Epäonni ei ole saarelaisia kohdannut jos säätiedotusta on uskominen. Perjantaina 13. päivä vietetään Akonpohjan entisellä urheilutalolla Saaren Urheilijoiden organisoimia Saarelaisia Iltamia nyt jo toistamiseen. – Kun ei täällä kylällä oikein tapahtumia ole, niin päätettiin sitten ottaa ohjat omiin käsiin, kertoo Rauno Partanen. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma oli jättimenestys ja vierailijoita oli lähes 500. Osittain heidän painostuksestaan on perinnettä päätetty jatkaa. Paikallisten lisäksi kesäasukkaat ottivat tapahtuman omakseen ja kyselyjä tämän vuoden iltamista on Partaselle tullut ympäri Suomea. Kävijöitä on Partasen mukaan tulossa kauempaakin: monet 60- ja 70 -luvulla urheilutalolla tansseissa pyörineet haluavat tulla verestämään muistoja ja tapaamaan tuttuja. Pienen urheiluseuran tukena tapahtuman järjestämisessä on joukko sponsoreita ja yhteistyökumppaneita. – Urheilutalon nykyinen omistaja on antanut tilat käyttöömme ja Saaren Rakennuspalvelu, Urheilu-Jussi ja Lähi-Tapiola ovat puolestaan sponsoroimassa ruokatarjoilua, Partanen sanoo. Kaikille avoimet iltamat alkavat perjantaina iltapäivällä klo. 16. Tarjolla on lohikeittoa, jonka jälkeen tiedossa on pesäpalloaiheista ohjelmaa. Ilta jatkuu kunnan kesätorin merkeissä, joka viime vuonna yllätti suosiollaan myös myyjät. – Kyllä siellä taisi myytävät loppua monelta kesken ja samaa tietysti tavoitellaan nytkin, nauraa Partanen. Loppuhuipennus alkaa klo. 20.30, jolloin paljasjalkaisista saarelaisista koostuva Vetävä -yhtye valloittaa lavan ja kutsuu tanssin pyörteisiin. Ohjelmisto koostuu sekä uudesta että vanhasta tanssimusiikista, rock-klassikkoja unohtamatta. Anniskelusta vastaa Uukuniemen pitäjän oma Juholan Biisoniareena.

K.L.