Kahvila Evakkotaival on sulkenut ovensa toistaiseksi koronaviruksen takia. Kaupan puolella hommat jatkuvat kuitenkin entiseen malliin. – Hiukan hiljaisempaa on nyt ollut, toisin kuin viikko sitten jolloin paikkakunnalla oli vielä paljon mökkiläisiä, kertoo Riikka Uimonen. Uimosen mukaan kotiinkuljetuspalvelua on jo hyödynnetty kohtuullisen hyvin. Myös tiistai-, keskiviikko- ja torstai-aamuisin on asiakkaita käynyt riskiryhmien aukiolotuntina. – Toki riskiryhmäläisten on mahdollista sopia vielä erikseen kauppa-asioinnista, mikäli aamun ajankohta ei sovi. Se kyllä järjetyy tarvittaessa, Uimonen jatkaa. Uimonen kertoo, että tavarantoimituksissa oli viime viikolla katkoksia, mutta nyt hyllyt on jälleen saatu täyteen. Vessapaperiakin on riittänyt. – Apteekkipalvelut toimivat niin ikään kaupalla normaalisti ja myös lääkkeitä on mahdollista saada kotiinkuljetuksella, sanoo Uimonen.
