Kirkkolampi kirkkaaksi -keskustelutilaisuus 8.6.2011

Kirkkolampi oli kauneimmillaan alkukesän lempeänä iltapäivänä, kun marttojen järjestämä keskustetilaisuus seurakunnan Kesäkodilla sai lammen ranta-asukkaat ja muut asiasta kiinnostuneet runsain joukoin kokoontumaan ja keskustelemaan vesiensuojelusta ja nimenomaisesti Kirkkolammen säilymisestä puhtaana.

Uukuniemen Martat suorittavat taitoavaimia ja III-Taitoavainten suorittajat ottivat Kirkkolammen yhdeksi vesiensuojeluaiheen opiskelukohteeksi.
Armi Käppi toivotti marttojen puolesta kaikki tervetulleeksi tilaisuuteen ja samalla hän selvitti syitä miksi tällainen tilaisuus oli järjestetty. Hän kertoi omia havaintojaan lammen vedessä tapahtuneista muutoksista,limottumisesta ja leväkasvuston lisääntymisestä ja samalla hän toivoi että päästäisiin yhteisymmärrykseen suojelusta ja voitaisiin jo suunnitella asiaa eteenpäin, kunhan ensin on kuunneltu tilaisuuteen kutsuttuja asiantuntijoita.

Ensimmäisenä aloitti Helena Kaittola Imatran seudun ympäristötoimesta. Hän esitti tietoja Kirkkolammesta: keskisyvyys on viisi metriä, syvin kohta on 11m ja rantaviivaa on 6,6km.
Vanha nimi on ollut Kirkkolahti. Kirkkolampi kuuluu Pyhäjärven vesistöalueeseen ja Vuoksen vesistöön. Helena Kaittola selvitti vedessä tapahtuvat muutokset, joiden perusteella voi päätellä veden laadun huonontuneen, kuten vesikasvillisuuden lisääntymisen, kalaston muuttumisen ja siinä särkikalojen lisääntymisen, sinilevän ilmaantumisen,näkösyvyyden pienentymisen, verkkojen ja rantakivien limottumisen, hajuhaittojen ja järvisyyhyn esiintymisen.

Tilannetta voidaan korjata erilaisilla toimenpiteillä, joista mainittakoon muutamia. Vähennetään ulkoista kuormitusta tekemällä ojitukset säännösten mukaisesti ja toissijaisina keinoina tulevat hoitokalastus, vesikasvillisuuden niitto ja pohjalietteen ruoppaus( jos järvessä on happivajetta).
Maatalouden kuormituksen pienentäminen, johon kuuluu kosteikot, suojavyöhykkeet, suojakaistat ojanpientareilla ja rannoilla. Asutuksen ja mökkien jätevesistä huolehtiminen.

Metsätalouden vesiensuojelusta kertoi Ukko-Matti Bamberg. Hän mainitsi, että metsätalouden osuus vesistön kuormituksesta on 3-5%. Osallistujia puhuttivat suo-ojitukset. Hyvässä muistissa oli vielä muutamia vuosia sitten tehdyt suo-ojitukset, joissa oli tehty väärin tehty vesialtaita. Asian tiimoilta kokoonnuttiin ja jouduttiin korjaamaan tehtyjä altaita. Parissakin puheenvuorossa kyseltiin valvonnan perään, koska kuitenkin on tarkat ohjeet siitä, miten pitäisi tehdä. Ukko-Matti Bamberg mainitsi, että kunnostamisesta pitää tehdä aina vesiensuojeluilmoitukset. Hän sanoi, että aina ojituksen jälkeen tulee välitön vaikutus vesistöön, mutta muutamassa vuodessa se on ohi.
Vesiensuojeluhankkeiden tavoitteita on nykytilan selvittäminen. Koko valuma-alue on huomioitava ja kaikki maankäyttömuodot samoin on selvitettävä ojitukset ja hakkuut. Metsäkeskuksessa on tiedot 30-luvulta asti. On laadittava kiireellisyysjärjestys, samoin suojelukohteiden paikat.

Marja Jääskeläinen selvitti Jätevesilakia joka tuli voimaan 9.3.2011 ja asetus 15.3.2011. Siinä tuli vähän lievennyksiä aikaisempaan verrattuna. Samoin hän kertoi hankkeesta: Jätevedet puhtaiksi-ravinteet talteen 2011-2013. Vuoteen 2015 mennessä kaikkien vesistöjen pitäisi olla hyvässä kunnossa.

Kahvitauon jälkeen keskustelu jatkui Armi Käpin johdolla. Hän kyseli keskustelutilaisuuden osallistujien halukkuutta nimetä toimikunta asian eteenpäin viemiseksi. Siitä vallitsi yksimielisyys ja niinpä nimettiin seuraavat henkilöt toimikuntaan:Vetäjäksi Juha-Pekka Hirvonen ja muut jäsenet ovat Topi Pöyhönen, Armi Käppi, Helena Kaittola ja kolme muuta henkilöä, jotka eivät olleet paikalla ja siten heidän halukkuuttaan toimikuntaan vielä kysytään.

Asiantuntijat nimesivät monenlaisia mahdollisuuksia rahoituksen järjestämiseen. Martat olivat tyytyväisiä osallistujien määrään (kaikkiaan 34 osallistujaa) ja siihen, että muutkin kokivat asian tärkeäksi. Uukuniemellä parasta on kaunis luonto ja siihen kuuluvat puhtaat lammet ja Pyhäjärvi nyt ja tulevaisuudessa ja siihen me kaikki voimme vaikuttaa.

IT

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>