Västäräkki oli Mökkibongauksen yleisin lintu

Västäräkki oli yleisin lintu BirdLife Suomen Mökkibongaus-tapahtumassa viime viikonloppuna 9.–10.7.

Västäräkki havaittiin yli 80 prosentissa kaikista paikoista. Kymmenestä kohdelajista seuraavaksi yleisimmät mökkilinnut olivat rantasipi (58 %), kuikka (55 %) ja haarapääsky (53 %). Kuovi, joka on BirdLife Suomen Vuoden lintu 2011, havaittiin noin joka neljännellä mökillä.

Lähes kaikki mökkibongaukseen osallistuneet ilmoittivat tuntevansa kuovin ja yli puolet kertoi havainneensa kuovin tänä vuonna. Hyvin harva vastaajista arvioi kuovin runsastuneen mökkipaikkakunnallaan. Mieluisia muistoja kuovista kevään tuojana ja oleellisena osana lapsuuden peltomaisemia oli sen sijaan monella.

Mökkibongauksessa kerättiin havaintoja kymmenestä tutusta lintulajista: laulujoutsenesta, kyhmyjoutsenesta, kuikasta, kurjesta, meriharakasta, kuovista, rantasipistä, tervapääskystä, haarapääskystä ja västäräkistä.

Havaintojaan on tähän mennessä ilmoittanut noin 1 500 henkilöä 800 paikalta eri puolilla maata. Aktiivisimmin havaintoja on ilmoitettu Raaseporista, Hämeenlinnasta, Mikkelistä ja Kouvolasta.

Mökkibongaushavaintoja voi ilmoittaa vielä ensi viikon tiistaihin 19.7. saakka tapahtuman verkkosivuilla www.mokkibongaus.fi. Osallistujien kesken arvotaan lintuaiheisia palkintoja.

Samasta osoitteesta löytyvillä tulossivuilla voi tarkastella kunkin mökkikunnan osallistujamääriä sekä taulukoita ja karttoja kymmenen kohdelajien havainnoista. Lopulliset tulokset BirdLife Suomi julkaisee verkkosivuillaan heinäkuun aikana. Parikkalakin komeilee osallistujalistalla.

Mökkibongaus oli avoin kaikille missä tahansa Suomessa. Mökkibongauksen tarkoituksena on saada yleisö kiinnostumaan lähiluonnosta ja kerätä lintutietoa. Mökkibongaus järjestettiin ensi kerran viime kesänä.

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: sångsvan (laulujoutsen), knölsvan (kyhmyjoutsen), storlom (kuikka), trana (kurki), strandskata (meriharakka), storspov (kuovi), drillsnäppa (rantasipi), tornseglare (tervapääsky), ladusvala (haarapääsky), sädesärla (västäräkki)

LISÄMATERIAALIA
Mökkibongauksen 2010 tuloksia:
http://www.tiira.fi/mokkibongaus/mokkibongaus_stat_julk.php
Kuovi – vuoden lintu 2011:
http://www.birdlife.fi/vuodenlintu/

tiedottaja Jan Södersved,
p. 040 5555 393
BirdLife Suomi ry

MA-N

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>