Koululaisten kirjoituksia itsenäisyydestä, OSA 1

 

Julkaisemme tällä viikolla itsenäisyyspäivän alla Saaren koulun oppilaiden kirjoituksia itsenäisyydestä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivänä juhlitaan Suomen itsenäisyyttä. Perinteisesti me Suomalaiset laulamme Maamme laulun. Itsenäisyyspäivänä koristelemme kotimme kynttilöillä ja teemme ruokaa.

Suomi itsenäistyi 6.12.1917. Sen kunniaksi me nostamme Suomenlipun lipputankoon. Meillä koulussa on perinteenä itsenäisyyspäivänä soittaa Pohjantähden alla ja me syömme, arvomme ja laulamme. Me syömme aina lihaa joka on naudan tai sian lihaa me myös syömme perunaa, salaattia, munavoita ja piirakkaa. Me arvuuttelemme Suomen itsenäisyydestä.

Suomessa käytiin sotaa itsenäistymisen takia. Itsenäisyyspäivänä me kotona juhlimme itsenäisyys päivää kuuntelemalla radiota ja katsomalla telkkaria. Itsenäisyyspäivänä minä katson linnanjuhlia. Minulla on tapana sytyttää kynttilöitä, olla pihalla ja käydä naapurissa laulamassa Maamme – laulu. Yleensä minä käyn haudoilla ukkoni haudalla. Minä kunnioitan muita suomalaisia ja sotaveteraaneja.

Elli Pirhonen, 3. lk

—–

Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivä on juhlapäivä. Itsenäisyyspäivänä juhlitaan sitä, kun Suomi itsenäistyi. Suomi itsenäistyi vuonna 1917. Itsenäisyyspäivä on liputuspäivä.

Minulla ei ole paljoa kokemusta itsenäisyyspäivästä. Itsenäisyys päivää vietetään 6. joulukuuta. Itsenäisyyspäivänä tulee telkkarista linnanjuhlat.

Itsenäisyyspäivänä monet vievät yleensä sodassa kuolleiden tai muiden tuttujen haudoille kynttilöitä.

Jenina Lappalainen, 3. lk

—–

Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivänä laitetaan kynttilöitä. Itsenäisyyspäivänä ajatellaan toisia ja itseään. Minusta itsenäisyyspäivä on mukava. Suomi on itsenäinen valtio. Usko ei kuitenkaan haparoi hämärässä.

Itsenäisyyspäivänä monet vierailivat sankarihaudoilla muistamassa sodissa kaatuneita. Monesti haudalle asetetaan kynttilä ja kunnan reserviläiset järjestävät sankarihaudoille kunniavartion. Itsenäisyyspäivänä presidentti myöntää että suomi on itsenäistynyt valtio. Itsenäisyyspäivä on Suomen päivä.

Santtu Parhiala, 3. lk

 

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tageja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>