Aurinkoinen syyssää, joukko iloisia ihmisiä, paikallisia herkkuja ja käsitöitä sekä livemusiikkia. Tätä kaikkea oli tarjolla lauantaina Niukkalassa, kun Pyhäjärven kyläkaupan markkinat kokosi yhteen väkeä pitäjän alueelta ja naapurikunnista. Vielä viikon verran kauppiaana toimiva Tiina Ahonen iloitsi siitä, ettei perjantain sateista enää ollut tietoakaan. – Kyllä tämä keli hyvää lupaa, uskoisin että vähintäänkin saman verran saamme kävijöitä kuin vuosi sitten, Ahonen tuumaa.
Uukuniemen Martat olivat ahkeroineet muun muassa kauniita kransseja ja leivonnaisia, Marjatila Hallikaisen myyntikojulta voi ostaa herkkuja juotavassa ja syötävässä muodossa ja Suurtuvan Tilan kojulta löytyi lämmikettä tulevaa talvea varten vaikka lampaantaljan muodossa. Muiden myyntipisteiden antimia unohtamatta!
Kästyö Annen koju oli todellinen väripilkku! Huovutettujen hattujen lisäksi myytävänä oli trikoopipoja kymmenissä eri kuoseissa ja väreissä, korvakoruja, avaimenperiä jne. Rautjärveltä paikalle saapunut yrittäjä kertoi jättäneensä perjantain sateen vuoksi Parikkalan hämärän kaupan illan väliin ja saapuneensa Niukkalaan jo illalla. – Emme ole täällä vielä aiemmin olleetkaan, hän sanoo.
Musiikillisesta tarjonnasta vastasi hiljattain uukuniemeläistynyt muusikko Jarmo Moilanen. joka oli edellisiltana vetänyt keikan myös Parikkalassa. Myös kaupan sisällä käy huiske. Tarjolla on Pyhäjärven kyläkaupan henkilökunnan “läksiäiskahvit” ja tiskin takana häärivät sekä Riikka Uimonen että kaupan kesävahvistus Päivi Nevalainen.
Pyhäjärven Kyläkauppa palvelee vielä ensi viikon Ahosen vetämänä, jonka jälkeen uudet tuulet puhaltavat Niukkalan mäellä.
K.L.
Jarmo Moilanen piti hienon pop up-konsertin perjantai-iltana Kiteen kirjastossa. Nautittavaa musiikkia.