Oli kelit mitä hyvänsä, vappu lähestyy ja ensi viikolla ollaan jo toukokuun puolella. Kesä kolkuttelee ovella ja Uukuniemi moninkertaistaa asukasmääränsä kun lomalaiset sekä vapaa-ajan asukkaat saapuvat.
Myös Juhola heräilee jälleen talviunilta. – Juuri saavuimme Uukuniemelle, toimme hiukan tavaroita ja tulimme järjestelemään paikkoja, kertoo Helsingissä vakituisesti asuva yrittäjä Matti Laukkanen puhelimessa. Vuodesta 2008 lähtien Laukkasen perheen omistuksessa ollut Juholan tila, eli “Biisoniareena Oy“, on yksi paikkakunnan parhaista paikoista esimerkiksi häiden, syntymäpäiväjuhlien ja muiden tapahtumien järjestämiseen. Alunperin Laukkanen osti Juholan perheensä lomapaikaksi, sillä hän itse on viettänyt siellä lukuisia lapsuutensa kesiä. – Ensi kesälle on suunnitteilla paljon kaikenlaista ohjelmaa, mutta osa tarkoista päivämääristä on vielä auki. Heinä-elokuussa pyrimme olemaan paikkakunnalla mahdollisimman paljon, hän jatkaa. Biisoniareena Oy:lle on hiljattain myönnetty 529 anniskelupaikkaa. – Siellä on nyt paikka jokaiselle uukuniemeläiselle, Laukkanen naurahtaa.
Laukkasen tarkoituksena on avata heinäkuussa Juholaan kesäravintola. Ravintolan ruokalistalle on kaavailtu muun muassa biisonipastaa sekä päivittäin vaihtuvaa keittoateriaa. Myös paikallisten kalastajien pyytämiä muikkuja on tarjolla aina tilanteen mukaan. Ravintolan pyörittäminen hoituu Laukkasen perhe- ja ystäväporukalla ja aukioloajoista ilmoitetaan myöhemmin. – Olemme myös vuokranneet Niukkalan entisen palvelutalon heinä-elokuun ajaksi majoitustilaksi. Sinne on mahdollista päästä yöpymään kympillä ja omilla lakanoilla, Laukkanen kertoo. Yöpymispaikoille on varmasti tarvetta, sillä esimerkiksi heinäkuussa järjestettävät kesäsenssit ja senssien vetonaula Aki Palsamäki vetävät todennäköisesti kävijöitä pitempienkin matkojen takaa. Myös senssipäivän oopperaillallinen järjestetään Juholassa. Tuolloin on mahdollista päästä kuulemaan oopperalaulaja Jyrki Anttilan sekä hänen puolisonsa Maija Anttilan musisointia. Varmasti lukkoon lyöty tapahtumapäivä on myös jo perinteeksi muodostunut Tenkasen konsertti, joka pidetään tänä vuonna 29.7. Lisäksi heinä- tai elokuussa järjestetään Aili Ikosen jazzkonsertti, Laukkanen sanoo. Muutamia hääjuhlavarauksiakin on jo elokuun puolelle tehty.
K.L.