Kategoriat
Arkistot

Syksyistä markkinahumua Niukkalassa

TEKSTI JA KUVAT: TT


markkinat_1

Pyhäjärven Kyläkauppa järjesti lauantaina 17.9 syksyisen markkinatapahtuman kaupan pihapiirissä Uukuniemen Niukkalassa. Torimyyjiä oli laidasta laitaan; kauppaa tehtiin esimerkiksi vaatteista, käsitöistä, leivonnaisista, lihatuotteista, makeisista ja kauneudenhoitotuotteista. Sateelta vältyttiin ja kyläläisiä oli saapunut paikalle varsin runsaasti.

Tapahtuman järjestäjä, kyläkaupan yrittäjä, Tiina Ahonen oli selvästikin tyytyväinen päivään.

Kauppias Tiina Ahosella (vas.) riitti jälleen kiirettä. Kahvi, pullat ja makkarat menivät kaupaksi markkinatapahtumassa.
Kauppias Tiina Ahosella (oik.) riitti jälleen kiirettä. Kahvi, pullat ja makkarat menivät kaupaksi markkinatapahtumassa.

-Tosi paljon on käynyt ihmisiä ja mukavasti on mennyt. Eilen illalla vielä mietin, että tuleekohan tänne ketään, sanoo Ahonen.

Hän kertoo saaneensa idean järjestää kyläkaupan markkinatapahtuman, koska kesä oli ohi eikä kylällä tuntunut oikein tapahtuvan mitään vähään aikaan. Oli aika saada kyläläiset taas liikkeelle. Ahonen otti aluksi yhteyttä keväällä kaupan pihassa piipahtaneelle vaatemyyjälle. Sana alkoi kiertää ja kohta myyjät ottivatkin itse yhteyttä Ahoseen.

-Moni kysyi että vieläkö mahtuu myymään. Sanoin että hyvin mahtuu, nauraa Ahonen.

Syksy, lomien loppuminen ja koulujen alkaminen on luonnollisesti hiljentänyt kyläkaupan arkea, mutta asiakkaita on silti kaupassa riittänyt tasaiseen tahtiin. Tapahtumia on kuitenkin hyvä järjestää silloin tällöin.

-Niin pysyy mieli virkeänä, tiivistää Ahonen.

Kaupasta löytyvä pieni kahvilapiste on ollut myös oiva lisä kaupan palveluihin. Kyläläiset kohtaavat toisensa kaupassa kahvikupposen äärellä.

Kaarina Jaatinen Parikkalasta tuli myymään Partylite-kynttilätuotteita sekä koruja.
Kaarina Jaatinen Parikkalasta tuli myymään Partylite-kynttilätuotteita sekä koruja.

-Vanhat ihmiset näkköö toisijaan, kertoo vierellä seisova vanhempi rouva.

-Pitikös meijän juuva tuplakahvit, kysyy puolestaan toinen rouva.

Uukuniemellä jälleen tuotteiden myynnissä

Parikkalasta kotoisin oleva Kaarina Jaatinen kuuli tapahtumasta tutun kautta ja päätti tulla Niukkalaan myymään Partylite kynttilätuotteita sekä koruja. Vaikka Jaatisen mukaan tuotteet hieman nihkeästi menivätkin kaupan, oli Uukuniemelle kuitenkin mukava jälleen tulla.

-Kävin aikanaan useasti pitämässä tuote-esittelyjä tuossa viereisessä kahvilassa joka näyttää nyt olevan jo kiinni, muistelee Jaatinen ja kertoo että on myynyt Partylite-tuotteita jo yli 12 vuotta ja korujakin jo kuusi vuotta.

Uukuniemen kyläkaupan avautumisesta Jaatinen oli mielessään vaikka harvemmin Parikkalasta tulee tehtyä kauppareissuja kunnan pohjoispäähän.

-Oli mahtavaa kuulla että kaupalle löytyi uusi yrittäjä. Tosi hieno ja rohkea veto, iloitsee Jaatinen.

markkinat_3

Myös Uukuniemellä asuvat, Suurtuvan tilalla lähiruokaa tuottavat, Jarno Tynkkynen ja Maaret Berg-Tynkkynen olivat tapahtumasta positiivisin mielin. Lammasfarmin lihatuotteet menivät hyvin kaupaksi.

-Keli sattui kohilleen. Viimeksi oltiin Tyrnimarkkinoilla myymässä ja siellä oli todella hiljasta huonosta kelistä johtuen, sanoo Jarno Tynkkynen.

Tynkkynen kertoo lopuksi että lampaanlihaa on mennyt tasaisesti pitkin kesää ja että he tulevat kyllä mielellään tapahtumiinkin myymään kun joku pyytää. Kauppias Ahonen tarttuu nopeasti Tynkkysen kommenttiin ja paljastaa järjestävänsä kaupalla seuraavaksi joulumyyjäiset.


 


Akkakallion Pyhän Perheen tsasounan ristin ylösnostojuhla 8.10

TEKSTI JA KUVAT: TT


tsasouna_3

Uukuniemellä pyhättö viimeksi satoja vuosia sitten

Uukuniemen Kirkonkylälle nousi kesän aikana ortodoksinen tsasouna. Uukuniemellä, kuten ei myöskään Saarella, Kesälahdella tai Punkaharjulla ole ollut pyhättöä liki 400 vuoteen.

Pyhän perheen tsasounan rakennutti Uukuniemellä kesiään viettävä Andreas Hänninen.
Tsasounan rakentamista Hänninen oli suunnitellut jo pitkän tovin. Syyskuussa vuonna 2009 Hänninen etsi Uukuniemi.infon kautta Tsasounan rakentamiselle apukäsiä ja kertoi että lehtikuusihöylähirret olivat seuranneet hänen mukana yli 20 vuoden ajan etsien paikkaa rakentua.

Paikka löytyi lopulta Kirkonkylän Akkakalliolta, aivan Hännisen kesäpaikan tuntumasta.

Polulle on näkyvä viitoitus ja tsasounalla voi kulkija käydä hiljentymässä. Sisällä mahtuu toimittamaan myös pieniä hetkipalveluksia.

Pyhän Perheen tsasouna muistuttaa meitä kristinuskon synnystä, perheen pyhyydestä ja siitä, että oikeauskoiset kristityt kuuluvat Kirkon pyhään perheeseen.

tsasouna_4

Tsasounan risti ja kupoli nousevat lokakuussa

Lokakuun 8. päivä klo 13 tsasounalla vietetään ristin ja liekkikupolin ylösnostojuhlaa. Isä Aarne Ylä-Jussila toimittaa rukoushetken, vedenpyhityksen ja vihmonnan ja risti kupoleineen nostetaan miesvoimin katolle paikoilleen. Tapausta juhlitaan Uukuniemen kirkon pihalla Pitäjätuvalla välittömästi tapahtuman jälkeen. Pienimuotoisen tarjoilun ohessa rakentajat kertovat muutaman sanan hankkeesta ja ohjelmassa on lääninrovasti Erkki Lemetyisen esitys Uukuniemen kirkon pyhästä Jaakobista.

Paikallinen Seppo “Paroni” Paakkunainen esittelee perinteisiä karjalaisia lyömäsoittimia, sekä muutaman musiikkikappaleen. Keskustelun ja napostelun ohessa Aino Vuolli musisoi kanteleella suomalaisia ja karjalaisia kansansävelmiä ja toiveiden mukaan ehkä Konevitsan kirkonkellotkin. Kaikki ovat tervetulleita.

Pyhän perheen tsasounan ristin ja kupolin ylösnostojuhula 8.10 klo 13 Uukuniemen Akkakalliolla. Lisätietoja Andreas Hänniseltä p. 0402166401.


 

tsasouna_6 tsasouna_5 tsasouna_1


Pyhäjärven kyläkaupalla onnistunut alkutaival

kauppa_2Uukuniemen Niukkalassa 23.7 avautuneen Pyhäjärven kyläkaupan ensimmäinen kuukausi on ollut onnistunut. Asiakkaita on riittänyt ja palaute ollut positiivista. Kauppias yrittäjä Tiina Ahonen onkin tyytyväinen.

-Hyvin on mennyt ja hyvältä tuntuu. Oli tarkoitus käydä Lappeenrannassa muutaman päivän reissulla, mutta arvaahan olenko kerinnyt, nauraa hyväntuulinen Ahonen.

Lomien loppuminen ja koulujen alkaminen on väkisinkin näkynyt asiakasmäärissä, mutta Ahonen on valmiina syksyn ja talven tulemiseen luottavaisin mielin. Monet kyläläiset ovat luvanneet kannattaa omaa pientä kyläkauppaa isojen markettien sijaan. Kauppa on myös kyläläisten kohtaamispaikka ja nykyään myös kylän ainoa kahvila.

-Täältä puuttuu se isojen markettien kiire. Meistä on mukavaa ja meillä on aikaa jutella ihmisten kanssa. Monille on tullut myös positiivisena yllätyksenä tämä meidän pieni kahvilapiste. “Ai saaks täältä kahviakin” on kuulunut monien suusta, kertoo Ahonen.

Pyhäjärven kyläkaupasta löytyy myös  98-oktaanista bensaa, veikkaus ja pullojen palautus. Monipuolista palvelua siis.

Kauppias yrittäjästä(kö) uusi kahvila/baarin pitäjä?

Toimeliaaseen kauppiaaseen on viimeaikoina yhdistetty myös kesällä sulkeutunut kahvila, joka sijaitsee osuuspankin kanssa samassa rakennuksessa. Ahonen toppuuttelee kuitenkin hieman ja kertoo, että kyseessä on ollut irtaimistokauppaa. Uutta kahvilaa ei siis ole tiedossa, ainakaan vielä.

-Ei pidä sulkea mitään mahdollisuutta pois, mutta toistaiseksi mennään näin. Nopeasti ne huhut täällä liikkuvat, nauraa Ahonen lopuksi.

Pyhäjärven kyläkauppa on auki päivittäin elokuun ajan. Syyskuusta lähtien sunnuntaisin suljettu.

-TT

 


Uukuniemen ja Saaren urheilukentät rapistuvat vuosi vuodelta – Parikkalan kunnalla ei intressejä kenttien mittavaan ehostukseen

TEKSTI JA KUVAT: TT


Parikkalan kunnan alueelta löytyy kolme yleisurheilukenttää; Parikkalan kuntakeskuksesta, Saarelta ja Uukuniemeltä. Kunta markkinoi sivuillaan Parikkalan tarjoavan hyvät mahdollisuudet yleisurheilun harrastamiseen. Harjulinnassa sijaitsevaa kuntakeskuksen kenttää onkin usein sanottu Suomen kauneimmaksi. Nurmikko on tiptop trimmattu ja kentän juoksuradat ja lajipaikat ovat erinomaisessa kunnossa. Samaan aikaan kunnan pohjoispään kentät vetelevät viimeisiään, eikä kunnalla riitä resursseja tai intressiä näiden kunnostamiseen.

kentta_2
Niukkalan yleisurheilukentällä voi kohta kovalla sateella järjestää myös melontakilpailuja.

-On valitettavaa, että kyseiset kentät menevät huonommaksi ja huonommaksi. Mittava remontti vaatisi satojentuhansien investoinnit. Yksi syy kenttien huonoon kuntoon on se, että kunnalla ei ole kuin yksi liikuntapaikkojen hoitaja, harmittelee Parikkalan kunnan liikunnanohjaaja Jari Venhovaara ja lisää että myös Niukkalan tenniskenttä olisi kunnostamisen tarpeessa.

Kunnan teknisessä toimessa asiasta ollaan hyvin vaitonaisia ja tietämättömiä.

-Kuulen asiasta ensimmäistä kertaa, kommentoi kunnan rakentamispäällikkö Olli Summala.

Liikunnanohjaaja Venhovaara kertoo, että Uukuniemen urheilukentän ehostus vaatisi ensinnäkin maanvaihdon.

-Pitäisi perata koko kenttä auki. Nyt sateilla ja keväällä lumien sulamisen aikaan vedet jäävät lillumaan kentän päälle, koska kenttähän on periaatteessa tehty suon päälle, sanoo Venhovaara.

-Lisää pintaa voi toki aina laittaa, mutta se vaatisi sitten todella aktiivista käyttöä ja säännöllistä lanausta, jatkaa Venhovaara.

kentta_7
Jalkapallomaali on ruosteinen ja täynnä reikiä. Pituushyppypaikka on kuin vanha lasten hiekkalaatikko.
kentta_5
Pituushyppypaikan vauhdinottorata lainehtii vedestä.


Kyläläiset huolissaan – miksi kenttää ei kunnosteta?

Kunnan pohjoispäässä Uukuniemellä asiasta ollaan huolissaan ja syystäkin. Kentälle olisi aktiivisia käyttäjiä, mikäli kenttä olisi houkuttelevampi ja paremmassa kunnossa. Nykyään juoksurata kasvaa heinää ja sen reunapuista törröttää ruostuneita nauloja, pituushyppypaikka on kuin täysin lahonnut lasten hiekkalaatikko ja jalkapallomaalit ruosteisia häkkyröitä joiden maaliverkot ovat täynnä reikiä.

Viimeisimmät parannukset on tehty entisen Uukuniemen kunnan aikaan, jolloin silloinen hiekkakenttä sai kivituhkan päälleen, kentän reunoille kaivettiin salaojitukset, moukarihäkkiä uusittiin ja välineistöä parannettiin. Parikkalan kunnalta puolestaan ehostuksia ei ole kuulunut, muuta kuin silloin tällöin lanauksen muodossa.

Kylän oma urheiluseura, Uukuniemen Urheilijat, perustettiin vuonna 1930. Nykyisen urheilukentän se rakensi talkoovoimin vuosien 1952 ja 1960 välisenä aikana. Avustusta seura sai Uukuniemen kunnalta ja veikkausvoittovaroista. Sekä seuralla, että sen urheilukentällä on siis pitkät perinteet. Harvalta Uukuniemen kokoiselta kylältä ja sen urheilukentältä on noustu Olympiavoittajaksi (Juha Tiainen moukarinheitossa vuonna 1984) saakka. Jo pelkästään tämän takia olisi suotavaa ja kunnioitettavaa, että Parikkalan kunta hoitaisi myös kunnan pohjoispään liikuntapaikat kuntoon, eikä keskittyisi pelkästään kuntakeskuksen paikkoihin.

 

Tältä lankulta olisi tarkoitus ponnistaa pituushyppyyn. Parempi laittaa paksut kengät jalkaan, jotta jalkapohjat säästyvät tikuilta.
Tältä lankulta olisi tarkoitus ponnistaa pituushyppyyn. Parempi laittaa paksut kengät jalkaan, jotta jalkapohjat säästyvät tikuilta.

 

Parikkalan kuntakeskuksen kenttä Harjulinnassa on tiptop hoidetttu.
Parikkalan kuntakeskuksen kenttä Harjulinnassa on tiptop hoidetttu.

Niukkalan kentällä vuosittain kansallisesti kovatasoiset heittokilpailut

Niukkalan urheilukentällä järjestetään vuosittain kansallisesti kovatasoinen heittolajien kilpailu. Juha Tiaisen muistokilpailuissa on nähty monia nuorten Suomen ennätyksiä ja piirinennätyksiä. Heittorinki sekä kuulantyöntöpaikka ovat säilyneet hyvänä, kiitos moukarinheiton huippulupausten valmentajan uukuniemeläisen Sakari Tiaisen. Hän on omalla kustannuksellaan pinnoittanut heittopaikat. Myös Sakari Tiainen on huolissaan kentän kunnosta.

-Lahonneet puut joista törröttää nauloja pituushyppypaikalla ja juoksuratojen vierellä ovat vaaraksi kenttää käyttäville. Välineitä pitäisi myös uusia, sillä esimerkiksi osa keihäistä ovat vanhaa mallia, joilla ei enää kilpailla, sanoo Tiainen.

Uukuniemen urheilijat järjestävät kesäisin kentällä yleisurheilukilpailuja lapsille sekä nuorille. Etenkin heinäkuussa kilpailuissa on nähty paljon osallistujia, kun mukana ovat myös monet kesäasukkaat. Mikäli kunta ei pikku hiljaa ala kunnostamaan sen pohjoispään urheilupaikkoja, on vaarana että kilpailujen järjestäminen loppuu.


kentta_17
Osa keihäistä on vanhaa mallia jotka eivät ole kilpailuissa enää sallittuja.
kentta_16
Olisikohan aika jo uusia pesäpalloräpylät?
kentta_15
Välineitä ei ole uusittu sitten Uukuniemen kunnan ajan.
kentta_12
Maalituomarilla on haastetta kun pallot sujahtavat verkon reijästä läpi. Milloinkohan ruosteiset putket katkeavat?

kentta_8

 

kentta_4

kentta_18


Pyhäjärven kyläkauppa on nyt auki!

TEKSTI JA KUVAT: TT


kauppa_2

 

Pyhäjärven kyläkaupan yrittäjä Tiina Ahonen avasi kaupan ovet 17.7 klo 09. Kuva: Jarmo Levänen, Kuvaedit: TT.
Pyhäjärven kyläkaupan yrittäjä Tiina Ahonen avasi kaupan ovet lauantaina 23.7 klo 09. Kuva: Jarmo Levänen, Kuvaedit: TT.

Uukuniemen Niukkalassa vietettiin viime lauantaina 23.7 uuden Pyhäjärven kyläkaupan avajaisia.

Kaupan kohtala oli huolestuttanut kyläläisiä viime marraskuusta lähtien, kun Etelä-Karjalan Osuuskauppa päätti lopettaa Niukkalassa sijainneen Salen. Se oli kova pala purtavaksi muutenkin jo palvelut menettäneille uukuniemeläisille ja erityisesti niille, joilla ei ole autoa käytettävänä kaupassa käyntiin. Kiinteistölle löytyi nopeasti uusi omistaja, mutta seiniin ilmestyneistä lappusista huolimatta kauppa ei lupauksista huolimatta koskaan avautunut. Ei, ennen kuin kaupan nykyinen omistaja ja yrittäjä Tiina Ahonen kuuli asiasta. Ahonen päätti toimia ja laittaa hihat heilumaan. Häneltä meni ainoastaan kolme viikkoa kiinteistökaupoista kaupan avaamiseen.

-Viimeiset kaksi viikkoa ollaan tehty töitä urakalla, jotta kauppa saataisiin auki mahdollisimman nopeasti. Nyt on pää kuin Haminan kaupunki, nauraa väsynyt mutta hyväntuulinen Ahonen avajaispäivän päätteeksi ja kertoo viimeistelleen kauppaa läpi edellisyön. Kotona hän oli käynyt vain nopeasti saunassa, ennen kaupan avaamista aamulla kello yhdeksän.

Näky avajaisiin sankoin joukoin saapuneista kyläläisistä helpotti varmasti väsynyttä ja  kovan työn tehnyttä Ahosta.

-Sisältä päin näytti, että ovella oli vain muutama ihminen, mutta kun sitten avasin ovet tajusin että pihahan oli ihan täynnä iloisia kyläläisiä. Tuntui jotenkin hassulta kun en itse tuntenut monia, mutta kaikki tuntuivat tuntevan minut. Niin lämpimästi ihmiset tervehtivät ja onnittelivat, Ahonen sanoo.

Avajaispäivänä asiakkaita riitti jonoksi asti. Päivän aikana Pyhäjärven kyläkaupassa kävi noin tuhat henkeä.
Avajaispäivänä asiakkaita riitti jonoksi asti. Päivän aikana Pyhäjärven kyläkaupassa kävi noin tuhat henkeä.

 

Kyläkauppa on myös tärkeä kohtaamispaikka jossa näkee tuttuja.
Kyläkauppa on myös tärkeä kohtaamispaikka jossa näkee tuttuja.

Pyhäjärven kyläkauppa tuo eloa Niukkalaan

Kaupan uudelleen avautumista oli Uukuniemellä odotettu pitkään ja hartaasti. Tästä kertoo jotain se, että Pyhäjärven kyläkaupan avajaispäivän aikana kävijöitä oli arviolta jopa tuhat henkeä. Suosio yllätti yrittäjä Ahosen täysin.

-Ihan järjetön määrä. En uskaltanut Riikan (Uimonen) kanssa välillä edes katsoa maitohyllyä kun jännitti miten tavarat riittävät. Hyvin kuitenkin riitti, vaikka tälläistä määrää ihmisiä ei oltu missään tapauksessa odotettu. Ainoastaan leivät loppuivat kesken, kertoo hämmästynyt Ahonen.

Yksi avajaisiin saapuneista oli Uukuniemen vapaa-ajan asukas Meri Laukkanen Helsingistä. Myös Laukkanen kertoo odottaneen kaupan avautumista pidemmän aikaa. Hänelle on tärkeää, että peruselintarvikkeet saa taas kätevästi omasta kyläkaupasta, eikä tarvitse lähteä ajamaan Kesälahdelle tai Saarelle. Kyläkauppa on myös Laukkaselle kiva paikka nähdä paikallisia ja tuttuja.

-Erittäin hieno juttu. Pyhäjärven kyläkauppa tuo taas eloa Niukkalaan, iloitsee Laukkanen.

 

Pyhäjärven kyläkauppa Uukuniemen Niukkalassa avoinna elokuun ajan ma-to 9-17, pe 9-19, la 9-14 ja su 10-15. Syksyllä aukioloajat hieman muuttuvat, seuraa kaupan ilmoituksia.


Pyhäjärven kyläkauppa tarjosi munkkikahvit avajaispäivän kunniaksi.
Pyhäjärven kyläkauppa tarjosi munkkikahvit avajaispäivän kunniaksi.

kauppa_4 kauppa_3 kauppa_10 kauppa_9

 

 


Wanhat ajoneuvot ja koneet keräsi ennätysyleisön Venhovaaran kotimuseolle

TEKSTI JA KUVAT: TT


wanhat_ajoneuvot_10

Viime sunnuntaina 17.7 Uukuniemellä Kummuntietä ajanut saattoi olla ihmeissään, kun vastaan kurvasi monia mitä mielenkiintoisempia ja hienoja vanhoja ajoneuvoja. Ne olivat matkalla Kummunkylälle Venhovaaran kotimuseolle, sillä siellä järjestettiin Kummun maatalousnäyttely – Wanhat ajoneuvot ja koneet niminen tapahtuma, jossa kotimuseon pihapiirin täyttivät vanhat autot, moottoripyörät, mopot ja traktorit. Esillä oli myös vanhaa kotitalousesineistöä. Lapset pääsivät ratsastamaan ponilla ja yleisöä viihdytti laulullaan ja haitarinsoitollaan Värttinästä ja Kuunkuiskaajista tuttu Susan Aho. Tapahtuma järjestettiin nyt neljättä kertaa.

wanhat_ajoneuvot_9
Tapahtuman järjestäjä Jari Venhovaara ohjeisti pihapiiriin saapuneita vanhojen ajoneuvojen kuskeja.


Tapahtuman vanhin ajoneuvo 1920-luvulta

Jari Venhovaara, yksi tapahtuman järjestäjistä, oli vielä viikkoja ennen tapahtumaa hieman epävarma ja jännittynyt saapuuko kotimuseon pihapiiriin yleisöä ja ajoneuvoja laisinkaan. Tapahtuma on järjestetty kolme kertaa aiemmin, vuosina 2007, 2009 ja 2012 ja tällöin tapahtumalla on ollut keskimäärin yli 500 kävijää ja noin 50 – 80 ajoneuvoa. Samaa odotettiin sunnuntailta. Epävarmuus oli kuitenkin nopeasti ohi, kun tilaisuuteen saapui ihmisiä ja ajoneuvoja solkenaan. Lopulta sosiaalisessa mediassa erinomaisesti markkinoitu tapahtuma teki aurinkoisena kesäpäivänä ennätysyleisömäärän. Kolmen tunnin aikana yleisöä kävi yli 1000 henkeä ja vanhoja ajoneuvoja saapui päälle 70. Eipä ole Uukuniemellä nähty yhtä isoa tapahtumaa sitten vuonna 2012 Papinniemen leirintäalueella järjestetyn Kontiorallin. Vertailukohteena voidaan pitää myös Parikkalan messuja jotka vetivät noin 1500 henkeä. Venhovaara oli syystäkin varsin haltioissaan.

-Tunnetila on tällä hetkellä kiitollinen, iloinen, jopa hurmioutunut. Eipä ole ollut mökkimme pihassa koskaan moista trafiikkia. Huikeaa! Venhovaara tiivistää.

 

Venhovaaran kotimuseon pihapiiriin saapui sunnuntaina 17.7 yli 1000 henkeä katsomaan mitä hienompia vanhoja ajoneuvoja ja koneita. Kuva: Susan Aho, Kuvaedit: TT
Venhovaaran kotimuseon pihapiiriin saapui sunnuntaina 17.7 yli 1000 henkeä katsomaan mitä hienompia vanhoja ajoneuvoja ja koneita. Kuva: Susan Aho, Kuvaedit: TT

Tapahtuman vanhin ajoneuvo oli simpeleläisen Rauno Asikaisen Buick merkkinen auto vuodelta 1920. Samalta vuosikymmeneltä oli myös klaukkalalaisen Jouko Kotilaisen Indian Four (1929) moottoripyörä. Kotilainen pyörineen on niittänyt mainetta lukuisissa moottoripyöränäyttelyissä. Palkintoja on kannettu kotiin niin Baltian maista, Ruotsista, Puolasta kuin Hollannistakin.

Positiivista palautetta

Ajoneuvoharrastajat olivat ihmeissään ja yllättyneitä, miten Uukuniemen kokoisessa paikassa osattiin järjestää tämän kokoluokan tapahtuma näin hyvin, ja kuinka upea tunnelma tapahtumaan oltiin saatu luotua. Yleisömäärän ollessa tuplasti odotettua enemmän, voisi kuvitella ongelmia syntyvän. Kaikki toimi kuitenkin hienosti. Jopa parkkipaikkoja jäi vielä käyttämättä.

-Tapahtuma järjestettiin Kummun kyläyhdistyksen kanssa talkoovoimin. Älyttömän paljon kiitoksia kaikille mukana olleille hienosta päivästä.

Vuoden 1920 Buick oli ajoneuvoista vanhin ja keräsi paljon ihailevia katseita.
Vuoden 1920 Buick oli ajoneuvoista vanhin ja keräsi paljon ihailevia katseita.

Vain positiivista palautetta yleisöltä ja ajoneuvoharrastajilta saanut tapahtuma pitää hengähdystaukoa ainakin ensi vuoden.

-Viimeksi järjestimme neljä vuotta sitten. On hyvä pitää hieman taukoa niin tapahtuma säilyttää sen tarvittavan kiinnostavuuden ja tuoreuden. Pidetään nyt ainakin yksi kesä väliä ja katsotaan sitten tilanne. Olisihan se hyvä viides kerta saada täyteen, nauraa Venhovaara.

Ajoneuvoista ei tarvitsisi ensi kerralla ainakaan huolehtia, sillä tänä kesänä olleista yli 70:stä ajoneuvosta monet lupautuivat jo tulemaan seuraavalla kerralla uudestaan.

 


wanhat_ajoneuvot_12wanhat_ajoneuvot_1wanhat_ajoneuvot_2wanhat_ajoneuvot_13

wanhat_ajoneuvot_3wanhat_ajoneuvot_6wanhat_ajoneuvot_5wanhat_ajoneuvot_8wanhat_ajoneuvot_11wanhat_ajoneuvot_12

wanhat_ajoneuvot_16
Kuunkuiskaajista ja Värttinästä tuttu Susan Aho esiintyi tapahtumassa yhdessä Mika Venhovaaran kanssa. Kuva: Jari Venhovaara. Edit: TT.
wanhat_ajoneuvot_15
Jouko Kotilaisen Indian Four moottoripyörä vuodelta 1929. Kuva: Jari Venhovaara. Edit: TT.

 

 


Kauppa vihdoin avautumassa

Sale_niukkala
Niukkalan kauppa kuvattuna vuonna 1999. Etelä-Karjalan Osuuskauppa sulki Salen ovet marraskuun lopussa 2015. Nyt kaupalle on vihdoin löytynyt uusi yrittäjä.

Uukuniemellä on puhuttu kylällä sijaitsevan ainoan kaupan kohtalosta viime marraskuusta saakka. Tuolloin Etelä-Karjalan Osuuskauppa päätti lopettaa Niukkalassa sijainneen Salen. Eekoo perusteli Salen sulkemista myynnin hiipumisella ja toiminnan tappiollisuudella, vaikka markkinointi ja kehittäminen oli ollut jo vuosia syystä tai toisesta olematonta. Samaan aikaan se investoi voimakkaasti Lappeenrantaan, Imatralle ja Parikkalan keskustaan. Kaupan sulkeminen oli kova isku koko Uukuniemen seudulle ja se kosketti erityisen kovasti niitä uukuniemeläisiä, joilla ei ole omaa autoa käytettävissään kauppa-asioihin.

Keväällä kyläläisten toiveet kaupan uudelleen avautumisesta nousivat, kun kaupan seiniin ja ikkunoihin ilmestyivät isot kyläkauppajulisteet. Taisipa jossain vaiheessa ovessa olla jo lappu aukeamispäivämäärästä. Toiveet kariutuivat kuitenkin nopeasti, kun mitään ei alkanut tapahtua ja lappukin hävisi. Uuden ostajan ja tulevan yrittäjän suunnitelmat kaatuivat syystä tai toisesta. Viimeisten kuukausien aikana kylällä on liikkunut jos jonkin moista huhua kaupan kohtalosta. Soppaan oli monesti sotkettu myös kaupan läheisyydessä sijaitsevan kahvila-baarin pitäjät. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut tietävän varmuutta asioille. Huhut olivat huhuja. Nyt on toisin.

Uusi yrittäjä laittoi nopeasti hihat heilumaan

Kaupanmäellä on ollut viime päivinä kovasti säpinää, vaikka kahvila-baarikin on ollut suljettuna heinäkuun alusta lähtien. Säpinä johtuu siitä että kyläkaupalle on viimeinkin löytynyt uusi yrittäjä, Tiina Ahonen Lappeenrannasta, ja hän on pistänyt ripeästi hommat aluille. Siivoukset ovat juuri meneillään ja Ahonen toivoo pystyvänsä avaamaan kaupan pikimmiten.

-Päätös oli nopea. Juhannuksen tienoilla kuulin että kauppaan etsitään yrittäjää ja tässä nyt ollaan, kertoo Ahonen kesken kyläkaupan siivoamisen.

Uukuniemi ei suinkaan ole Ahoselle tuntematon paikka. Hänen miehensä suku on Uukuniemeltä kotoisin ja he viettävät paljon aikaa kylällä sijaitsevalla kesämökillään. Muutto Uukuniemelle onkin ollut pitkään jo mielessä kaupan alalla ja asiakaspalvelussa työskenneelle Ahoselle.

-Joka kerta kun ollaan mökillä käyty, niin on ollut todella vaikea lähteä takaisin kaupunkiin. Sitä vain haluaisi jäädä tänne. Nyt sitten tuli tilaisuus jota ei voinut olla käyttämättä. Jos ei yritä, ei voi tietää, pohtii Ahonen.

Kauppaa on tarkoitus pitää auki ympäri vuoden, sillä varauksella että myös hiljaisena talvikautena asiakkaita riittää. Ahonen toivoisikin hyvää vuorovaikutteisuutta kyläläisten kanssa. Kauppa pysyy perinteisenä kyläkauppana. Ketjuihin hän ei aio lähteä mukaan.

-Toivoisin että paikalliset kertoisivat toivomuksensa aukioloajoista ja valikoimasta, Ahonen sanoo.

Tarkkaa päivämäärää hän ei pysty vielä kaupan aukeamiselle kertomaan, mutta lupaa sen tapahtuvan lähiaikoina.

-Malttakaa vaan odottaa, kyllä se vielä aukeaa, nauraa hyväntuulinen Ahonen samalla kauppaa ehostaen.

-TT

Uudesta yrittäjästä ja kyläkaupasta kuulemme lisää myöhemmin kesällä. Seuraa Uukuniemen Seudun Sanomia.


Musiikin riemua Uukkari Soikoon – konsertissa

TEKSTI JA KUVAT: TT

soikoon_1

 

Uukuniemi-seura, Uukuniemen Nuorisoseura ja Papinniemen matkailu Oy järjestivät lauantaina 2.7. Uukkari Soikoon! konsertin ja iltamat tyylisen tapahtuman.  Tapahtuma oli osa Uukuniemi juhlia ja tarjosi näin myös viihdykettä hieman nuoremmalle polvelle.

Illan aikana lavalle nousi kolme mielenkiintoista esiintyjää, joilla on vahva kytkös seutuun ja uukuniemeläiseen perinteeseen. Esiintymässä olivat Susan Aho & Kesäkaverit, Sutina-yhtye ja duo Rihvelkinttu & Passarpoika.

 

Susan Aho esiintyi Uukuniemen Nuorisoseurantalolla 2.7.
Susan Aho lumosi yleisön Uukuniemen Nuorisoseurantalolla 2.7.

Susan Aho lumosi yleisön laulullaan

Konsertti alkoi duo Rihvelkintun ja Passarpojan musisoinnilla. Duo koostuu kahdesta uukuniemeläisestä muusikosta. Uukuniemeläissyntyisen muusikon Petri Tiaisen kotipaikka sijaitsee Niukkalassa. Lomat hän viettää kesäpaikallaan Uukuniemen kirkonkylällä. Duon toinen osapuoli Topi Pöyhönen on puolestaan lähtöisin Helsingistä, mutta kotiutunut Uukuniemelle kymmenisen vuotta sitten. Pöyhönen asustaa perheineen niin ikään Uukuniemen kirkonkylällä.

Parivaljakko esitti Uukkari Soikoon konsertissa Tiaisen säveltämiä lauluja, joiden tekstit on 1800-luvun loppupuolella sepittänyt uukuniemeläinen runoilija ja kansanvalistaja Olli Wuorinen. Sävellykset ovat tyyliltään roots-henkisiä, bluesista, kantrista ja kansanmusiikista ammentavia veisuja.

Seuraavana estradille nousi Susan Aho & Kesäkaverit. Aho on Uukuniemellä kesiään viettävä laulaja-lauluntekijä. Hänet tunnetaan parhaiten Värttinästä ja Kuunkuiskaajista. Susan on kirjoittanut parin vuoden sisällä uusia lauluja, jotka ovat artistin itsensä mielestä hänelle sitä kaikkein ominta musiikkia. Kun Susanille tarjoutui tilaisuus tulla esiintymään Uukuniemelle, hän innostui ideasta ja päätti testata uusia laulujaan paikallisten ”pelimannien” kanssa. Susan Aho & Kesäkaverit oli syntynyt. Kesäkaverit taustabändissä soittivat Petri Tiainen, Topi Pöyhönen ja Mika Venhovaara. Kaikki tapahtumassa kuullut laulut olivat ensiesityksiä. Laulut todella lumosivat konserttikansan.

Sutinan keikalla energiaa riitti!
Sutinan keikalla energiaa riitti!

Huh, mitä naisenergiaa tarjosi Sutina!

Illan viimeisenä esiintyjänä oli neljän kolmikymppisen muusikkonaisen muodostama energinen rockbändi Sutina, joka juhlii tänä vuonna 10-vuotista taivaltaan. Hieman hitaasti lämpenevä uukuniemeläinen yleisö antautui  Sutinan mahtavalle energialle muutaman ensimmäisen kappaleen jälkeen. Nuorisoseuran talolla ei ole jorattu yhtä komeasti sitten legendaaristen juhannuslevytanssien. Bändin hirtehisen huumorin sävyttämät kappaleet, jotka ovat kertomuksia tosielämästä, upposivat yleisöön täydellisesti. Kitaran, basson ja rumpujen lisäksi Sutina-saundiin kuuluu olennaisena osana poikkihuilu.

Bassoa soittava Paula Präktig on Uukunimen Matrin kylässä asuneiden Pekka ja Lucina Hirvosen jälkeläinen neljännessä polvessa. Hänen isovanhempansa olivat Veera Hirvonen (os. Härkänen) ja Robert Hirvonen, jotka lähtivät evakkoon Matrista, asettuen Pohjanmaalle. Paula on itse syntynyt Torniossa, jossa myös Sutina on perustettu.

Sutinassa soittavat Präktigin lisäksi Susanna Silvenius, Jonna Konttinen ja Suvi Buckman.

 

 

Onnistunut tapahtuma jälleen kerran

Uukkari Soikoon jatkoi uukuniemeläistä konserttiperinnettä. Tapahtuma ei pettänyt tälläkään kertaa. Paikalle oli saapunut noin 120 henkeä nauttimaan hyvästä musiikista upeassa kesäillassa. Petri Tiainen, yksi järjestäjistä, oli yleisön tapaan erittäin tyytyväinen tapahtumaan.

-Iltamat onnistuivat kaikin puolin hyvin. Palaute on ollut positiivista, kertoo Tiainen.

soikoon_5soikoon_2

 

 


Lauantaina juhlittiin Härkäsiä ja Härkösiä

TEKSTI JA KUVAT: TT

juhlat_12

Uukuniemi-juhlat alkoivat lauantaina 2.7. Härkästen suvun sukujuhlalla. Runsaslukuinen juhlakansa sai nauttia auringon paisteesta ja paahtavasta helteestä. Uukuniemen kirkonmäellä kuultiin Härkäsen suvun jäsenten esittämää ohjelmaa puheiden ja musiikkiesitysten merkeissä. Juonnosta vastasi eläkkeellä oleva opettaja Irmeli Tiainen, joka on itsekin omaa sukua Härkänen. Hänen isänsä Oiva Härkänen oli kotoisin rajan taakse jääneestä Härkälän kylästä.

juhlat_5
Opetusneuvos Anja Kukkonen painotti puheessaan juurien ja siipien tärkeyttä ihmiselle.

Ihmisellä pitää olla juuret ja siivet

Tilaisuus alkoi opetusneuvos Anja Kukkosen Härkäsen suvun sukututkimuksen julkistamisella. Kukkonen mietti puheessaan ensin, että mikä saa hänet tutkimaan eri sukuja. Hän käytti esimerkkinä tarinaa henkilöstä joka oli syntynyt puoli vuotta ennen talvisotaa, ja joka oli pienenä tyttönä menettänyt äidin ja isän sodanjalkoihin. Hänet oli sittemmin lastenkodin kautta adoptoitu uuteen perheeseen. Kukkonen kertoi että hän kirjoittaa jokaiselle perheelle henkilökohtaisesti ja pyytää julkaisuluvan sukututkimukselle. Erästä sukututkimusta tehdessään hän oli ottanut yhteyttä tähän adoptoituun tyttöön, nyt jo keski-ikäiseen ihmiseen. Henkilö oli aluksi kertonut Kukkosen erehtyneen ihmisestä. Kukkosen ja kirkonkirjojen kautta tälle kyseiselle ihmiselle selvisi lopulta kuitenkin totuus adoptoinnista. Uusien serkkujen avulla tämä kyseinen henkilö oli sitten päässyt käymään synnyinpaikallaan Uukuniemellä. 

-Hän pyysi voisiko tulla käymään myös minun luonani. Sitä tunnetta, joka hänellä oli, on todella vaikea sanoin kuvailla. Hän ei mahtanut itkulleen mitään, kertoo Kukkonen liikuttuneena.

juhlat_2
Juhlakansaa.


Muutama vuosi tämän jälkeen Kukkonen oli nähnyt sanomalehdessä tämän henkilön kuolinilmoituksen. Kyseinen henkilö oli ottanut sukunimekseen alkuperäisen sukunimen ja syntymäpaikkana luki Uukuniemi.

-Se, että joku on löytänyt juurensa on paras palkka sukututkimuksessa, tiivistää Kukkonen.

Juurien lisäksi Kukkonen otti esille myös siipien tärkeyden. Samoin kuin juuret, myös siivet elämälle saadaan isältä ja äidiltä. Siipien kasvuun taas vaikuttavat koulutie ja ympäristö.

-Uukuniemeläiset juuret ovat parasta laatua suomalaisessa yhteiskunnassa. Uskonnollisuus voi olla yksi syy tähän, sillä se on meillä syvällä, pohtii Kukkonen ja jatkaa että Uukuniemi on paikka jonne mielellään tullaan.

Puheensa lopuksi hän halusi kiittää Uukuniemi seuraa 30 vuotta jatkuneesta tiiviistä yhteistyöstä.


juhlat_14Musiikkiesityksiä ja juhlapuheita

Härkästen suvun jäsenistä puheenvuoroja käyttivät Marja Härkänen, Irmeli Tiainen ja Judy McAuliffe.

Marja Härkänen aloitti puheenvuorot kertomalla Tauno Härkäsestä, joka oli sukuselvityksen alullepanija. Marja Härkänen kertoi puheessaan myös Taunon kotipaikasta Kurennimestä.

Seuraavaksi Irmeli Tiainen kertoi omassa puheenvuorossaan isänsä Oiva Härkäsen lapsuusmuistoja kotipaikasta Munninmäestä.

Suvun tervehdyksen Yhdysvalloista toi Uukuniemelle saapunut Judy McAuliffe. Tulkkina toimi Tuula Kupari.  Massachusettsin osavaltiosta kotoisin olevan McAuliffen (omaa sukua Laukkanen) isovanhemmat muuttivat Suomesta Yhdysvaltoihin. Härkästen sukuun hän kuuluu isoäitinsä kautta. Tämä oli McAuliffen toinen vierailu Suomeen ja ensimmäinen Uukuniemelle. 

Judy McAuliffen isä John Laukkanen taisteli Yhdysvaltojen laivastossa Tyynenmeren sodassa ja osallistui muun muassa Okinawan taisteluun.

Korkeatasoista musiikkia esittivät Eliina Härkänen, Aukusti Arjas, kvartetti Serkkuset (Jatta Hirvonen, Riitta Jukkola, Kristian ja Aukusti Arjas), Mirva Kuivalainen ja Petri Tiainen

Sukujuhlan päätössanoista vastasi Petri TiainenHärkästen sukujuhla päättyi yhdessä laulettuun Karjalaisten lauluun.

juhlat_11
Kvartetti Serkkuset. Jatta Hirvonen ( vasemmalla), Riitta Jukkola, Aukusti Arjas ja Kristian Arjas.


Sukujuhlat toivat Aukustin ja Kristianin ensimmäistä kertaa Uukuniemelle

Uukuniemen kirkonkylällä vietettiin lauantaina 2.7. Uukuniemen Härkästen ja Härkösten sukujuhlaa. Juhlilla julkistettiin opetusneuvos Anja Kukkosen laatima kyseisen suvun sukututkimus. Pääkaupunkiseudulta sukujuhlille olivat saapuneet veljekset Kristian Arjas, 21, ja Aukusti Arjas, 17. Nuoret miehet esittivät myös todella korkealaatuista musiikkia. Kristian laulaen, Aukusti laulaen ja kitaralla soittaen. He kuuluvat Härkästen sukuun isoisänsä Ahti Hirvosen kautta.

-On mukava olla osallisena sukua, mutta emme ole erityisen sukulähtöisiä. Koemme itsemme enemmän yksilöinä kuin suvunjatkeena, tuumivat veljekset yhdessä.

Isoisä Ahti Hirvonen oli mielissään että pojat pääsivät vihdoinkin käymään Uukuniemellä.

-Tuntuuhan se mahtavalta. Juuret ovat tärkeät ja tämä on samalla kurkistus menneisyyteen. Sanoin tuossa portilla Niklakselle ja Aukustille, että ensi vuonna kun juhlitaan Suomen satavuotista itsenäisyyttä niin täällä on sitten vieläkin isommat juhlat, Hirvonen sanoo.

Muusikkoperheen pojat eivät tällä kertaa jääneet Uukuniemelle pidemmäksi aikaa, sillä matka jatkui kesäpaikalle Kuopioon. Uukuniemestä jäi kuitenkin positiivinen kuva.

-Pieni, kiva ja sympaattinen paikka, tiivistävät nuorukaiset.

juhlat_10
Raimo ja Tarja Leminen (keskellä) olivat saapuneet sukujuhlille Helsingistä. Raimon äiti, Liinu, oli omaa sukua Härkäsiä ja kotoisin Härkälän kylästä. Lemiset käyvät nykyään Uukuniemellä noin joka toinen kesä. He viihtyivät Uukuniemi juhlilla jälleen kerran. – Uukuniemi juhlilla on pitkä perinne, kertovat Lemiset.
juhlat_6
Uukuniemen Härkäsiä ja Härkösiä juhlittiin lauantaina 2.7.2016.
juhlat_3
Muusikko Petri Tiainen esiintyi Härkästen sukujuhlilla. Petrin isoisä Oiva Härkänen oli kotoisin Härkälän kylästä Munninmäeltä.

juhlat_1

juhlat_8
Aukusti Arjas.
juhlat_7
Eliina Härkänen.
juhlat_13
Mirva Kuivalainen. Petri Tiaisen puoliso.

juhlat_9


Uukkari soikoon!

Uukuniemellä on totuttu siihen, että kesällä pitäjässä järjestetään erilaisia musiikkitapahtumia. Vuosien saatossa on nähty muun muassa festareita, iltamia ja kirkkokonsertteja. Ne keräävät joka kesä runsaan kuulijakunnan hyvän musiikin pariin. Kuluva kesä ei tee poikkeusta tällä saralla.

uukkari_soikoonUukuniemi-seura, Uukuniemen Nuorisoseura ja Papinniemen matkailu Oy järjestävät yhdessä lauantaina 2.7. Uukkari Soikoon! konsertti ja iltamat tyylisen tapahtuman. Illan aikana lavalle nousee kolme mielenkiintoista esiintyjää. Uukuniemi-juhlien yhteydessä järjestettävässä Uukkari soikoon!-konsertin esiintyjillä on vahva kytkös seutuun ja uukuniemeläiseen perinteeseen. Uutta musiikkia mm. karjalaisen perinteen pohjalta esittävät Susan Aho ystävineen, Sutina-yhtye ja duo Rihvelkinttu & Passarpoika.

Kuunkuiskaajista ja Värttinästä tuttu Susan Aho

Susan Aho on Uukuniemellä kesiään viettävä laulaja-lauluntekijä. Värttinästä ja Kuunkuiskaajista tuttu Susan on kirjoittanut parin vuoden sisällä uusia lauluja, jotka ovat artistin itsensä mielestä hänelle sitä kaikkein ominta musiikkia. Kun Susanille tarjoutui tilaisuus tulla esiintymään Uukuniemelle, hän innostui ideasta ja päätti testata uusia laulujaan paikallisten “pelimannien” kanssa. Näin syntyi rennon-letkeä lomabändi Susan Aho & Kesäkaverit. Kaikki laulut saavat ensiesityksensä Uukkari Soikoon! tapahtumassa. Kesäkaverit taustabändissä soittavat Petri Tiainen, Topi Pöyhönen ja Mika Venhovaara.

Sutina yhtyeen jäsenellä sukujuuret Uukuniemellä

Sutina on neljän kolmikymppisen muusikkonaisen muodostama energinen rockbändi, joka juhlii tänä vuonna 10-vuotista taivaltaan. Kitaran, basson ja rumpujen lisäksi Sutina-saundiin kuuluu olennaisena osana poikkihuilu. Bändin kappaleet ovat pääosin hirtehisen huumorin sävyttämiä kertomuksia tosielämästä. Sutinassa soittavat: Susanna Silvenius, Jonna Konttinen, Paula Präktig ja Suvi Buckman.

Bassoa soittava Präktig on Uukunimen Matrin kylässä asuneiden Pekka ja Lucina Hirvosen jälkeläinen neljännessä polvessa. Hänen isovanhempansa olivat Veera Hirvonen (os. Härkänen) ja Robert Hirvonen, jotka lähtivät evakkoon Matrista, asettuen Pohjanmaalle. Paula on itse syntynyt Torniossa, jossa myös Sutina on perustettu.

Lavalla nähdään myös yksi pitäjän oma duo

Duo Rihvelkinttu & Passarpoika parivaljakon muodostavat uukuniemeläissyntyinen muusikko Petri Tiainen (tunnetaan muun muassa 90-luvulla ja 2000-luvun alussa mainetta niittäneestä YUP-yhtyeestä) ja Helsingistä vastavirtaan kulkenut ja Uukuniemelle kotiutunut kitaristi Topi Pöyhönen.

Duo esittää Tiaisen säveltämiä lauluja, joiden tekstit on 1800-luvun loppupuolella sepittänyt uukuniemeläinen runoilija ja kansanvalistaja Olli Wuorinen. Sävellykset ovat tyyliltään roots-henkisiä, bluesista, kantrista ja kansanmusiikista ammentavia veisuja.

– Tervetuloa Uukkari Soikoon-konserttiin! Eli karjalaiseen tyyliin iloisena hersyvän illanvieton pariin, tiivistää Tiainen, joka toimii myös yhtenä tapahtuman järjestäjistä.

-TT

Uukkari Soikoon! -konsertti ja iltamat 2.7.2016 klo 19 alkaen Uukuniemen Nuorisoseurantalolla. Uukuniementie 946. Esiintymässä: Susan Aho (tuttu Kuunkuiskaajista ja Värttinästä), Sutina ja Duo Rihvelkinttu ja Passarpoika. Liput 10 / 5 euroa. Tarjolla hyvää ruokaa ja virvokkeita. Anniskelualue. Tapahtuma facebookissa: https://www.facebook.com/events/285256281814435/