Hans Olander aloitti vauhdilla työnsä 3.2. 2009 uutena Parikkalan kunnanjohtajana. Maanantai-aamu käynnistyi johtoryhmän kokouksella, päivä jatkui henkilöstöön tutustumisella ja klo 14.00 alkaneella kunnanhallituksen kokouksella, joka venyi iltakuuteen saakka. Kokouksen jälkeen kunnanjohtaja kiirehti vielä sovittuihin iltatapaamisiin, joten vauhti näyttää jatkuvan vähintäänkin samanlaisena, mihin totuimme Alpo Kosusen aikana.
Valtiotieteen maisteri Hans Olander on syntynyt Helsingissä vuonna 1955. Parikkalaan Olander siirtyi kunnanjohtajan paikalta Alavieskan kunnasta. Kunnanjohtajana hän on toiminut myös Hauholla ja Suomenniemellä. Lisäksi työkokemusta on kertynyt mm. Suomen kuntaliitosta ja kaupunkiliitosta sekä Espoon kaupungin suunnittelijan tehtävistä.
Sah