Uudet kauppiaat aloittivat kyläkaupalla

 

Lokakuu alkoi Niukkalassa jännittävissä tunnelmissa kun uusi kauppiaspariskunta avasi Uukuniemen Pitäjän Kyläkaupan ovet maanantaina virallisesti ensimmäistä kertaa. – Oikein hyvillä mielillä ollaan, innostuneina ja intoa täynnä, sanoo Mirva Venäläinen. – Eilen pääsimme hiukan jo laittelemaan paikkoja, mutta vasta tulevina viikkoina alkaa valikoima ja yleisilme muotoutua kun on ensin päästy alkuun ja opittu tärkeimmät asiat, hän jatkaa. – Ensimmäinen tavarakuorma meille tulee kuitenkin jo huomenna, täydentää Venäläisen tytär Iiris. -Aulaan saimme jo jo myyntiin käsitöitä ja sitä valikoimaa on tarkoitus saada täydennettyä nyt lähiaikoina, kertoo Kare Palmu. – Paljon on käynyt jo kylän omaa väkeä, niin vakituisia kuin vasukkaita. Samoin naapuripitäjästä Kesälahdelta on ihmisiä käynyt pyörähtämässä, Palmu jatkaa.

Avajaispäivänä tarjolla oli kakkukahvit, joista vastasivat Uukuniemen Martat. Kaupan piha-alueelta sai puolestaan ostaa kotiinviemisiksi Savonlinnan Liekkilohen maukasta loimulohta. Liekkilohi on paikalla myös tiistaina 3.10. Muusikko “Jamppa” nähtiin jälleen soittamassa xylofonia ja syysmarkkinoilta tutut Toimentuvan naiset olivat hekin palanneet paikalle avajaisiin.

Kauppiasperhe iloitsee siitä, miten hyvän vastaanoton he jo avajaispäivänä ovat saaneet. – Pelkästään positiivisella mielellä ovat asiakkaat tulleet tervehtimään ja olleet hyvillään, että kauppa palvelee jatkossakin, Palmu sanoo. Uukuniemen Pitäjän Kyläkauppa on auki arkisin klo. 9.00-18.00 ja lauantaisin klo. 10.00-16.00. Talvikauden ajan kauppa on suljettu sunnuntaisin.

 

Kauppiasperhe. Vasemmalla Mirva Venäläinen, Iiris Venäläinen ja Kare Palmu.
Kaksi Marttaa kakkua tarjoilemassa. Eeva-Liisa Hämäläinen (vas.) ja Lea Moller.
Liekkilohi on paikalla myös tiistaina 3.10.
Myös Kyläkaupan ulkoasu tulee muuttumaan ensi kesään mennessä.
Avajaisvilinässä oli auttelemassa myös edellinen kauppias Tiina.

K.L.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>