Ensi lauantaina 28.3. klo 20.3021.30 vietetään maailman kaikkien aikojen suurinta ilmastotapahtumaa Earth Houria. WWF:n valojensammutustempaukseen oli perjantaihin mennessä ilmoittautunut mukaan 93 suomalaista kuntaa ja kaupunkia, mukaan lukien Parikkala.
Valojen sammutus on symbolinen teko, jolla viestitään päättäjille, että ihmiset ja yhteisöt ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja vaativat heiltä tiukkoja toimia sen hillitsemiseksi.
Earth Hour on WWF:n organisoima maailmanlaajuinen tapahtuma, jonka aikana ihmiset ja yhteisöt ympäri maailmaa sammuttavat valonsa tunnin ajaksi samana päivänä samaan kellonaikaan. Suomessa tapahtuman suojelijana toimii Tasavallan Presidentti Tarja Halonen.
Osallistumalla Earth Houriin jokainen viestittää huolensa ilmastonmuutoksesta sekä toiveensa siitä, että ilmastonmuutoksen torjunta otetaan vakavasti kaikilla tasoilla. Vuosi 2009 on ratkaisevan tärkeä. YK:n ilmastoneuvottelut huipentuvat Kööpenhaminassa joulukuussa 2009 pidettävään huippukokoukseen, jossa on tärkeää saada aikaan maailmanlaajuinen sopimus kasvihuonekaasupäästöjen merkittäväksi vähentämiseksi.
Lähde: WWF