Taidekerho Uukuniemellä

Magneettien tekeminen vaatii keskittymistä! Vasemmalla kerhonvetäjä Jenna Palmu opastaa Lotta Bergia. Etualalla Loviisa Berg.
Magneettien tekeminen vaatii keskittymistä! Vasemmalla kerhonvetäjä Jenna Palmu opastaa Lotta Bergia. Etualalla Loviisa Berg.

Parikkalan 4h-yhdistys järjesti lasten taidekerhon 16 – 20.6 Niukkalan nuorisotila Nuotassa. Kerhon vetäjänä toimi Tampereen yhteiskoulun ilmaisutaidon lukiota käyvä uukuniemeläinen Jenna Palmu. Kyseessä oli Jennan kolmas kerta kerhonvetäjänä.

-Tänä kesänä osallistujamäärä oli hieman pienempi, mutta yhtä kivaa on  kuin aikaisemminkin, kertoo Jenna.

Jenna on ollut innokas askartelemaan ja tekemään käsitöitä jo pienestä pitäen.

– 3-vuotiaasta saakka on näitä tullut tehtyä. Äiti on käsityöihminen niin sitä kautta olen oppinnut.

Kerhoon osallistuneet Jenni Palmu, Loviisa Berg ja Lotta Berg olivat kerhonvetäjän opastuksella ehtineet tehdä neljän päivän aikana monenlaisia taideteoksia.

-Ollaan tehty esimerkiksi magneetteja, avaimenperiä, koruja ja sarjakuvia. Niin ja ollaan me myös piirretty, luettelee Loviisa Berg.

Kysyttäessä mikä on ollut kivointa olivat lapset yhtämieltä asiasta.

-Laatikon tekeminen ja huovuttaminen!

Jenni Palmun mielestä taidekerhossa oli todella mukavaa.
Jenni Palmun mielestä taidekerhossa oli todella mukavaa.

-TT

taidekerhon_tuotoksia

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>