Mukana vanha tiettävästi ainoa kuva järvestä ennen sen laskua. Kuvattu vuonna 1923 Vuorikarin naapurista Taivaisen paikalta. Kuvan on ottanut Oiva Parisaari kihlajaismatkalla juhannusyönä. Hänellä oli ruotsalainen sukunimi, kuvan valmistuttua hän ihastui maisemaan, hän muutti nimensä Parisaareksi. Kuvassahan näkyy kaksi saarta, Hietasaari ja Selkäsaari.
Kuvat lähettänyt Jorma Berg.
Tiettävästi ainoa kuva järvestä ennen Suurjärven laskua. Kuvattu Vuorikarin naapurista Taivaisen paikalta. Kuvan on ottanut Oiva Parisaari kihlajaismatkalla juhannusyönä. Hänellä oli ruotsalainen sukunimi, kuvan valmistuttua hän ihastui maisemaan, hän muutti nimensä Parisaareksi. Kuvassahan näkyy kaksi saarta, Hietasaari ja Selkäsaari.
Kuvan lähettänyt Jorma Berg.
Suurjärvi 2009 kyllä maisema muuttuu, metsän läpi näkyy peltoa Suurjärven lietteellä, kuvattu Taivaisen paikalta.
Rauhoituspaalun kiinnitys vuonna 2000.
Honka rauhoitettiin vuonna 2000, sillä on ympärysmittaa 2 metriä 60 senttiä, oksistakin saisi sahapuita ja propsia.
Suurjärven rantahonka eli ns. Laineen honka, on tänäkin päivänä pystyssä vanhassa rantapenkassa. Honka sijaitsee Pekkisen luona lietetien varressa.