Uukuniemellä riittää hirviä, mutta ei kaatolupia

Uukuniemen Erämiesten hirvenmetsästyskausi alkoi viikko sitten vauhdikkaasti. Heti ensimmäisenä päivänä lauantaina kirkonkylällä kaadettiin iso kymmenpiikkinen uroshirvi ja sunnuntaina Niukkalassa Telatiellä toinen uroshirvi, jonka sarvia koristi peräti 11 piikkiä. Aikuisten hirvien lupakiintiö oli samantien täynnä. – Tänä vuonna kaatolupa myönnettiin kahdelle aikuiselle hirvelle ja neljälle vasalle, mikä on kyllä hirvikantaan nähden vähän, sanoo Uukuniemen Erämiesten puheenjohtaja Osmo Melanen. Melanen arvioi, että Uukuniemen alueella hirviä on 25-30 ja kanta kasvaa vuosi vuodelta. Vahinkoa on aiheutunut muun muassa taimikoille ja liikenteessä läheltä piti -tilanteita on sattunut ainakin Suojärven ja Telatien alueella. Havaintoja hirvistä on tehty runsaasti riistakameroilla kesän ja syksyn aikana. Luonnonvarakeskus kerää metsästäjiltä havaintotietoja Oma riista-palvelun välityksellä, joista laaditaan arvio hirvikannasta ja tämän tilaston perusteella Suomen Riistakeskus myöntää kaatoluvat. – Tavoitteet hirvikannan tiheydestä perustuvat laajojen alueiden keskiarvoon, jonka vuoksi myönnetty lupamäärä jää yksittäisten paikkakuntien osalta vähäiseksi runsaasta hirvikannasta huolimatta, Melanen kertoo. 

Toistaiseksi Erämiehillä on jäljellä kolme kaatolupaa vasoille. Surkuhupaisiakin tilanteita on viikon aikana ennättänyt sattumaan. – Meillä oli miesajo käynnissä ja olin passissa, kun kahdenkymmenen metrin päästä ohi kulki neljäuroshirveä. Ampua ei saanut, koska aikuisten hirvien kaatoluvat oli jo käytetty. Ei sellaista kyllä kovin usein tapahdu, kertoo Niukkalan hirviseurueeseen kuuluva Jussi Pulkkinen.

Metsästäjät uskovat, että jäljellä olevat kolme kaatolupaa vasoille saadaan käytettyä viimeistään ensilumen tultua, jolloin jälkien havaitseminen on helpompaa. Perinteiset hirvipeijaiset järjestetään tulevana lauantaina Kummumkorkea koululla klo. 16-19. – Uukuniemen Erämiehet haluavat toivottaa maanvuokraajat, seuran jäsenet sekä paikkakuntalaiset perheineen tervetulleiksi nauttimaan hirvikeitosta myös Uukuniemi.infon välityksellä, sanoo Melanen.

Uukuniemen Erämiehissä on tällä hetkellä 44 jäsentä ja neljä eri metsästysseuruetta. Kuvassa Niukkalan seurue Herkkäsormet.
Ville Tiitta ampui komean uroshirven Uukuniemen kirkonkylällä heti ensimmäisenä metsästyspäivänä.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>