Uukuniemen Latvasyrjäläiset Myrskylässä
Viimeinen evakkomatka Hevonojan kartanolle
Välirauha solmittiin Moskovassa 19.9.1944. Kaikkien suomalaisten tuli olla kolmen päivän kuluessa vuoden 1940 rajan yli tavaroineen. Uukuniemellä oli 6000 asukasta, joista 4133 joutui jättämään kotinsa ja siirtymään muualle maahan. Uukuniemeläisen siirtoväen viralliset sijoituskunnat olivat Härmä, Alahärmä, Kauhava, Kortesjärvi, Lappajärvi, Vimpeli, Karstula, Soini ja Lehtimäki. Näiden kuntien lisäksi uukuniemeläiset hajautuivat lukuisiin maalaiskuntiin, kauppaloihin ja kaupunkeihin ympäri Suomea. Latvasyrjän kylästä suuri osa siirtyi Laihialle.
Latvasyrjäläiset olivat ehtineet asua vain yhden talven sijoituskunnassaan Laihialla, sillä
Karjalaisisännät eivät saaneet rauhaa elämässään, kun eivät omistaneet eivätkä saaneet itsellisesti hoitaa talouttaan(Karhulahti). Latvasyrjän Vieremän isäntä Arvi Jännes oli muuttanut Helsinkiin ja piti yhteyttä entisiin kyläläisiin Pohjanmaalla. Hän löysi Helsingin sanomista myynti-ilmoituksen Hevonojan kartanosta ja otti ilmoituksesta yhteyttä isäntiin ja kesäkuussa lähtivät ensimmäiset miehet katsomaan Hevonojan kartanoaluetta. Ryhmässä olivat Arvi Härkönen, Iivari Kirmanen, Olli Raassina, Pekka Kirmanen, Pekka Lamberg, Nestori Saharinen, Toivo Pöllänen ja Toivo Eronen.
Myrskylän Hevonojan kylän värikäs historia ulottuu 1600-luvulle saakka. Kylä kuului aikanaan Myrskylän kartanon maihin. Ensimmäisenä omistaja eversti Mathias Forbes sai kartanon palkkioksi Ruotsin kuningatar Kristiinalta 1636. Hevonoja oli Myrskylän kartanon sivukartano ja sielläkin harjoitettiin alusta saakka irlantilaisyntisten omistajien uudenaikaista viljelyä.
Kartanon viimeinen omistaja vuodesta 1890 oli kauppaneuvos Johan Askolin.
Maanviljelijä Arvi Härkönen( 1917-1989) oli tuolloin 27-vuotias ja hän muisteli miesten matkaa vuonna 1945 Pohjanmaalta Myrskylään (1985):
Matkalla yövyttiin Lahdessa , josta jatkettiin matkaa Loviisan pässillä (juna Lahti-Loviisa) Artjärven asemalle. Siinä poikettiin Suomen kaupassa ostamassa sätkätarpeita. Matkalla Hevonojalle tapasimme nelipyörävankkureilla ajavan lantakuskin, josta päättelimme lähestyvämme kartanon aluetta. Ensimmäinen kosketus kartanolla tapahtui muonamiehiin ja kartanon tilanhoitaja Ahlersiin.
Päivän aikana isännät tutustuivat kartanon useisiin rakennuksiin, peltoihin ja metsiin.
Illan tultua kehoitettiin isäntämiehen näköinen Toivo Eronen kysymään yösijaa ja se onnistui Eino Felinin kotona. Iltakeskusteluissa isäntä osoittautui sotareissukaverikseni.
Miehet palasivat Laihialle ja alkoivat koota isäntiä kartanon ostoa varten. Isännät kävivät toisen kerran Myrskylässä ja matka Helsinkiin tehtiin pian. Kauppaan sisältyivät rakennukset, pellot, metsät sekä sato. Lopullinen kauppakirja tehtiin Helsingissä Ramsayn asianajotoimistossa 16.6.1945. Paikalla oli 15 isäntää ja Arvi Jännes. Tilan koko oli reilut 1000 hehtaaria, josta peltoa noin 400 hehtaaria.
Suomen ainoa kolhoosi
Pian kaupan jälkeen alkoi muutto Laihialta Myrskylän Hevonojan kartanolle. Aluksi lähes kaikki 192 henkilöä asuivat 120 lehmän navetan vintillä, kunnes kartanon väki oli muuttanut pois asunnoistaan. Kartanon asuinrakennuksia ja ulkorakennuksia oli useita kymmeniä, joiden määrästä voi arvata miten paljon Askolinilla oli ollut työmiehiä.
Eini Karhulahti (ent. Pöllänen) oli kaksi vuotias muuttaessaan perheensä kanssa Hevonojalle 17.7.1945.
– Hämärästi muistan perheen sijoittumisen navetan vintille, oman lossiinsa tavaroiden sekaan. Lapsesta se oli vain mukavaa; oli ihmisiä, tapahtumia ja paljon leikkikavereita, Karhulahti muistelee.
– Pakkauslaatikot erottivat kunkin perheen nukkumispaikat. Oman perheeni paikka oli oven vieressä oikealla.
Einin perheeseen kuului 9 henkilöä.
Ensimmäisen kesän työt työt tehtiin kolhoosimenetelmällä. Hevonojalle hankittiin yhteinen sonni Asteen Toivo, jonka astutusmaksu oli 100mk. -Isossa navetassa jokaisella oli ainakin puoli käytävää ja lehmät soimessa, Karhulahti muistaa.
Kartanon tallissa oli vetosilta vinttikerrokseen. Pelto- ja metsätyöt tehtiin hevosvoimalla.Isännät pohtivat tallissa tilan yhteisiä asioita hevosten hoidon ohella. Hevonojan lähellä olevitsa järvistä kalastettiin aluksi onkimalla veneiden puuttuessa. Myöhemmin kun veneet oli saatu tehtyä, käytettiin rysiä, katiskoja ja pitkää siimaa.
Perheiden äidit joutuivat keksimään monia käytäntöjä selviytymiseen. Ruokien valmistelua varten kartanon pihamaalle laitettin neljä kastorhellaa, jossa kukin perhe valmisti vuorollaan ateriat.
Kartanolla oli vain yksi sauna, jonka lämmitysvuorot oli jaettu noin 30 perheen kesken.Uuni oli jatkuvalämmitteinen ja kun kylpijöitä oli lauantaisin noin 190, joutui kiuas koville.
-Sauna oli elämän keskipiste, siellä kylvettiin ja kupattiin, oma äitini osasi sen taidon.
– Siellä keitettiin siirapit, peruanjauhot ja saippuat. Siellä lahdattiin ja kaltattiin siat. Lauteilla kuivatettiin pellavat. Saunan naisten pukuhuoneeseen tuotiin myös vainajat kuolilaudalle peiton alle ennen ruomishuoneeelle viemistä, muistaa Eini Karhukahti.
Padassa saattoi kiehua viiden perheen pyykit yhtäaikaa.
Marraskuussa osa perheistä pääsi muuttamaan ihmisasuntoihin. – Me pääsimme muuttamaan valkoisen talon päätyyn ja meillä oli ruhtinaallisesti kaksi huonetta ja keittiö, Karhulahti muistaa.
Ensimmäinen latvasyrjälaisten järjestäytymiskokous pidettiin navetan vintillä 5.8.1945. Siellä valittiin johtokunta, rahastonhoitaja, tilintarkastajat, metsätoimikunta ja viljojen jakelija.
Jotta pelttojen viljely pääsi alkuun, isännät yrittivät tehdä vuonna 1946 sarkajaon maista. Kuten arvata saattaa jakotehtävä oli työlästä. Rakennusten, peltojen ja metsien arvot ja hinnoittelut olivat monivaiheisia ja vaativat paljon selvittelyä sekä neuvotteluja isäntien kesken. Lopullinen tilojen jako tehtiin vuonna 1951, jolloin osa perheistä pääsi rakentamaan uudet rakennukset.Rakentaminen sujui yhteistoiminnassa tosiaan auttaen, kaikki tunsivat toisensa.
Samanaikaisesti tapahtui jotain mullistavaa. Rakentamiseen tarvittiiin lainoitusta ja Latvasyrjässä ollut osuuskassa siirrettiin Myrskylään. (Karhulahti). Osuuskuntakokous pidettiin 1.5.1946 Myrskylän kartanossa, jossa päätettiin muuttaa siirretyn osuuskassan nimeksi Myrskylän osuuskassa. Osuuskassa toimii nykyään Myrskylän Osuuspankkina.
Perheiden äideillä oli uskomaton kyky selviytyä. Kovan työnteon ohella tai ehkä juuri sen vuoksi Uukuniemen vanhin, vuonna 1929 perustettu Latvasyrjän Marttayhdistys piti henkiin herättämiskokouksen 1.3.1949 Hevonojan kansakoululla ja valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Hilkka Raassinan.
Marttayhdistyksen pöytäkirja kertoo 1.3. Latvasyrjän entinen pidetty puheenjohtaja emäntä Esteri Jännes puhui meille entisistä ajoista ja opastaen alkamaan uutta taivalta täällä toisenlaisessa ympäristössä. Sen jälkeen hän luovutti entiset pöytäkirjat, joita hän oli säilytellyt kuin kalleinta aarteita monet evakkoretket. Ilosta toiverikkaana lähdettiin jokainen kotiinsa.
Innostus oli valtava ja jo viikon kuluttua Latvasyrjän Marttayhdistys aloitti uuden toimintansa Tyyne Pellikan talossa. Kokoontumiset jatkuivat säännöllisesti marttojen kotona.
Siirtomatkat kävivät vanhemman väen terveydelle. Nuorempien kohadalla elämänusko voitti, etsittiin omaa tilaa, raivattiin peltoa, tehtiin uudisrakennnuksia. Tämä oli siirtolaisten elämää, kovaa, mutta vapaassa Suomessa. (Karhulahti)
Maija Ala-Nikkola ja Heikki Härkönen, Tyyne Pellikan tyttären Toinin (1924-1995) nuorin poika s.-59
Lähteet: Hevonojan kartanon historiaa 1945-1989
Pöllästen evakkomatkat, Eini Karhulahti k.eini@fonet.com