia, lähetän vielä viestin ystävälleni jonka tiedän surffanneen Porissa viime elokuussa. Kysyn häneltä tietoja missä surffauspaikat siellä sijaitsevat. Tapasimme muuten kyseisen kaverin kanssa Filippiineillä meressä. Istuimme vierekkäin surffilautojen päällä odottaen mereltä nousevaa aaltoa. Englanninkieli vaihtui nopeasti suomeksi, kun tajusimme että olemme molemmat suomalaisia.
Parhaat surffipaikat salaillaan marjapaikkojen tapaan
Saavumme aurinkoiseen Poriin keskiviikkona alkuillasta. Ei merkkejä Salomonista vieläkään.
Yyterin surffikeskuksella tapaamme juuri leijasurffaamasta tulleet isän ja pojan, joilta päätämme kysyä neuvoa lainelaudoille otollisista aalloista.
-No, koska me ollaan leijasurffaajia ja muualta kotoisin, niin eiköhän me voida teille kertoa mihin kannattaa suunnata, sanoo isä, vinkkaa silmää ja osoittaa kartalta erään niemen kärjen.
Surffauspaikkojen, etenkin hyvien sellaisten, salailu on lajissa jokapäiväistä ja maailmanlaajuista. Myös Suomessa sitä on havaittavissa. Niille “omille” parhaille aalloille ei haluta tungosta, jotta surffattavaa riittäisi itselle enemmän.
Palmujen tilalla havupuut
Kun lähdemme liikkeelle Yyterin hiekkadyynit vaihtuvat nopeasti havumetsämaisemaksi.
Olo on surrealistinen. Missä ovat palmupuut, rantabaarit ja pitkätukkaiset hipit?
Lähestymme niemen kärkeä, johon meidät hetki sitten opastettiin. Tienvarteen on pysäköity autoja perä perään. Yhdessä niistä on takakontti auki ja mies vaihtaa päälleen märkäpukua, vierellään valkoinen surffilauta. Olimme saapuneet perille.
-Nyt äkkiä auto parkkiin ja märkäpuvut päälle! hoputan kaveriani.
Matias tekee kuten käsketään ja kohta jo suuntaammekin luontopolulle joka johtaa kivikkoiselle rannalle tiheän metsikön läpi. Askel tuntuu tönköltä paksusta märkäpuvusta ja jännityksestä johtuen. Matkalla vastaamme tulee miehiä ja naisia surffilaudat kainalossa. Moikkaamme ja vaihdamme nopeat kuulumiset. Aallot ovat kuulemma hyviä Suomen mittapuulla ajatellen.
Tunne jota ei pysty sanoin kuvailla
Puiden lomasta pilkottaa meri. Näemme vilauksen mustasta hahmosta joka häviää meren syleilyyn. Metsä harvenee ja saavumme kivikkoiselle rannalle. Kova ja kylmä länsituule iskee kasvoihin. On vaikea pysyä pystyssä lauta kainalossa. Ajatus harhailee. Surffaajia on meressä niemen molemmin puolin.
-Kaikilla näyttäisi olevan märkäpuvussa huppu, mitenhän me pärjätään ilman? Kysyn vielä Matiakselta.
-Ei se niin kylmää voi olla ja nyt ei auta perääntyä. vastaa Matias.
Nyökkään ja astan tossuni veteen. Astelen rantakivikosta hieman syvemmälle ja hyppään laudan päälle makaamaan. Otan kiintopisteekseni horisontissa näkyvät neljä muuta surffaaja ja noin rinnankorkuiset aallot. Aloitan melomisen. Allani virtaava yhdeksän asteinen merivesi virkistää kummasti, kun sukellan lautani kanssa kohti tulevan aallon läpi. Yhtäkkiä kuulen kuinka Matias huutaa jotain takanani, käännän päätäni ja näen kuinka hän vinkkaa kohti ulappaa. Tajuan, että olen juuri oikeassa kohdassa aallon ottamiselle. Lähden melomaan sen myötäisesti. Tunnen kuinka aalto vetää mukaansa, jolloin päätän nousta jaloilleni. Aika hidastuu. Meri kimmaltaa upeasti auringon valossa. Horisontissa havupuut humisevat. Tunne on maaginen. Hieman puutteellisten taitojeni takia löydän itseni nopeasti takaisin vedestä. Pinnalle päästyäni olen yhtä hymyä. Jo pelkästään tuon muutaman sekunnin takia kannatti ajaa Uukuniemeltä Poriin saakka.
Jaksamme surffata Matiaksen kanssa noin tunnin ajan. Pois kävellessämme käymme läpi kokemusta Helsingistä saapuneiden surffaajien kanssa. Hyvän mielen ja onnistuneet surffipäivän aistii kaikesta.
Pakkaamme laudat ja märkäpuvut takaisin autoon ja lähdemme paluumatkalle. Tuuli on tyyntynyt ja mieli on haikea. Kyseessä oli hyvin todennäköisesti yksi kesän ainoista surffauspäivistä Suomessa.
Kotiinpäästyäni rupean tutkailemaan länsirannikon karttaa ja etsimään hyviä niemenkärkiä johon aallot saattaisivat iskeä.
Seuraavaa myrskyä odotellessa…
-TT
