Joululaulut kaikuvat ensi maanantaina Uukuniemen kirkossa. Suomen Lähetysseuran yli 30 vuotta sitten käynnistämä perinne on pitänyt suosionsa vuosi vuodelta. Joulukiireiden keskellä yhä useampi haluaa hiljentyä kuuntelemaan joulun sanomaa. Suomen Lähetysseuran musiikkityönsihteeri Päivi Granströmin mukaan tänä vuonna lauluehdotukset tulivat suurelta joukolta kanttoreilta.
Me käymme joulun viettohon on palannut monen vuoden jälkeen.
Laulun kirjoittaja Mauno Isola (1889-1945) toimi maanviljelijänä Hausjärvellä. Hän harrasti runoutta ja musiikkia laulaen mm. helsinkiläisessä mieskuorossa Laulu-Miehet. Kun kuoronjohtajaksi tuli v. 1933 maisteri Martti Turunen, näytti Isola hänelle kirjoittamiaan joulurunoja. Niistä Turunen sävelsi yhden Me käymme joulun viettohon v. 1934. Runon lähtökohtana lienee ollut ajatus Jeesuksen, joulun lapsen, orpudesta keskellä syntymäpäivänsä materialistista markkinatouhua. Vaikka runo on kirjoitettu 1930-luvun pulavuosina, siinä heijastuu voimakkaana jo joulun maallistuminen.
Suurin osa joululauluista on hartaita, perinteisiä ja tuttuja. Muutama niistä vaihtuu vuosittain, ja mukaan mahtuu yleensä pari uutta laulua. Joululauluja on vihkossa tänä vuonna 24. Uusi laulu on nimeltään Pienen lampaan jouluyö. Laulujen valintaan vaikuttaa myös se, että laulutilaisuuksia järjestetään kirkkojen lisäksi muun muassa varuskunnissa, vankiloissa, kouluissa, työpaikoilla ja vihkoja lähetetään eri puolille maailmaa.
Kauneimmat joululaulut -tapahtuman alkuperäinen idea on lähetystyön tukeminen yhteislaulutilaisuuden kolehtituloilla. Lauluvihko ei ole myyntituote, eikä niitä siksi tule myydä kirkon ovella. -Vihko on joululahjamme jokaiselle Kauneimmat joululaulut -tilaisuuteen osallistuvalle, Päivi Granström kertoo. Kaikilla on mahdollisuus halutessaan osallistua lähetystyön tukemiseen antamalla rahaa kolehtiin, joka kerätään Suomen Lähetysseuran joulukeräykselle ja seurakuntien nimikkotyölle Suomen Lähetysseuran kautta.
Varpunen jouluaamuna hevisti kännyköihin
Muutamia joululauluja voi tilata kännykän soittoääneksikin. Tarjolla on mm.Silent Night Nina Åströmin, Maa on niin kaunis Heikki Silventoisen esittämänä tai Varpunen jouluaamuna Marco Hietalan heviversiona. Tilausohjeet löytyvät lauluvihkosta ja netistä osoitteesta ww.kauneimmat joululaulut.fi, jossa voi koekuunnella soittoäänet. MA-N
Kauneimmat joululaulut 2008
1. Me käymme joulun viettohon
2. En etsi valtaa, loistoa
3. Ilon päivä verraton
4. Nyt riemuiten tänne
5. Nyt sytytämme kynttilän
6. Kuului laulu enkelten
7. Sylvian joululaulu
8. Joulukirkkoon
9. Pieni liekki
10. Jouluyö, juhlayö
11. Heinillä härkien kaukalon
12. Ilouutinen
13. Aikaan keskitalven
14. Joulun suuri ihme
15. Varpunen jouluaamuna
16. Joulun kellot
17. Pienen lampaan jouluyö (UUSI)
18. On lapsi syntynyt meille
19. Joulupuu on rakennettu
20. Arkihuolesi kaikki heitä
21. No, onkos tullut kesä
22. Odotan jouluvierasta
23. Sydämeeni joulun teen
24. Maa on niin kaunis