Vuonna 1944 12.kesäkuuta ohjaaja, kersantti Pentti Tuisku teki onnistuneen pakkolaskun Uukuniemen Kummunkylään BL-142 Bristol Blenheim-pommikoneella vaurioiduttuaan ilmatorjuntatulesta Karjalan Kannaksella.
Pakkolaskupaikalle pystytetty muistomerkki paljastettiin viime lauantaina Kummunkylässä.
Lentomestari Pentti Tuisku paljasti muistomerkin Lapin lennoston Hornetin lentäessä samanaikaisesti juhlayleisön ylitse. Tuisku palveli myös Lapin lennostossa.
Sakari Hämäläinen totesi päiväjuhlan puheessaan:
Neljäs syyskuuta on Suomen kannalta merkittävä päivämäärä. Tasan 66 vuotta sitten suomalaisten aseet sotarintamalla vaikenivat, tosin naapuri laski aseensa vasta vuorokautta myöhemmin.
Meidän nuorempien on vaikea kuvitella tuota aikaa. Noiden vuosien jälkeen olemme saaneet elää kokonaan toisenlaisessa maailmassa.
Tämä 4. syyskuuta jää mieliimme juhlavana ja arvokkaana tilaisuutena, joka sai alkunsa kesäkuun alun sähköpostiviestistä. Viesti olisi voinut hukkua bittiavaruuteen, mutta löysi kuitenkin palautesivujen kautta perille.
Viestissä lentomestari Tuisku kirjoittaa:
Jouduin kesäkuun 12 p:nä yöllä v.1944 tekemään pakkolaskun ohjaamallani Blemheim -pommarilla Uukuniemen Kummunkylään pienelle pellolle. Olin saanut Kannaksella osuman koneen ohjaamoon ja haavoituin silloin. Tähystäjäni Göran Ödner haavoittui myös ja häneltä jouduttiin amputoimaan oikea jalka reidestä. KK.-sähköttäjä Sven Rosendahl haki meille apua Kummunkylästä ja tilasi ambulanssin jolla meidät vietiin Huuhanmäkeen ensiapuun ja edelleen Savonlinnaan ja Poriin sotasairaaloihin. Tapahtuman johdosta minulla on tällä hetkellä 30 %:n sotainvaliditeetti. Täytin juuri 89 vuotta ja muistelen usein tätä kertomaani tapahtumaa. Kävin joskus 70-luvulla katsomassa pakkolaskupaikkaani ja sain kylästä jonkin sotaveteraanin oppaakseni. Siis: Uukuniemen Kummunkylä on ollut mielessäni 12.6.1944 lähtien jatkuvasti. Minulle se oli melkeinpä kohtalon paikka ja kauhean hyvä tuuri siinä pakkolaskussa kävi. Tuntuu, että oli muutama enkeli ylläni hoitelemassa sitä laskun onnistumista. Tässäpä tätä tuli asiaa. Toivotan Uukuniemi-seuralle onnistunutta kesäjuhlaa. tervehtien lentomestari Pentti Tuisku.
Viesti tuntui lähes uskomattomalta. Toki omaikäiseni sodanjälkeinen polvi oli kuullut tapauksesta, mutta se oli painumassa unholaan. Soitto seuraavana aamuna Mikkeliin ja tapahtuma alkoi aueta. Langan päästä löytyi virkeä veteraani seikkaperäisin muistikuvin tapahtuneesta.
Kesän aikana alkoi tapauksen kartoittaminen Uukuniemellä. Pakkolaskupaikkaa tutkittiin miinaharavalla, silminnäkijöitä haastateltiin. Anja Hirvonen (os. Tuominen) silloin 10 -vuotias, kertoi.
Kesäillan ehkä noin puoli kahdentoista aikoihin kuulimme lentokoneen äänen. Ryntäsimme ulos äitini ja pikkusiskoni kanssa ja näimme koneen puunlatvoja hipoen häipyvän metsän pimentoon. Isä oli sodassa kuten paikkakunnan miehet muutkin. Yöllä ikkunaan koputettiin, äiti meni ovelle, jossa seisoi sotilaspukuinen mies ja pyysi apua; koneen muu miehistö oli jäänyt loukkaantuneena pakkolaskupaikalle. Äiti lähti naapuritaloon hälyttämään apua, jäimme sisaren kanssa kotiin, ei tullut uni sinä yönä.
Tapahtuma alkoi koskettaa meitä uukuniemeläisiä sen verran, että päätimme tehdä jotakin asian eteen, jotta tapahtuma vastaisuudessakin muistettaisiin.
Tänään olemme saaneet paikalle muistomerkin. Moni on kysynyt miksi nyt. Voi kysyä miksei jo aikaisemmin. Lentomestari Pentti Tuisku itsekin on ollut vähän vaivautunut asian saamasta huomiosta ja todennut tapahtuman olleen vain yksi tehtävä sodan monien joukossa.
Me uukuniemeläiset olemme katsoneet, että nyt jos milloin on korkea aika tällä konkreettisella tavalla muistaa ei vain pelkästään tätä tapahtumaa, vaan muistaa ja kunnioittaa veteraaniemme työtä. Tämän ansiosta saamme elää itsestään selvästi itsenäisessä Suomessa. Tehtävänämme on siirtää vanhempiemme ja isovanhempien uhrauksen muisto myös tuleville sukupolville.
Se työ, joka tehtiin 7 vuosikymmentä sitten ei saa unohtua.
Päivää on vietetty poikkeuksellisen mittavissa merkeissä, laajuudessa, joka on yllättänyt meidät kaikki. Ilmojen haltija soi meille sään, joka mahdollisti Lapin Lennoston lupaaman Hornetin ylilennon hetkellä, jolloin lentomestari Tuisku paljasti muistomerkin.
Esitän parhaimmat kiitokseni teille kaikille, jotka olette taanneet tämän juhlapäivän onnistumisen.”
Parikkalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Berg totesi tilaisuuden alussa, että kivipaasi on Parikkalan ensimmäinen ilmavoimiin liittyvä muistomerkki.
Patsaan paljastustilaisuudessa sekä päiväjuhlassa musiikista vastasi Rakuunasoittokunta, johtajanaan ja kapellimestarinaan musiikkimajuri Kari Westman. Soittokunta aloitti Karjalan jääkärien marssilla Kummunkylän muistomerkin paljastustilaisuuden. Kappale kuunneltavissa:
Päivätilaisuudessa kuultiin muun muassa Juhlamarssi Isänmaalle:
Hanssin Jukka-marssi ja Ilmavoimien kunniamarssi
Ilmavoimien komentaja, kenraali (evp) Rauno Meriö muisteli, jopa hauskuutti juhlayleisöä.
“Ensimmäinen opettajien tapaaminen tapahtui Ilmasotakoulussa Kauhavalla 1952-53. Kauhavalla oli mätäkköinen nurmikenttä ja kaksitasoiset avokoneet Stikut ja Viimat.
Lennonopettajina sotaa käyneet useat pommilentäjät : Pentti Tuiskun ohella koulun johtaja Tauno Meller, Tauno kangas, Jaakko Ranta, Erkki Harju, Martti Uotinen ja hävittäjälentäjä Manu Fräntilä.
Tunsimme Tuiskun Penan äänestä, sen kovuudesta. Kauhavan kirkon päältä kuului kentälle hänen opettaessaan lentäjänalkuja!
Tuisku oli arvostettu ja pidetty lennonopettaja.
Meriö siirtyi kadettikoulun jälkeen Uttiin Karjalan lennostoon, jossa myös molemmissa hävittäjälentolaivueissa oli useita sotaa käyneitä hävittäjälentäjiä- opettajina. Arvostus perustui kokemukseen, nimenomaan lentokokemukseen.
Meriö jatkoi kertomalla jatkosodan loppuvaiheista ilmasodankäynnissä kesä-heinäkuussa 1944.
Puna-armeijan hyökkäys alkoi 9.6.1944. Tiedustelulentäjät olivat kuvanneet venäläisten ryhmitysalueet lähellä Leningradia Kannaksella. Tietoa oli, mutta ylin johto ei uskonut hyökkäyksen suuntautuvan Suomeen sillä voimalla, millä se tapahtui. Viipuri menetettiin taisteluissa 20.6.1944.lukuunottamatta Tienhaaran kaupunginosaa Saimaan kanavan länsipuolella.
Neuvostojoukot olivat ylivoimaisia kaikilla alueilla: jalkaväki, tykistö, panssarit ja ilmavoimat n.1500 konetta.
Kovat taistelupaikat olivat Siiranmäki, Kuuterselkä, tienhaara, Tali-Ihantala, Äyräpää- Vuosalmi, Nietjärvi ja Ilomansti.
Suomalaisten taktiikkana oli koota pommikoneet isoiksi osastoiksi, 20-30 konetta ja niille määrättiin selvä tehtävä: Vihollisjoukot Mainilan ja Kivennavan välillä.
Tämä oli myös Pentti Tuiskun tehtävänä. Hyökkäykseen osallistui kaksi laivuetta ja yhteensä 22 pommikonetta. Sillä helpotettiin mm. Siiranmäessä puolustavan Aatu Ehrnrootin johtamia joukkoja, kuten myös Kuuterselässä puolustavia suomalaisia maavoimia.
Hävittäjät suojasivat jokaisen pommitusosaston lennon 10-20 Mersun voimin. Myös tiedustelulennot suojattiin 4.hävittäjän voimin. Vihollisen hävittäjät eivät kyenneet ampumaan alas yhtään suomalista pommikonetta, joita suomalaishävittäjät suojasivat. Sen sijaan venäläisten tehokas ilmatorjunta pystyi siihen.
Suurimmat tappiot kertyivät vuodelle 1944 ja nimenomaan sen kesään.
Suomalaiset menettivät taisteluissa ja muissa lentotoiminnassa tuona vuonna 162 konetta, joista kolmannes oli pommikoneita ja tiedustelukoneita, loput hävittäjiä. Kaikkiaan koko jatkosodan aikana ilmavoimamme menetti vajaat 400 konetta. Kaatuneita oli lähes 400 ja haavoittuneita 150. Tästä joukosta suurin osa oli lentäjiä ja lähes kaikki joko upseereita tai aliupseereita. Tämä kuvastaa ilmasodan luonnetta, näiden miesten koulutus piti olla korkealla tasolla, kuten se olikin. Kolmannes lentäjistä oli nuoria lento-oppilaita. Ilmatorjunnan tappiot taistelutoiminnassa olivat samaa luokkaa kuin lentojoukkojenkin.
Venäläisten tappiot alasammuttuina koneina kohosi sodan aikana 2800:an. Näistä hävittäjät ampuivat alas 1600 konetta. Tähystyspallojakin ammuttiin alas 28 kpl. Venäläiset menettivät viimeisinä sodan kuukausina suomalaisia vastaan noin 1000 konetta.
Lopuksi kenraali Meriö totesi:
Voi vain kuvitella, miltä Pentti Tuiskun kaltaisista pommituslentäjistä tuntui, kun he suuntasivat kulkunsa kohti vihollisen asemia, joita ilmatorjuntatykistö ja hävittäjät yrittivät suojata.
Valojuovien sävyttämä helminauha alkoi kohota maasta ja se näytti aluksi tulevan suoraan kohti, mutta muuttikin viime hetkessä suuntaansa. It- kranaattien räjähdyshattarat näkyivät syrjäsilmällä koneen molemmin puolin. Kk-ampuja pöntössään tähysti takasektoria valmiina avaamaan tulen heti kun perään ilmestyy vihollishäätäjä. Tähystäjä on kontallaan tähtäimensä ääressä ja antaa ohjauskomentoa ohjaajalle. Ei pidä painaa jalkaa, vaikka kuinka mieli tekisi, sillä sillloin pommit menevät kohtaan ohi. Jokainen lento vaati kylmäpäisyyttä, jota Pentillä varmasti oli ja on kaiketi vieläkin. Hävittäjiltä vaadittiin samaa kylmyyttä ja pelotonta päälle käymistä tilanteen niin vaatiessa.
Se oli sodanajan lentäjän elämää. Sen saman hengen nuo juuttaat tartuttivat meihin nuorempiin. Sitä henkistä siltaa olemme pyrkineet rakentamaan eteenpäin. Tämän päivän ilmavoimat on huippukunnossa verrattakoon niitä mihin maahan tahansa. Suuri kiitos tästä lankeaa vanhoille, sodan käyneille veteraanipolville.
Muistomerkki on palanen ilmavoimiemme historiaa.
Punkaharjun Mieslaulajat johtajanaan kanttori Pentti Tynkkynen lauloivat neliäänisesti Raatteentie-laulun, joka kertoo seikkaperäisesti tapahtumista ja jossa säälitään vastapuolen joukkoja. Toinen Kaunehin maa-laulu kertoi lentomestarin näköaloista.
Suomen ilmavoima käyttivät hakaristiä vuosina 1918-1944.
Pentti Tuisku kertoi hakarististä, ikivanhasta onnen amuletista. Ruotsalaisen kreivi Von Rosenin lahjoitti 1918 Suomen valkoiselle armeijalle lentokoneen, johon hän oli maalauttanut sukunsa symbolin, sinisen hakaristin. Sisällissodan jälkeen Suomen nuori armeija otti sinisen hakaristin ilmavoimiensa tunnukseksi.
Lentomestari Pentti Tuisku kertoi yksityiskohtaisesti pakkolaskutapahtumat 12.6.1944.
https://uukuniemi.info/artikkelit/?id=749
Jos kiveä ei olisi ollut olisimme murskaantuneet metsän puihin.
Laulu innoitti Tuiskun kertomaan Hanssin Jukka -mallisesta lentokoneesta, joka oli DC 2 merkkinen Douglas-matkustajakone. Tusku on ainoa elossa oleva lentäjä, joka on lentänyt Hanssin Jukkaa.
Suomen ilmavoimien kaikkien aikojen ensimmäinen kuljetuskone on maannut kolmisenkymmentä vuotta varastossa. Nyt kone on päätetty entisöidä Jyväskylässä.
Jatkosodassa kone toimi kuljetustehtävissä ja myöhemmin sitä käytettiin muun muassa kartoituslennoilla. Koneen perämiehenä toiminut lentomestari Pentti Tuisku muistaa Hanssin-Jukan hyvin.
– Se oli tietysti helppo lentää, samanlainen kuin oli sotakoneeni Bristol Blenheim, Tuisku kertoo videolla:
Tilaisuuden lopuksi juhlaväki sai maistaa Kummun maaseutunaisten keittämää maistuvaa lohisoppaa.
Muistomerkkijuhlan järjestämistä tukivat:
Alocon Oy, K-Maatalous Savonlinna, Hilkka Pirhonen, Maaseutupalvelu J. Kaljunen, Matriset Oy, Parikkalan kunta, Parikkalan-Rautjärven Sanomat, Parikkalan seurakunta, Pertti Siitonen Oy, Punkaharjun mieslaulajat, Puutavaraliike I. Pölönen Oy, Rakuunasoittokunta, Saimaan Aromikas Oy, Savonlinnan Palveluyhtiöt Oy, Niukkalan maamiesseura, Uukuniemen Metalli Oy, Uukuniemen Osuuspankki, Uukuniemi-seura ry
MA-N