Kategoriat
Arkistot

Ennätysmäärä talkoolaisia hautausmaata haravoimassa

Haravointitalkoot Paakasalmen hautausmaalla Uukuniemellä keräsi ennätysjoukon osallistujia. Lähes 50 innokasta haravanheiluttajaa ja kaksi traktorimiestä peräkärryineen olivat noudattaneet kutsua. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa väkeä oli kutsuttu talkoisiin viikonloppuna, koska edellisten vuosien arkipäivät eivät ole koonneet muutamaa osallistujaa enempää. Viikonloppuisin paikkakunnalla on kesäasukkaita ja mökeillä kävijöitä, joten suunniteltu lauantai talkoopäivänä olikin menestyksekäs. Nyt kutsuttiin lisäksi paikkakuntalaiset ja paikalliset yhdistykset. Yhdistyksistä edustettuina olivat mm. Martat, Vasukkaat, Kummun kyläyhdistys, Uukuniemen Urheilijat ja Uukuniemi-seura. Koko hautausmaan alue saatiin haravoitua puoleen päivään mennessä. Seurakuntamestari Teuvo Rissanen olikin tyytyväinen työpanokseen ja toivoi tapahtuman muodostuvan vuosittaiseksi. ”Hautausmaa-alue on laaja ja omalla väellä työ olisi vienyt useita päiviä. Nyt joukkovoimalla kaikki saatiin hetkessä valmiiksi”. Tapahtuman jälkeen emäntä Maire Pirhonen oli valmistanut makoisan lounaan seurakuntatalolla. Parikkalan Seurakunnan kirkkovaltuuston varapuheenjohtaja Taisto Härkönen kiitteli talkooväkeä runsaasta osallistumisesta ja yhteisen panostamisen tuomasta siisteydestä ja mielihyvästä, josta kaikki saamme nauttia Paakasalmella omaisten haudoilla käydessämme.
Sah


Hauskaa vappua toivottaa uukuniemi.infon tiimi

Aisopoksen vanha tarina kertoo ketusta ja pihlajasta.
Olipa kerran kettu, joka oli nälkäinen ja etsi syötävää. Se tuli pihlajan luo ja näki puun mehevät, punaiset marjat. Ketulle herahti vesi kielelle. Se kohottautui takajaloilleen ja yritti kurkottaa niin korkealle kuin suinkin, eikä ulottunut pihlajan marjoihin.
Kettu istuutui hännälleen ja katseli vihaisena herkullisia terttuja. Olenpa minä tyhmä, kun näen näin paljon vaivaa muutaman pihlajanmarjan vuoksi, kettu harmitteli. Marjat ovat varmasti happamia joka tapauksessa, kettu tuumi itsekseen.
Tämän tarinan mukaan on tapana sanoa: Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista”, kun joku ei tahdo tunnustaa, ettei ole selviytynyt jostakin.
Kuva ketusta astelemassa keväisellä pellolla: Maija Ala-Nikkola


Pääskysestä ei päivääkään

Kesä on virallisesti alkanut Uukuniemellä sunnuntaina 26. huhtikuuta klo 10.45. Kummunkylässä on tällöin nähty lentelevän useampia haarapääskyjä.

Västäräkkejä on nähty jo muutama päivä aiemmin. Lämmin eteläinen ilmavirtaus on tuonut runsaasti muuttolintuja Uukuniemelle muutaman päivän aikana.

MB


Viimeinen evakkomatka Hevonojan kartanolle 1945

Uukuniemen Latvasyrjäläiset Myrskylässä
Viimeinen evakkomatka Hevonojan kartanolle
Välirauha solmittiin Moskovassa 19.9.1944. Kaikkien suomalaisten tuli olla kolmen päivän kuluessa vuoden 1940 rajan yli tavaroineen. Uukuniemellä oli 6000 asukasta, joista 4133 joutui jättämään kotinsa ja siirtymään muualle maahan. Uukuniemeläisen siirtoväen viralliset sijoituskunnat olivat Härmä, Alahärmä, Kauhava, Kortesjärvi, Lappajärvi, Vimpeli, Karstula, Soini ja Lehtimäki. Näiden kuntien lisäksi uukuniemeläiset hajautuivat lukuisiin maalaiskuntiin, kauppaloihin ja kaupunkeihin ympäri Suomea. Latvasyrjän kylästä suuri osa siirtyi Laihialle.

Latvasyrjäläiset olivat ehtineet asua vain yhden talven sijoituskunnassaan Laihialla, sillä
”Karjalaisisännät eivät saaneet rauhaa elämässään, kun eivät omistaneet eivätkä saaneet itsellisesti hoitaa talouttaan”(Karhulahti). Latvasyrjän Vieremän isäntä Arvi Jännes oli muuttanut Helsinkiin ja piti yhteyttä entisiin kyläläisiin Pohjanmaalla. Hän löysi Helsingin sanomista myynti-ilmoituksen Hevonojan kartanosta ja otti ilmoituksesta yhteyttä isäntiin ja kesäkuussa lähtivät ensimmäiset miehet katsomaan Hevonojan kartanoaluetta. Ryhmässä olivat Arvi Härkönen, Iivari Kirmanen, Olli Raassina, Pekka Kirmanen, Pekka Lamberg, Nestori Saharinen, Toivo Pöllänen ja Toivo Eronen.

Myrskylän Hevonojan kylän värikäs historia ulottuu 1600-luvulle saakka. Kylä kuului aikanaan Myrskylän kartanon maihin. Ensimmäisenä omistaja eversti Mathias Forbes sai kartanon palkkioksi Ruotsin kuningatar Kristiinalta 1636. Hevonoja oli Myrskylän kartanon sivukartano ja sielläkin harjoitettiin alusta saakka irlantilaisyntisten omistajien uudenaikaista viljelyä.
Kartanon viimeinen omistaja vuodesta 1890 oli kauppaneuvos Johan Askolin.

Maanviljelijä Arvi Härkönen( 1917-1989) oli tuolloin 27-vuotias ja hän muisteli miesten matkaa vuonna 1945 Pohjanmaalta Myrskylään (1985):
”Matkalla yövyttiin Lahdessa , josta jatkettiin matkaa Loviisan pässillä (juna Lahti-Loviisa) Artjärven asemalle. Siinä poikettiin Suomen kaupassa ostamassa sätkätarpeita. Matkalla Hevonojalle tapasimme nelipyörävankkureilla ajavan lantakuskin, josta päättelimme lähestyvämme kartanon aluetta. Ensimmäinen kosketus kartanolla tapahtui muonamiehiin ja kartanon tilanhoitaja Ahlersiin.
Päivän aikana isännät tutustuivat kartanon useisiin rakennuksiin, peltoihin ja metsiin.
Illan tultua kehoitettiin isäntämiehen näköinen Toivo Eronen kysymään yösijaa ja se onnistui Eino Felinin kotona. Iltakeskusteluissa isäntä osoittautui sotareissukaverikseni.

Miehet palasivat Laihialle ja alkoivat koota isäntiä kartanon ostoa varten. Isännät kävivät toisen kerran Myrskylässä ja matka Helsinkiin tehtiin pian. Kauppaan sisältyivät rakennukset, pellot, metsät sekä sato. Lopullinen kauppakirja tehtiin Helsingissä Ramsayn asianajotoimistossa 16.6.1945. Paikalla oli 15 isäntää ja Arvi Jännes. Tilan koko oli reilut 1000 hehtaaria, josta peltoa noin 400 hehtaaria.”

Suomen ainoa kolhoosi

Pian kaupan jälkeen alkoi muutto Laihialta Myrskylän Hevonojan kartanolle. Aluksi lähes kaikki 192 henkilöä asuivat 120 lehmän navetan vintillä, kunnes kartanon väki oli muuttanut pois asunnoistaan. Kartanon asuinrakennuksia ja ulkorakennuksia oli useita kymmeniä, joiden määrästä voi arvata miten paljon Askolinilla oli ollut työmiehiä.

Eini Karhulahti (ent. Pöllänen) oli kaksi vuotias muuttaessaan perheensä kanssa Hevonojalle 17.7.1945.
– Hämärästi muistan perheen sijoittumisen navetan vintille, oman lossiinsa tavaroiden sekaan. Lapsesta se oli vain mukavaa; oli ihmisiä, tapahtumia ja paljon leikkikavereita, Karhulahti muistelee.
– Pakkauslaatikot erottivat kunkin perheen nukkumispaikat. Oman perheeni paikka oli oven vieressä oikealla.
Einin perheeseen kuului 9 henkilöä.

Ensimmäisen kesän työt työt tehtiin kolhoosimenetelmällä. Hevonojalle hankittiin yhteinen sonni Asteen Toivo, jonka astutusmaksu oli 100mk. -Isossa navetassa jokaisella oli ainakin puoli käytävää ja lehmät soimessa, Karhulahti muistaa.

Kartanon tallissa oli vetosilta vinttikerrokseen. Pelto- ja metsätyöt tehtiin hevosvoimalla.Isännät pohtivat tallissa tilan yhteisiä asioita hevosten hoidon ohella. Hevonojan lähellä olevitsa järvistä kalastettiin aluksi onkimalla veneiden puuttuessa. Myöhemmin kun veneet oli saatu tehtyä, käytettiin rysiä, katiskoja ja pitkää siimaa.

Perheiden äidit joutuivat keksimään monia käytäntöjä selviytymiseen. Ruokien valmistelua varten kartanon pihamaalle laitettin neljä kastorhellaa, jossa kukin perhe valmisti vuorollaan ateriat.

Kartanolla oli vain yksi sauna, jonka lämmitysvuorot oli jaettu noin 30 perheen kesken.Uuni oli jatkuvalämmitteinen ja kun kylpijöitä oli lauantaisin noin 190, joutui kiuas koville.

-Sauna oli elämän keskipiste, siellä kylvettiin ja kupattiin, oma äitini osasi sen taidon.

– Siellä keitettiin siirapit, peruanjauhot ja saippuat. Siellä lahdattiin ja kaltattiin siat. Lauteilla kuivatettiin pellavat. Saunan naisten pukuhuoneeseen tuotiin myös vainajat kuolilaudalle peiton alle ennen ruomishuoneeelle viemistä, muistaa Eini Karhukahti.

Padassa saattoi kiehua viiden perheen pyykit yhtäaikaa.

Marraskuussa osa perheistä pääsi muuttamaan ihmisasuntoihin. – Me pääsimme muuttamaan valkoisen talon päätyyn ja meillä oli ruhtinaallisesti kaksi huonetta ja keittiö, Karhulahti muistaa.

Ensimmäinen latvasyrjälaisten järjestäytymiskokous pidettiin navetan vintillä 5.8.1945. Siellä valittiin johtokunta, rahastonhoitaja, tilintarkastajat, metsätoimikunta ja viljojen jakelija.

Jotta pelttojen viljely pääsi alkuun, isännät yrittivät tehdä vuonna 1946 sarkajaon maista. Kuten arvata saattaa jakotehtävä oli työlästä. Rakennusten, peltojen ja metsien arvot ja hinnoittelut olivat monivaiheisia ja vaativat paljon selvittelyä sekä neuvotteluja isäntien kesken. Lopullinen tilojen jako tehtiin vuonna 1951, jolloin osa perheistä pääsi rakentamaan uudet rakennukset.Rakentaminen sujui yhteistoiminnassa tosiaan auttaen, kaikki tunsivat toisensa.

”Samanaikaisesti tapahtui jotain mullistavaa. Rakentamiseen tarvittiiin lainoitusta ja Latvasyrjässä ollut osuuskassa siirrettiin Myrskylään.” (Karhulahti). Osuuskuntakokous pidettiin 1.5.1946 Myrskylän kartanossa, jossa päätettiin muuttaa siirretyn osuuskassan nimeksi Myrskylän osuuskassa. Osuuskassa toimii nykyään Myrskylän Osuuspankkina.

Perheiden äideillä oli uskomaton kyky selviytyä. Kovan työnteon ohella tai ehkä juuri sen vuoksi Uukuniemen vanhin, vuonna 1929 perustettu Latvasyrjän Marttayhdistys piti henkiin herättämiskokouksen 1.3.1949 Hevonojan kansakoululla ja valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Hilkka Raassinan.
Marttayhdistyksen pöytäkirja kertoo 1.3. ” Latvasyrjän entinen pidetty puheenjohtaja emäntä Esteri Jännes puhui meille entisistä ajoista ja opastaen alkamaan uutta taivalta täällä toisenlaisessa ympäristössä. Sen jälkeen hän luovutti entiset pöytäkirjat, joita hän oli säilytellyt kuin kalleinta aarteita monet evakkoretket. Ilosta toiverikkaana lähdettiin jokainen kotiinsa.”
Innostus oli valtava ja jo viikon kuluttua Latvasyrjän Marttayhdistys aloitti uuden toimintansa Tyyne Pellikan talossa. Kokoontumiset jatkuivat säännöllisesti marttojen kotona.

Siirtomatkat kävivät vanhemman väen terveydelle. Nuorempien kohadalla elämänusko voitti, etsittiin omaa tilaa, raivattiin peltoa, tehtiin uudisrakennnuksia. Tämä oli siirtolaisten elämää, kovaa, mutta vapaassa Suomessa.” (Karhulahti)

Maija Ala-Nikkola ja Heikki Härkönen, Tyyne Pellikan tyttären Toinin (1924-1995) nuorin poika s.-59

Lähteet: Hevonojan kartanon historiaa 1945-1989
Pöllästen evakkomatkat, Eini Karhulahti k.eini@fonet.com


TULOSSA HYVÄ MARJAVUOSI

Nyt kannattaa tyhjentää ajoissa pakastimesta vanhat marjat, sillä kesällä on odotettavissa uutta poimittavaa runsaasti, ainakin jos Wanhan kansan merkkipäiviin on uskomista.

Huhtikuun 25. päivän yö, Markun yö, oli yksi vanhoista “suviöistä”, marjayö. Vanhojen kansanviisauksien mukaan, jos suviyö on lämmin tulee hyvä marjavuosi ja jos puolestaan se on kylmä, on kylmää 9 yötä peräkkäin.

Viime yö eli marjayö oli Uukuniemellä hyvin lämmin, joten toiveissa on hyvä marjasato.

Lähde: Antto Laiho “Wanhan kansan merkkipäivät”

JL


JÄRJESTYKSENVALVOJAN PERUSKURSSI (32 h) JA KERTAUSKURSSI (8h)

Parikkalassa 21.-24.5.2009
 
KURSSIN SISÄLTÖ
– ihmisten perusoikeudet ja järjestyksenvalvojan tehtävät
– yleinen kokous ja yleisötilaisuus
– yleiset kokoukset
– yleisötilaisuudet
– järjestyksenvalvonnan yleiset periaatteet
– oikeudet ja velvollisuudet
– henkilöiden ja tavaroiden tarkastus
– voimakeinojen käyttäminen
– jokamiehen kiinniotto-oikeus
– päihteet, tupakka ja huumeet
– voimakeinojen käytännön harjoittelu
 
KURSSIN SUORITTAMINEN
Hyväksytysti suoritettu kurssi edellyttää aktiivista osallistumista koulutukseen sekä hyväksytysti suoritetun 50 kysymyksen kirjallisen kokeen.

ILMOITTAUTUMISET
Parikkalan vapaa-aikatoimistoon 12.5.2009 mennessä p. 044 7811 933
——————————————————————-

JÄRJESTYKSENVALVOJAN KERTAUSKOULUTUS (8 h)
Parikkalassa la 6.6.2009

Henkilöille joiden järjestyksenvalvojan kortti on mennyt tai on menossa vanhaksi (+/- 6 kk).
 
KURSSIN SISÄLTÖ
– yleisötilaisuudet
– järjestyksenpito ja järjestyksenvalvojana toimiminen
– järjestyksenvalvojaksi asettaminen
– järjestyksenvalvonta 

KURSSIN SUORITTAMINEN
Kurssiin ei sisälly koetta vaan kurssi on katsottu hyväksyttävästi suoritetuksi, kun kurssilainen on osallistunut aktiivisesti koulutukseen. Hinta 80 €
ILMOITTAUTUMISET
Parikkalan vapaa-aikatoimistoon 12.5.2009 mennessä p. 044 7811 933
Tiedustelut
Jouni Hämäläinen puh. 0400 946 269, e-mail: jouni.hamalainen(ät)pp6.inet.fi
EKLU:n toimisto, puh. 020 781 5220, e-mail: niina.lindblad(ät)eklu.fi
Parikkalan vapaa-aikatoimisto, p. 044 7811 933, e-mail: jari.venhovaara@parikkala.fi

Kouluttajana toimii sisäasiainministeriön hyväksymä kouluttaja Jouni Hämäläinen


Veikko Ainalalle ja Väinö Kokolle kultaiset ansiomerkit

Veikko Ainala ja Väinö Kokko vastaanottivat Karjalan Liiton myöntämät kultaiset ansiomerkit 18.4.2009 Karjalatalolla Liittovaltuuston kokouksen yhteydessä. Uukuniemi-seura ry halusi kunnioittaa näin ansioituneita seuran toimijoitaan. Eini Karhulahti Helsinki


Väino Vuorinteen runoja lauluiksi

Uukuniemi-juhlien yhteydessä 27.-28.6. järjestetään Uukuniemen kirkonkylän Nuorisoseurantalolla kaksi konserttia otsikolla Maan ääni – lauluja Väinö Vuorinteen runoihin.

Väinö Vuorinne oli uukuniemeläinen maanviljelijä ja syntyi rajantakaisessa Matrin kylässä 1908 ja kuoli 1985. Vuorinne kirjoitti läpi elämän runoja ja niitä on julkaistu kokoelmassa Unteni juhlat 1988.
Laulut ovat kotiseutuaiheisia ja tulkitsevat sisäisiä tuntoja.

Konsertissa esiintyvät : Petri Tiainen laulu, koskettimet, sävellykset, Antti Nykänen sello ja Marko Salmela lyömäsoittimet.

Esitysajat ovat
27.6. klo 20 ja 28.6. klo 18.

Konsertit järjestetään yhteistyössä Uukuniemen Ilo yhdistyksen kanssa.


Kummun kyläyhdistyksen pilkkikisan tulokset

Kisat pidettiin 12.4.2009

Pilkkikilpailu on muodostunut vuotuiseksi tapahtumaksi yhdistyksessämme. Alunperin järjestettiin neljänä vuonna peräkkäin yleiset kilpailut Papinniemessä , vuonna 2006 oli yli 100 osanottajaa pilkkimässä kyläpilkissämme. Nyt oli kolmas vuosi peräkkäin kun järjestettiin kisat jäsenillemme.

JS

YLEINEN SARJA

1. Keijo Hämäläinen 2808 g
2. Markku Vanhanen 1797g
3. Pekka Ketolainen 1380 g
4. Reijo Tiitta 1325 g
5. Risto Korhonen 1210 g
6. Jari Hämäläinen 1200 g

NAISET
1. Sirpa Vanhanen 979 g
2. Tuula Ketolainen 186 g
3. Sari Suppola 150 g

NUORET

1. Juuso Suppola 763 g
2.Sallamari Suppola 480 g
3. Satu Tiitta 437 g
4. Lauri Vanhanen 337 g

KILPAILUN SUURIMMAN KALAN SAI LAURI VANHANEN (208g)


KOTISEUTUMATKA HÄRKÄLÄÄN

Kesäkuun 7 päivä v2008 toteutimme kotiseutumatkan Uukuniemen luovutetulle alueelle, Härkälän kylän Kiimahuhtaan.
Retkikuntamme koostui Tauno ja Mikko Härkäsen sukulaisista ja oppaastamme Tauno Härkäsestä joka oli entisiä Ännikänniemeläisiä. Tarnalassa asunut ja nyt edesmennyt Tauno Härkänen ja hänen perilliset muuttivat 60-luvulla sukunimen Härköseksi.
Matkan suunnittelijana toimi Elsa Härkänen-Räsänen ja Tauno Härkänen, Elsan toimiessa matkanjohtajana.

Matkalaiset kokoontuivat Tohmajärvellä mistä, matkamme jatkui Niiralan kautta Sortavalaan, jonne oli tilattu yöpymiset.

Lauantaiaamuna meitä odotti kahdeksan hengen maastoauto kohteen tuntevan kuljettajan kanssa. Matkasimme Sortavalasta Lahdenpohjan suuntaan, mistä käännyimme Nivan aseman tielle ja edelleen Härkälään päin. Koko ajan saimme kuulla erinomaisen muistin omaavan oppaamme Taunon (84v) kertomuksia matkan varrella olevista maisemista ja kohteista, sekä kuka ennen sotia oli asunut ja vaikuttanut kulkureittimme varrella.
Kirjoittaja näki myös Nivan aseman missä isäni Matti oli sota-ajan lomareissuilla hypännyt liikkuvasta junasta ja jatkanut kävellen kotiinsa (pikkupoikana kuunneltiin tarkasti ukkojen sotakertomuksia, vaikka kuinka hätisteltiin nukkumaan.).
Asfalttitien loputtua selvisi että ilman maastoautoa matkasta olisi tullut patikkareissu( kumikengät jalassa), mutta tottunut kuljettaja osasi kiertää vesilammikot ja keväällä ajaneiden rekkojen jäljet. (Meillä Suomessa tiet ovat maastoa ylempänä, mutta naapurissa tiet ovat maapinnan alapuolella).
Matkan jatkuessa näimme ”livenä” kuuluisan Mensuvaaran lentokentän josta olimme kuulleet paljon kertomuksia. Härkästen suvun Kiimahuhdan tila (rek.no 3..) rajoittui Rädynkankaalla olevaan lentokenttään. Seuraava este ”rautaportti” avautui kuljettajan taskussa olleella avaimella, minkä jälkeen matka jatkui vain vähän matkaa ja pysähdyimme Kaakkolampien kohdalle.

Kuuntelimme Elsan kertomusta kuinka hän pikkutyttönä oli ollut täällä Kaakkolammeilla paimenessa sekä kuinka sota-aikana sotilaat olivat pitäneet lampien rannalla majapaikkaa.

Matka jatkui hyväkuntoista Härkäläntietä pitkin ja päädyimme Seppälä-nimisen tilan pihalle, mistä alkoi patikkamatka koivikon halki n.0,5 km Kiimahuhtaan.

Saavuimme tilan pellon reunaan mistä avautui näkyviin mäkikumpu peltoineen ja Mikko Härkäsen navetan kivijalka. Pellot eivät olleet metsittyneet koska naapurin rajavartiosto oli niittänyt heinää karjalleen.
Kiimahuhta on perimätiedon mukaan saanut nimensä siitä että hirvet olivat syksyisin kokoontuneet kiima-aikaan tälle mäelle.

Kun on käynyt paikan päällä katsomassa tilaa, niin ei tarvitse ihmetellä appiukon lausuntoa siitä että hän jättäisi Tarnalan maat ja mannut heti jos pääsisi vapaasti muuttamaan takasin Härkälään.
Tila rajoittui Pyhäjärveen / Ristilahden rantaan jonne emme käytettävän ajan puitteissa ehtineet menemään. Tiedossa oli että kyseinen alue oli ollut jatkosodan taistelualuetta.

Kun kirjoitan tätä matkakertomusta eletään maaliskuuta v. 2009.
Talvisodan päättymisen vuosipäivänä 13 maaliskuuta olin kuuntelemassa Harri Kylliäisen esitelmää Ristilahden taisteluita heinäkuussa 1941. Varsinaiset taistelut käytiin Ristilahden takana tien varressa jonne vihollinen oli rakentanut kenttälinnoituksia.
Harrin esitelmästä selvisi että venäläiset olivat käyttäneet Kiimahuhdan maita huoltaessaan joukkoja lahden yli.

Päivä vierähti nopeasti ja maastoauto kuljettajineen tuli meitä hakemaan Taunon ystäväperheen luo kyläilemään. Siellä saimme kokea venäläisen vieraanvaraisuuden päivällisineen ja virvoitusjuomineen.

Kaikki hyvä päätyy aikanaan ja palasimme illan mittaan samalla maastoauton kyydillä takaisin Sortavalaan.

Seuraavana aamuna meitä odotti matka Valamoon josta voisi tehdä oman matkakertomuksen.
Laatokalla tuuli satoi ja ukkonen jyrähteli, mutta se ei näyttänyt haittaavan kantosiipialusten menoa kunhan ei aivan täyttä ajanut.

Valamossa käynnin jälkeen kävimme tutustumassa Sortavalan näköalapaikkaan eli Kuhavuoreen.

Yövyimme vielä Sortavalassa ja palasimme retkeltämme maanantaina kotimaahan.
Matkalla satoi räntää ja vettä lämpötila näytti ennen Niralaa + 2C.

Uukuniemellä 26.03.2009
Erkki Pöllänen

Kirjoittaja on Härkösen suvun vävy, joka toimi matkalla kuvaajana ja on naimisissa Sirpa Pölläsen (os. Härkönen) kanssa.
Olen syntynyt Uukuniemellä ja palannut kotitilani Värtsin maille yli neljänkymmenen vuoden opiskelu ja työelämän jälkeen. Värtsin tilalla eli Kokon suku ennen sotia, mutta isäni enot Jalmari ja Johannes kaatuivat sodassa, minkä jälkeen isäni ja äitini muuttivat Kesälahdelta v.1946 Värtsiin.