Karjalaisuuksia-kirja

Teksti ja kuva: Saija Sillanpää

Kirjoittelin tuossa viime vuoden puolella aiempien, paremman puoliskoni kanssa kirjoittamiemme blogikirjojen (Uukuniemi-juttuja ja Uukuniemen kulttuurijuttuja) pohjalta, niiden tietoja tarkistellen ja reippaastikin täydennellen kirjan nimeltä Karjalaisuuksia. Nimensä mukaisesti se tarkastelee karjalaisuutta eri näkökulmista, joskin uukuniemeläislähtöisesti.

Otin kirjasta hyvin pienen painoksen, sillä kirja on, ettenkö sanoisi, paikoin aika yksityiskohtainen ja kenties perusteellisempi kuin useimmat ihmiset kaipaavat. Minulla oli kirjaa Uukuniemi-juhlilla vain muutama mukana, ja ne eivät ihan riittäneet. Jos nämä nyt varaukseen jääneet otetaan huomioimatta, kirjaa on jäljellä kymmenkunta kappaletta. En ole tähän mennessä markkinoinut kirjaa mitenkään tuon pienen painoksen ja kirjan ehkä monien mielestä liian epätavanomaisten näkökulmien takia, mutta päädyin nyt pistämään viestiä, kun kysyntää hiukan ilmeni.

Varoituksena sanottakoon, että kirja ei sovellu henkilöille, joiden käsitys Karjalasta on linjalla “käspaikka–pärekorit–mummolan ikuinen pyhäaamu”, eikä evakkouteenkaan olla paneuduttu, sillä äitini, uukuniemeläisen evakon, identiteettiä evakkous ei määrännyt, vaikka se toki oli osa sitä. Kirjassa tarkastellaan Uukuniemen ja sen lähiseutujen menneisyyttä pikemminkin edistyksen eturintamana kuin kansatieteellisenä tai sotahistoriallisena relikkinä.

Mutta jos on ihmetellyt, miksi jotakuta sukulaista ei löydy Sortavalan seminaarin matrikkeleista, vaikka suvussa ollaan sitä mieltä, että henkilö opiskeli seminaarissa, niin tästä löytyy mahdollinen vastaus esimerkiksi siihen kysymykseen.

Kirjaa on tilattu jo viime vuoden puolella Uukuniemen ja Saaren kirjastoihin, ja laskukin on maksettu, mutta kirjoja ei vielä viime viikolla oltu saatu hyllyihin vaan ne olivat kuulemma juuttuneet luokittelijan pöydälle. Kirja löytyy myös Valamon luostarin kirjastosta.

Jos varoituksista huolimatta haluaa oman kappaleen, kirjaa voi kysellä sähköpostilla
saija.sillanpaa@phnet. fi
.

Hinta on pienen painoksen tähden omastakin mielestäni kovahko 35 €, joka koostuu vain painattamisen hinnasta, + postimaksu, joka lienee nyt 9 €, mutta tulen tässä kesän kuluessa käymään Uukuniemellä, joten siinä kyydissäkin ne kulkevat ainakin Uukuniemelle.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>