Lauantaina(8.6) Niukkalan Tokkarin rantaan on parkkeerattu palo- ja ensivasteauto. Kulkuneuvojen luukkuja on aukaistu paljastamaan erilaisia sammutustyössä tarvittavia välineitä ja ensiaputarvikkeita. Jarkko ja Paula Nikkinen ovat tulleet paikan päälle hyvissä ajoin aikomuksenaan tutustua VPK: n toimintaan.
– Itse asiassa Jarkko on se kaikkein kiinnostunein. Lapsiakin ollaan koitettu saada innostumaan, mutta nyt tultiin kahdestaan kartoittamaan tilannetta, Paula kertoo.
Uukuniemen vapaapalokunnassa on tällä hetkellä 6-7 jäsentä, joista aktiivisia on noin neljä henkeä. Harjoituksia pidetään joka toinen keskiviikko.
– Parhaimmillaan meillä on ollut 20 jäsentä. Nyt riveihin tarvittaisiin kipeästi uutta verta, kommentoi VPK: n päällikkö Kai Laine.
Vapaapalokuntalaisten työ on lähtökohtaisesti vapaaehtoistoimintaa, mutta sekä harjoituksiin osallistumisesta että sammutuksista saa erillisen palkkion ja jälkimmäisestä lisäksi tuntipalkkaa. Palomieheksi kouluttaudutaan erinäisten vaiheiden kautta. Jokaisen kokelaan on osallistuttava perehdytykseen ja suoritettava sammutustyökurssi, jotta voi olla mukana hälytysosaston tehtävissä. Muita peruskursseja ovat esimerkiksi savusukellus, pintapelastus(veden varasta pelastaminen) ja palokuntien ensiapukurssi.
Neljä varhaisnuorta on päättänyt osallistua päivän harjoitukseen. Ensiksi he kuuntelevat päällikön antaman ohjeistuksen. Paloautosta haetaan tarvikkeita ja veden äärelle ryhdytään asentamaan imuletkua testausta varten. Pojat pääsevät ensiksi kokeilemaan paloletkun heittämistä ja kerimistä. Tämän jälkeen Kai Laine ja nuorempi VPK:lainen Ville Tiitta käynnistävät moottorin ja jokainen pääsee vuorotellen kokeilemaan letkulla suihkuttamista.
Kirsti Ulvinen on Uukuniemen VPK: n ensimmäinen naispuolinen jäsen ja hän kehottaakin myös naisia liittymään rohkeasti toimintaan:
– Pelastustoiminta liitetään mielikuvissa turhaan vain miesten hommaksi. Jotkut tehtävät vaativat paljon fyysistä voimaa, mutta tämä ei estä naisia osallistumasta toimintaan omien kykyjensä mukaan, vakuuttaa Kirsti.
Ulvisten suku on edustettuna VPK: ssa kolmen sukupolven voimin. Aikaisemmin mukana ovat olleet Kirstin mies ja vanhempi poika, ja nyt jäseninä ovat hänen itsensä lisäksi nuorempi poika Marko Ulvinen, hänen vaimonsa Helena ja heidän poikansa Eeropekka(10v), joka tänään saa lähemmän kosketuksen palomiehen työhön.
– Tämän on perheen yhteinen harrastus, Kirsti toteaa.
Terveyskeskusten palvelujen siirtyessä yhä kauemmaksi korostuu VPK: n rooli entisestään. Tärkeintä työssä on halu auttaa hädässä olevia ihmisiä, mutta se on myös hyvä fyysisen aktiviteetin. Tänään toimintaan ilmoittautuvat paikalla olleet nuoret ja sekä Jarkko että Paula vaihtavat yhteystietoja päällikön kanssa. Päivän päätteeksi uusille tulokkaille ja konkareille maistuvat kahvit sekä limonaadi.
SMM