Kategoriat
Arkistot

Tangon taikaa Juholassa

Vielä ennättää viikon verran nauttimaan Juholan Biisoniareenan tarjonnasta, joka ravitsee niin kehoa kuin mieltä. Huomenna lauantaina 18.8. FINTangoFI -viikko saapuu esiintyjineen Papinniemen rannoilta Juholan navetan ylisille. Tangopäivä alkaa jo klo. 15, kun Radio Helsingistä tutut DJ:t Tixa ja Vilunki laittavat levylautaset soimaan. Klo. 17 vuorossa on tanssikurssi, jossa tangonaskeleita voi käydä häpeilemättä harjoittelemassa kaikkein tanssitaidottominmmatkin henkilöt. Ilta huipentuu  klo. 19 alkavaan konsertiin, jossa esiintyjinä nähdään tangokuningatar Maria Tyyster, FINTAngoFI -festivaalien “isäntä” Timo Valtonen sekä Valentin Butt.

Juholan kesäkauden päätöspäivää vietetään viikon kuluttua lauantaina 25.8. supersuositun saarelaisen Vetävä -yhtyeen kera. Nähdäänkö siellä koko kuluneen kesän yleisöennätys?

 

 

K.L.


Tenkanen täytti Biisoniareenan

 

Ei kesää ilman Aarne Tenkasta -ainakaan Uukuniemellä. Tenkas-show nähtiin lauantaina 29.7. Juholassa nyt jo viidennen kerran ja tänäkin vuonna navetan ylinen oli kuuntelijoita tupaten täynnä. Kaiken kaikkiaan noin 300 kävijää vetänyt ilta oli myös yrittäjä Matti Laukkasen mielestä todella onnistunut. – Tenkasesta on tullut tapahtuma, jota odotetaan jo alkukesällä ja se tuntuu kokoavan yhteen ihmiset läheltä ja kaukaa. Väki viihtyi, tunnelma oli katossa eikä järjestyshäiriöitäkään ollut, Laukkanen summaa lauantaita. Illan aikana kuultiin myös huippusaksofonisti William Suvanteen taiturointia sekä “mekaanisen musiikin erikoismiestä”, Dj Isiä alias Jussi Patrikaista.

Juholan Biisoniareenan ensimmäinen kesä on niin ikään ollut vilkas ja keittolounas maistui sekä paikallisille, lomalaisille että satunnaisille ohikulkijoille. Biisoniareenan oman huippuleipurin Marko “Kallu” Lampisen herkut menivät kuin kuumille kiville ja tuoreita munkkeja tulee varmasti monelle ikävä. Vaikka tämäkään kesä ei vielä kokonaan ole ohitse, suunnitellaan seuraavaa kautta jo kuumeisesti. Toimintaa ja tarjontaa kehitetään varsinkin ravintolan ruokavalikoiman osalta. Elokuussa Biisoniareena avaa ovensa yleisölle vielä kahtena tulevana lauantaina tapahtumien merkeissä. Ensi lauantaina 5.8. areenan valtaa Hannelen karaoke klo 20.00 alkaen ja 12.8. kuullaan Jaska Miikki ja Matti Kähkönen Duoa.

Tenkasen show ei jättänyt ketään kylmäksi!
Tenkanen palaa areenalle myös ensi vuonna.

 

K.L.


Kaupantekoa ja kulttuuria Vasukkaiden 20-vuotisen taipaleen kunniaksi

Vasukkaiden Juhlasenssit ja varsinkin Aki “Huutokauppakeisari” Palsanmäki keräsivät lauantaina ihmisiä Kummunmäelle sankoin joukoin. Väkeä saapui messuportille tasaiseen tahtiin ja tienlaitojen autojonot olivat satoja metriä pitkiä. Vasukkaiden puheenjohtaja Markku Uimonen oli iloinen siitä, että aamun sateet väistyivät nopeasti ja senssejä päästiin viettämään aurinkoisessa säässä. Näytteilleasettajia oli kolmisenkymmentä ja myyntipisteistä pystyi ostamaan muun muassa paikallisien tuottajien tuotteita, käsitöitä, leivonnaisia ja ruokaa, mansikoita jne. Uimonen arvioi, että kaiken kaikkiaan senssivierailijoita oli päivän aikana noin 1400. Vetonaulana toiminut Palsanmäki aloitti huutokauppaamisen puoliltapäivin ja kahden tunnin aikana moni vanha esine vaihtoi omistajaa. Alta löytyvältä videolta voi katsoa keinutuolin huutokauppaamista.

Senssitapahtuman jälkeen juhlapäivä jatkui Juholan Biisoniareenalla oopperaillallisen merkeissä. Jyrki Anttilan ja hänen puolisonsa Maija Anttilan tähdittämä illallinen sai runsaasti kehuja illalliskortin ostaneilta. Kalapainotteinen buffet-pöytä oli myös vertaansa vailla. Päivä päättyi Juholan navetan ylisillä järjestettyihin senssitansseihin Marko Karvosen ja Mercedes-yhtyeen siivittämänä. Senssien tavoin myös Biisoniareenalla vierailleita riitti tasaisesti aamupäivästä aina seuraavan vuorokauden puolelle saakka.

 

Huutokauppakeisari kiinnosti sekä vanhempaa että nuorempaa väkeä.
Juhlasenssien näytteilleasettajia.
Senssikävijät saivat matkaansa ämpärin johon oli hyvä tehdä ostoksia myyntikojuista.
Käsitöitä ja laukkuja.
Suurtuvan tilan kojusta saattoi ostaa sekä lampaanlihaa että villaisia vetimiä. Tuotteita tutkimassa Heikki Laukkanen.
Huutokauppa käynnissä ja tällä kertaa kohteena valkoinen kehto.

Jyrki Anttila esiintyi illallisvieraille Juholan Biisoniareenan ylisillä.
Oopperalaulaja Jyrki Anttila.
Illallisen jälkeen raivattiin tilaa senssitansseille.

 

K.L.


Keittoa, kahvileipää ja kiireetöntä tunnelmaa

 

Uukuniemen pitäjän Biisoniareenan (tuttavallisemmin Juholan Biisoniareenan) lounas-kahvila avasi ovensa asiakkaille lauantaina 1.7. Ensimmäinen viikko on ollut sään puolesta kovin vaihteleva, mutta asiakkaita se ei ole säikäyttänyt. Helteisellä säällä navettakahvilaan on hyvä tulla vilvoittelemaan tai vaihtoehtoisesti paistattelemaan päivää terassilla. Kylmällä kelillä kuuman keiton lisäksi sisuskaluja lämmittää myös kahvilan tunnelma. Lounasasiakkaiden vakiokuntakin näyttäisi jo muodostuneen ja päiväkahville voi tulla “turisemaan mukavia” henkilökunnan kanssa.

Kahvila on avoinna päivittäin klo. 11 alkaen aina iltaan saakka kävijöiden määrästä riippuen. Toimintaa on pyöritetty muutaman hengen voimin ja herkuista sekä vaihtuvasta päivän keitosta vastaa leipuri Marko “Kallu” Lampinen yhdessä vaimonsa Merjan kanssa. Munkkeja ja muita leipomuksia voi ostaa myös kotiin vietäviksi.

Biisoniareenan menoa pääsee seuraamaan facebookin kautta osoitteessa https://www.facebook.com/biisoniareena/. Ensimmäinen iso tapahtuma järjestetään Vasukkaiden toimesta viikon kuluttua lauantaina 15.7. jolloin navetan ylisillä esiintyy oopperalaulaja Jyrki Anttila yhdessä vaimonsa Maija Anttilan kanssa. Alakerran kahvila-ravintola on auki normaalisti. Oopperaillallisen jälkeen ohjelma jatkuu senssitanssien merkeissä klo. 21 alkaen.

Kesän ohjelmistoon kuuluu myös Tenkanen 29.7., Hannelen Karaoke 5.8., Jaska Miikki ja Matti Kähkönen Duo ( bändi saattaa laajentua) 12.8., ja mukaan olisi tarkoitus mahduttaa vielä Aili Ikonen sekä The William Suvanne.  Vaatimaton majoitus löytyy noin sadalle juhlijalle Niukkalan palvelukeskukselta.

Kyltti sen kertoo: Juhola auki!
Kahvilan valikoimaan kuuluu keittolounaan lisäksi tuoreet munkit ja muut kahvileivät sekä juomat vedestä viiniin.

Leipurin paikan päällä valmistamia herkkuja on mahdollista ostaa myös kotiin.
Perinteiset karjalanpiirakat munavoilla.
Juholan kakkukeisari, keittotaituri ja superleipuri Marko “Kallu” Lampinen.
Aurinkoisella säällä päivää pystyy paistattelemaan Juholan terasseilla aamusta iltaan.
Biisoniareenan ylisillä vierailee heinä-elokuun aikana monenmoista esiintyjää.

K.L.


Biisoniareenan ovet aukeavat 1.7.

 

Juholan Biisoniareena avaa ovensa heinäkuun alussa, Uukuniemi-juhlaviikonloppuna. – Tarkoituksena on, että Biisoniareenasta tulisi paikka, jonnea sekä uukuniemeläiset että kesäasukkaat ja muut vierailijat voisivat kokoontua ja viettää kiireetöntä aikaa, sanoo Matti Laukkanen. Uukuniemen pitäjän oma “olohuone” on avoinna heinä-elokuun ajan päivittäin noin klo. 12 alkaen aina iltaan saakka. A-oikeuksilla varustetussa ravintolassa on tarjolla muun muassa biisonikeittolounas ruisleipineen, kahvia, munkkeja, karjalanpiirakoita, jäätelöä jne. Kahvittelun lomassa voi pelata vaikka lautapelejä ja lapsille puolestaan on pihapiiriin rakenteilla hiekkalaatikko.  -Kesän keittiövahvistus, helsinkiläisen Dom Bakery -elintarvikeyhtiön leipuri “Kaltsu”, tekee myös kakkuja tilauksesta, kertoo Laukkanen. Kahvilatuotteiden lisäksi Biisoniareenalle otetaan myyntiin paikallisten lähituottajien tarjoamia tuotteita. Myynti menee suoraan lyhentämättömänä tuottajille.

Heinä-elokuussa on jo muutamia tapahtumia, joiden tarkat päivämäärät ovat tiedossa. Vasukkaiden järjestämä Oopperaillallinen on 15.7. ja perinteeksi muodostunut Tenkasen konsertti 29.7. Lisäksi on joitain yksityistilaisuuksia, jotka eivät kuitenkaan rajoita kahvilan toimintaa. Biisoniareena tarjoaa myös majatalotyylistä majoitusta Niukkalan entisellä palvelutalolla. Hinta ei päätä huimaa, sillä petipaikka maksaa 10 euroa vuorokaudelta. Omat lakanat on tuotava mukaan.

Juholan Biisoniareena Facebookissa:

https://www.facebook.com/biisoniareena/

 

Lisätiedot ja varaukset:

040-5119646/ Matti

045-2565504/ Katri

Juholan Biisoniareenan kahvila avaa ovensa heinäkuun alussa.

 

 

 

 

 

K.L.


Juhola heräilee kesäkauteen

Oli kelit mitä hyvänsä, vappu lähestyy ja ensi viikolla ollaan jo toukokuun puolella. Kesä kolkuttelee ovella ja Uukuniemi moninkertaistaa asukasmääränsä kun lomalaiset sekä vapaa-ajan asukkaat saapuvat.

Myös Juhola heräilee jälleen talviunilta. – Juuri saavuimme Uukuniemelle, toimme hiukan tavaroita ja tulimme järjestelemään paikkoja, kertoo Helsingissä vakituisesti asuva yrittäjä Matti Laukkanen puhelimessa.  Vuodesta 2008 lähtien Laukkasen perheen omistuksessa ollut Juholan tila, eli “Biisoniareena Oy“, on yksi paikkakunnan parhaista paikoista esimerkiksi häiden, syntymäpäiväjuhlien ja muiden tapahtumien järjestämiseen. Alunperin Laukkanen osti Juholan perheensä lomapaikaksi, sillä hän itse on viettänyt siellä lukuisia lapsuutensa kesiä. – Ensi kesälle on suunnitteilla paljon kaikenlaista ohjelmaa, mutta osa tarkoista päivämääristä on vielä auki. Heinä-elokuussa pyrimme olemaan paikkakunnalla mahdollisimman paljon, hän jatkaa. Biisoniareena Oy:lle on hiljattain myönnetty 529 anniskelupaikkaa. – Siellä on nyt paikka jokaiselle uukuniemeläiselle, Laukkanen naurahtaa.

Laukkasen tarkoituksena on avata heinäkuussa Juholaan kesäravintola. Ravintolan ruokalistalle on kaavailtu muun muassa biisonipastaa sekä päivittäin vaihtuvaa keittoateriaa. Myös paikallisten kalastajien pyytämiä muikkuja on tarjolla aina tilanteen mukaan. Ravintolan pyörittäminen hoituu Laukkasen perhe- ja ystäväporukalla ja aukioloajoista ilmoitetaan myöhemmin. – Olemme myös vuokranneet Niukkalan entisen palvelutalon heinä-elokuun ajaksi majoitustilaksi. Sinne on mahdollista päästä yöpymään kympillä ja omilla lakanoilla, Laukkanen kertoo. Yöpymispaikoille on varmasti tarvetta, sillä esimerkiksi heinäkuussa järjestettävät kesäsenssit ja senssien vetonaula Aki Palsamäki vetävät todennäköisesti kävijöitä pitempienkin matkojen takaa. Myös senssipäivän oopperaillallinen järjestetään Juholassa. Tuolloin on mahdollista päästä kuulemaan oopperalaulaja Jyrki Anttilan sekä hänen puolisonsa Maija Anttilan musisointia. Varmasti lukkoon lyöty tapahtumapäivä on myös jo perinteeksi muodostunut Tenkasen konsertti, joka pidetään tänä vuonna 29.7. Lisäksi heinä- tai elokuussa järjestetään Aili Ikosen jazzkonsertti, Laukkanen sanoo. Muutamia hääjuhlavarauksiakin on jo elokuun puolelle tehty.

Juhola1
Juholan tila muuntuu oivalliseksi paikaksi niin syntymäpäivien. häiden kuin muidenkin tapahtumien järjestämiseen.
Juhola2
Aarne Tenkasta kuullaan tänä vuonna Juholassa 29.7.

 

K.L.


Laulava sporakuski nousee jälleen Juholan tilan biisoniareenalle

Aarne Tenkanen (vasemmalla) esiintyy Juholan Biisoniareenalla lauantaina 23.7. Lämmittelybändinä Tommy Huovinen & Paholaiset (oikealla).
Aarne Tenkanen (vasemmalla) esiintyy Juholan Biisoniareenalla lauantaina 23.7. Lämmittelybändinä Tommy Huovinen & Paholaiset (oikealla).

Juhola, Biisoniareena ja Aarne Tenkanen. Tuttu trio aiemmilta kesiltä. Niinhän sitä sanotaan, että kun kerran käyt Uukuniemellä, on sinne aina palattava uudestaan. Näin tekee myös laulava raitiovaununkuljettaja Aarne Tenkanen.

Lauantaina 23.7 voidaan Aarne Tenkaselta odottaa taas mitä parhainta showta, kun hän nousee Juholan tilan Biisoniareenalle. Ennen käheä-äänistä ja piikittelevää moottoriturpaa lavalla nähdään loistavaa suomipoppia soittava Tommy Huovinen & Paholaiset bändi.

Tapahtuma alkaa klo 15.00 ja soitanta noin klo 21.00. Anniskelualue A-oikeuksilla. Mikäli illan kutveessa alkaa hiukomaan on grillistä mahdollista ostaa pyttipannua. Alueella käy riihikuiva kuin myös korttikin. Liput 10 euroa.

Osoite Kummuntie 275. P-alue tapahtuman välittömässä läheisyydessä, noin 50 metriä Niukkalaan päin Siitosen hiekkamontulla,

 

 

Aarne Tenkanen esiintyi Juholassa heinäkuussa 2014.
Aarne Tenkanen esiintyi Juholassa heinäkuussa 2014.

Aarne Tenkanen – Vannoutunut uukuniemeläinen

Tenkanen on alunperin Gösta Sundqvistin radio-ohjelmaan 90-luvun alussa luotu kuvitteellinen hahmo. Hänet  esiteltiin helsinkiläisenä raitiovaununkuljettajana jonka pääasialliset kiinnostuksen kohteet ovat naiset ja alkoholi. Varsinainen laulajaura alkoi vuonna 1995 julkaistun Hemaisevan seksikäs pörröpää- singlen myötä.

Tenkanen on esiintynyt Uukuniemellä useampana vuotena. Juholan tilan omistaja ja tapahtuman järjestäjä Matti Laukkanen kertoo Tenkasesta tulleen oikea Uukuniemi fani. Aikaisempina vuosina Juholan keikoilla on nähty keskimäärin reilusti yli 300 henkeä ja samaa odotetaan tämänkin kesän keikalta.

-Tenkanen ei petä koskaan! tiivistää Laukkanen.

 

Aarne Tenkanen show Juholan biisoniareenalla lauantaina 23.7.2016. Esiintymässä myös Tommy Huovinen & Paholaiset. Ovet aukeaa klo 15.00 ja soitanta alkaa noin klo 21.00. A-oikeudet ja pyttipannua grillistä. Liput 10 euroa. Osoite Kummuntie 275. P-alue tapahtuman välittömässä läheisyydessä Siitosen hiekkamontulla.

-TT

Juholan tila täyttyi ihmisistä Aarne Tenkasen keikalla heinäkuussa 2014.
Juholan tila täyttyi ihmisistä Aarne Tenkasen keikalla heinäkuussa 2014.