Lauantain Rajapirtin kevät-talkoiden osallistujamäärä yllätti iloisesti. Paikalle saapui UnU:n johtokuntalaisten lisäksi kuusi innokasta talkoolaista. Kymmenen ihmisen voimin saatiin reilussa kolmessa tunnissa ihmeitä aikaan ja Rajapirtti on nyt “katsastettu” aina katosta kellarikerrokseen saakka. Pihatalkoita saa vielä hetken odottaa, mutta toivon mukaan lumet ennättävät sulaa ennen toukokuun painonheittokisoja. Urheilukentän lumien hupenemista vauhditettiin sunnuntaiaamuna muutaman miehen ja traktorin voimin
UnU:n johtokunta kiittää lämpimästi kaikkia talkoisiin osallistuneita!
Tikkaat tukevasti pystyyn……ja sitten pesemään! Ikkunamestari Paavo siivosi suurista ikkunoista vuosien (tai vuosikymmenten…) jäänteet.Naisväellä riitti hommaa luutun ja rättien kanssa.
Mirjan kärsivällisyys riitti vielä astetta tarkempaan työhön!Välikahvit. Etualalla vasemmalta katsoen Mirja Tossavainen, Paavo Auvinen, Auli Terävä ja Sakari Tiainen. Takana Jesse Korhonen, Armi Käppi, Rimma Tourula ja Jari Tuominen.Ihanat Martat patjojen kimpussa.Kaikki kiiltää. Lopputulokseen ei voi olla muuta kuin tyytyväinen.Sunnuntai alkoi niin ikään ahkerasti Niukkalan kentällä. Vajaa kuukausi aikaa Painonheitto Cupin ensimmäiseen osakilpailuun!
Uukuniemen Urheilijat järjestää ensi lauantaina 14.4. Rajapirtin siivous/kunnostustalkoot klo. 10-13. Tarkoituksena on muun muassa huoltaa kuntosalilaitteita, siistiä eteistä, ruokailutilaa ja alakertaa sekä suorittaa pikku korjauksia tarpeen vaatiessa. Ulkotöihin ei vielä reippaan lumitilanteen takia päästä. Talkoolaiseksi voivat ilmoittautua Auli Terävälle (044-751 7472), mutta toki paikalle voi saapua myös muuten. Ilmoittautuminen kuitenkin helpottaa töiden jakamisen organisointia sekä talkookahvituksen järjestämistä.
Toukokuu lähestyy kovaa vauhtia ja niin myös veteraanien painonheittocup. Seppo Räty yhteystyökumppaneineen on organisoinut painonheittocupin, jonka tarkoituksena on edistää senioriurheilua. Osakilpailuja järjestetään kolme Itä-Suomen alueella, joista ensimmäinen käydään Niukkalan kentällä 12.5. Sarjoja kilpailussa on 35 -vuotiaista ylöspäin ja painonheiton lisäksi kilpaillaan myös moukarinheitossa. Yhtenä kilpailujen tavoitteena on tuoda järjestäjäpaikkakunnalle positiivista näkyvyyttä ja julkisuutta. UnU etsiikin nyt innokkaita talkoolaisia mukaan toimitsijoiksi tapahtumaan, jossa Uukuniemen Pitäjää tehdään tunnetuksi! Ilmoittautumiset niin ikään Aulille.
Vielä tarkennusta UnU:n kuntosaliin liittyen. Kuntosali jatkaa toimintaa normaalisti Rajapirtillä, vaikka kunnan vapaa-aikatoimen järjestämä ikääntyneiden päiväjumppa siirtyy syksyllä entiselle palvelutalolle. Kuntosalin käyttäjien toivotaan tarkistavan, että kuntosalimaksu tältä vuodelta olisi maksettu ja avaimet palautettu, mikäli salilla ei tänä vuonna aio vierailla! 🙂
Keskiviikon ja torstain välisenä yönä Uukuniemen Pitäjän kyläkaupalle oli yritetty murtautua. Ovea oli hakattu pihalla olleella penkillä. Panssarilasinen ulkoikkuna ei ollut periksi antanut, mutta sen sijaan sisäpuolen lasi oli rikkoutunut tuhannen sirpaleiksi eteiseen. Mahdollisista havainnoista tapahtumaan liittyen voi ilmoittaa kauppiaalle tai suoraan poliisille. Tänään kyläkaupalle on asennettu Verisuren toimesta valvontakamerat.
Oven ulkopuolen ikkuna ei ollut antanut periksi yrityksistä huolimatta. Ruskeat maalijäljet ovat tarttuneet penkistä, jolla ovea hakattiin.
Sisäpuolen ikkuna oli hakonnut säpäleiksi eteisen lattialle.
K.L.
Kuvat: Uukuniemen Pitäjän kyläkaupan Facebook-sivut
Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja niin on ollut myös Niukkalan kaupalla. Vaikka kauppa-rakennus on vuosien saatossa kokenut muodonmuutoksia, on sijainti kuitenkin pysynyt samana. Kaupan historia ulottuu jo aikaan ennen sotia, mutta varsinainen “kulta-aika” alkoi 50-luvulla, jolloin paikallinen “marketti” kantoi nimeä Maaseudun Osuuskauppa.
Maaseudun Osuuskauppan kaupanhoitajana aloitti Veikko Kupiainen. Muita työntekijöitä oli kaksi. Työhakemuksia ei tuohon aikaan juuri lähetelty, vaan paikkaa haettiin marssimalla suoraan sisään ja tiedustelemalla töitä. Niin teki myös Aune Tiainen. – Muistan sen kuin eilisen päivän kun ensimmäisen kerran menin kauppaan, niin kovasti jännitti. Kysyin Kupiaiselta töitä ja sanoin heti kättelyssä, että laskento on vain 7. Kupiainen totesi, että ei se ole se numero mikä merkitsee, käytäntö sen aikanaan näyttää. Ja niin sain työpaikan, Tiainen kertoo. Suurin osa tuotteista myytiin irtotavarana. Maito tuotiin suoraan tilalta tonkissa joista se sitten myytiin litramitalla. – Sokeri, ryynit ja jauhot säilytettiin suurissa laareissa joista sitä sitten pakattiin pusseihin kulloinkin tarvittava määrä. Sillit tulivat suurissa tynnyreissä ja kahvikin jauhettiin paikan päällä, kertoo Tiainen. Lihatuotteista suosituin oli teemakkara. – Lakipykälät eivät vielä ensimmäisen kaupan aikaan olleet kovin tiukat. Oikeastaan niitä ei tainnut pahemmin edes olla, Tiainen naurahtaa. – Kaupan pihalla oli tupakkapenkit, johon ukot aina aamulla kerääntyivät postia odottelemaan. Toisinaan sitä savua oli kaupassa ihan sinisenään. Savonlinnasta tuli postikuljetus linja-auton mukana josta se sitten jaettiin kesäisin kaupan pihalla ja talvisin kaupan sisällä.
Ruokatavaroiden lisäksi kaupassa myytiin myös lääkkeitä, muun muassa “hotapulveria”, joka auttoi esimerkiksi päänsärkyyn. – Pakkauksenkin muistan selvästi. Siinä oli Intiaanin kuvia koristamassa paketin kantta, Tiainen kertoo. Työntekijöiden päivät olivat pitkiä. Kauppa aukesi jo aamulla klo. 8, vapaapäiviä ei ollut eikä ylitöistä maksettu. – Myös siivous kuului myyjien työnkuvaan.
Maaseudun Osuuskaupan yhdistyttyä Parikkalan Osuuskauppaan muuttui nimi Kaakonmaaksi. – Aiemmin Parikkalan Osuuskauppa oli niin kutsuttu pääliike ja varasto, josta osa tavaroista toimitettiin aina meille tänne Niukkalaan, sanoo Tiainen. Kaakonmaan jälkeen tilalle tuli Etelä-Karjalan Osuuskauppa eli Eekoo. – Tuolloin myynnissä oli myös rakennustarvikkeita, lannoitteita ja eläinten rehuja.
Tiainen lopetti työt myyjänä täytettyään 60 eli 24 vuotta sitten. Kaiken kaikkiaan työura kesti 40 vuotta. – Onhan tämä muutos ollut melkoista verrattuna alkuaikoihin. Toisaalta silloin tuli ruoka läheltä, suoraan tiloilta, toisaalta taas työntekijöiden oikeuksia ovat nykyisin liitot turvaamassa, Tiainen pohtii.
Ensimmäinen kauppa ennen sota-aikaa. Kuva: Aune TiainenMaaseudun Osuuskauppa. Vasemmalla Aune Tiainen ja vieressä kaupanhoitaja Veikko Kupiainen. Kuva: Aune TiainenParikkalan Osuuskauppa 1958, joka toimi myös keskusvarastona. Kuva: Aune TIainenOsuuskauppojen yhdistyttyä nimi vaihtui Kaakonmaaksi. Kuvassa Kalle Karjalainen. Kuva: Aune TiainenEtelä-Karjalan Eekoo. Kuvassa Tiainen töissä viimeistä päivää ennen eläkkeelle siirtymistä. Kuva: Aune TiainenLihat jauhettiin ja leikattiin paikan päällä. Kuva: Aune TiainenKauppias Seppo Hietanen (oik.), kesätyöntekijä Kirsi Karjalainen, Anna-Liisa Ruusunen, Aune Kaljunen ja Aune Tiainen. Kuva: Aune Tiainen.Remontin jälkeen nimikin vaihtui Saleksi.Ennen nykyistä Uukuniemen Pitäjän Kyläkauppaa rakennus kantoi nimeä Pyhäjärven kyläkauppa.
Harvassa alkavat olla ne uukuniemeläiset, joilla ikää on mittarissa yli 90 vuotta. Niukkalassa asuva Hilkka Leminen on kuitenkin yksi heistä. Huhtikuussa 91 vuotta täyttävä Leminen avaa oven iloisesti tervehtien. Suuressa talossa yksin elelevää Lemistä voisi helposti luulla toistakymmentä vuotta nuoremmaksi. Ryhti on suora ja askel ripeä. – Olen koko päivän katsonut urheilukisoja televisiosta. Nyt on menossa naisten hiihtoa, hän selostaa ja johdattaa olohuoneeseen, jonne astuessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä valtavaan kasviin. -Tämä on sellainen ihmepuu. Taisin saada jonkin lahjakorin mukana. Ikää sillä on varmasti jo kolmisenkymmentä vuotta, sanoo Leminen. Huoneen nurkassa penkillä on perinteinen lankapuhelin, jota ei kovin monen kotoa enää löydy. Sohvanreunalla puolestaan lojuu kesken oleva kirjontatyö. – Hullu se pitää ihmisen olla, ensin repii kankaan ja sitten paikkaa, Leminen vitsailee. – Tähän tulee yhteensä sata reikää, hän jatkaa ja esittelee kohokuvioin kirjailtua liinaa.
Leminen on syntynyt Säämingin kunnassa, joka liitettiin pääosin Savonlinnaan vuonna 1973. Perheen nuorimmaisella Lemisellä oli sisaruksia kaiken kaikkiaan yhdeksän. – Ainoa veli kuoli 10 kuukauden ikäisenä. Meitä oli sellainen iso tyttölauma, kertoo Leminen. – Nyt olen enää minä jäljellä, hän toteaa.
Lapsuusmuistoissa painottuu ajan hengen mukaisesti työnteko, johon jokainen osallistui pienestä pitäen. -Aamulla piti nousta aikaisin, että ehti tehdä työt ennen kouluun menoa. Koulumatkaakin oli 2 kilometriä ja se kuljettiin kävellen, juosten tai hiihtäen Leminen kertoo. -Puintiaikaan varsinkin piti olla jo aamuhämärällä pellolla kuhilaita kääntelemässä, silloinhan se puinti hoidettiin vielä käsin sirpillä leikaten. Sitten kiireellä juostiin sen jälkeen kouluu, myöhässä ei saanut olla. Ja jos joku sattui tunnilta myöhästymään niin oli joko kumarrettava tai niiattava ja sanottava “olisko opettaja hyvä ja antaisi anteeksi”. Hiljaisuus piti olla luokassa ja läksyt oli osattava. Jos ei osannut niin loiskahti karttakepillä sormille, Leminen muistelee kouluaikansa kurinpitoa. -Yläkoulun opettaja Esteri, se se vasta olikin tiukka täti. Mutta sain minä siltä keittokirjan myöhemmin häälahjaksi, Leminen naurahtaa. Eväänä koulussa oli yleensä leipää,voita, läskimurua ja kotikaljaa tai kuorittua maitoa. Järjestäjien tehtävätkin olivat hiukan nykyajasta poikkeavia: -Se oli järjestäjien homma aina lämmittää uunit. Edellisiltana kannettiin puut valmiiksi ja sitten ne jotka asuivat koulua lähimpänä kävivät aamulla laittamassa uuniin tulet, kertoo Leminen.
Mukavia lapsuusmuistoja työnteon ja koulun vuoksi ei juuri ole Lemisen mieleen jäänyt. -Uimassa käytiin, oltiin hippasta ja ongittiin, hän sanoo hetken mietittyään. -Kesäisin tehtiin lampaille “vihkoja”, kerättiin marjoja ja poimittiin sieniä. Talvella oltiin tukkimetsässä. Siihen aikaan ei tytöillä pitkiä housuja ollut talvellakaan, sellaiset puolimittaiset lyhyet housut ja villasukat. Isä sitten ohjasti hevosta ja minä kävelin reen vierellä aina matkat etten paleltuisi, sanoo Leminen. Sota-aikakin on jäänyt selvästi mieleen. Leminen oli tuolloin rippikoulussa Savonlinnassa.
19 -vuotiaana Leminen tapasi tulevan puolisonsa, uukuniemeläisen Väinön Putikon seurantalolla tansseissa. -Väinö opiskeli kauppakoulussa ja minä kristillisellä opistolla, Leminen kertoo. Naimisiinmeno ja muutto Uukuniemelle tulivat odotettua aiemmin ja kohtalon saattelemana, kun Väinön isä menehtyi yllättäen. -Ei meillä ollut alunperin edes tarkoitus Uukuniemelle tulla kun Väinöllä oli työpaikkakin Sulkavalla. Tänne oli kuitenkin lähdettävä tilanpitoon, hän jatkaa. Vihkiminen tapahtui Lemisen kotona Säämingissä. -Sieltä minut sitten haettiin kuorma-autolla isolla porukalla, hän nauraa. – Tänne tultiin toiset hääjuhlat viettämään.
Vastuu karjanhoidosta ja tilanpidosta jäi Lemiselle nyt jo edesmenneen Väinön toimiessa kunnan sihteerinä. -Meillä oli vajaa kymmenkunta lehmää ja muutama hevonen. Sitten oli tietysti peltotyöt ja muut kotityöt siinä lisänä. Kun ensimmäisen kerran menin pellolle kyntämään niin ikkunasta mummo ja pappa huusi että “‘elä häpäse tän pohjukan naisia, ei täällä kukkaan nainen ennen oo kyntäny”. En minä mitenkään erityisesti sitä karjan katsomista rakastanut, mutta kun ei ollut vaihtoehtoja.
Lemisellä on kolme lasta, yhdeksän lastenlasta ja viisitoista lastenlastenlasta. -Kyllä sitä ikää tosiaan alkaa olla kun on kaikki omat lapsetkin jo eläkkeellä, Leminen vitsailee. -Karjasta luovuttiin 40 vuotta sitten, silloin kun olin vähän päälle 50 -vuotias. Vaikka oma karja ei pelloilla enää käyskentelekään, riittää Lemisen naapurissa nelijalkaisia yli 200 sarvipään verran. -Tässähän ne biisonit ja ylämaanlehmät käyvät pyörimässä, yhtenä kesänä kävi yhdeksän biisonia nurmikonkin leikkaamassa. Ja muutamia kertoja ne ovat olleet tuossa etuovella vastassa kun ulos yritin lähteä, sanoo Leminen. – Ja toisella puolella naapurissa ovat sitten lampaat. Hiljentynyt on muuten tämän tien varsi, ainakin seitsemän taloa on tyhjentynyt tästä naapurustosta, hän jatkaa.
Ajat ovat totisesti Uukuniemellä olleet toiset silloin kun Leminen paikkakunnalle muutti. -Joka kylällä oli kaksi kauppaa, Kummussa, Kirkonkylällä ja tässä Niukkalassa. Koulujakin oli useampi. Ja muutenkin oli kauheasti kaikkea toimintaa, lähetyspiirejä joka viikko jonkun kotona, järjestötoimintaa sun muuta. Maamiesseurantalon kun rakensivat talkoilla niin siellä sitä vasta toimintaa olikin. Savonlinnan Teatteri kävi useaan otteeseen vierailulla ja Maatalousnaisten kanssa oltiin monissa häissä ja hautajaisissa tarjoiluja hoitamassa, muistelee Leminen. -Kävihän siellä Rajapirtillä Urho Kekkonenkin. Suppolan Eevin kanssa oltiin kahvia keittämässä ja Eevi sanoi, ettei uskalla kaataa ettei vaan kaadu päälle. Minä sitten kaatelin Kekkoselle, eikä onneksi läikkyny, Leminen naurahtaa.
-Maisemat on kovasti muuttuneet myös kun ei peltoja enää samalla tavalla viljellä. Mutta kyllä se suurin muutos on tapahtunu tässä väen määrässä. Silloin oltiin myös paljon sosiaalisempia, iltaisin ja pyhinä käytiin aina kylässä. Ei nykyisin enää sellaista harrasteta, harmittelee Leminen. – Saattaa olla etten näe päiväkausiin ketään, joskus en moneen päivään edes puhu kenenkään kanssa. Arkipäivät kuluvat näitä käsitöitä tehdessä, pyhät olen pitänyt siitäkin vapaata. Kävelemässä käyn ja näin talvisin potkuroimassa. Kesällä tietysti menee enemmän aikaa tuolla pihatöissä. Nurmikon olen vielä itse leikannut ja jos en yhtenä päivänä kaikkia kerralla jaksa niin sitten jatkan seuraavana. Ja onhan tuolla 27 marjapensasta sekä päälle vielä omenapuut niin kyllä siinä sadonkorjuuta piisaa, hän kertoo.
Lemisen pitkän iän salaisuus saattaa osittain olla geeneissä, osittain elämäntavoissa -ja asenteessa. -Siskokin kuoli vain vähän ennen kuin ennätti täyttää 100 vuotta ja melkein loppuun saakka asui omassa kodissaan Savonlinnassa. Työnteko on ollut hyväksi. Pitää vain osata myös levätä ja syödä oikein. Monesti olen sanonut, että jos en noita käsitöitä tekisi ja liikkuisi, niin en näin hyvässä kunnossa olisi. Ja ikinä en ole viinaa juonut enkä tupakkaa polttanut, sanoo Leminen napakasti.
Aika on rientänyt nopeasti. Leminen esittelee vielä lopuksi pelkästään käsitöille varaamansa huoneen, jota hän kutsuu “Hilkan valinnaksi”. – Tämä on sellainen yhdenlainen valintatalo, jossa jälkipolvi saa aina käydä tekemässä löytöjä. Joulunakaan en muita lahjoja hankkinut vaan vein korillisen villasukkia josta jokainen sai valita mieleisensä, Leminen kertoo. Villasukkien, kirjailtujen ja virkattujen liinojen, pannunalusten, kintaiden ja muiden käsityöaarteiden keskellä komeilee vanha rukki. -Ei ole ranteet ja sormet vielä kipeytyneet eikä silmiinkään satu vaikka näitä käsitöitä on tullut elämän aikana melkoisesti tehtyä. Täytyy vaan osata pitää sopivasti taukoja ja tehdä vaikka vähemmän kerralla. Kiire ei saa olla. Se äidin ohje on jäänyt mieleen, että mikä tehdään niin se tehdään sitten kunnolla.
Hilkka Leminen muutti Uukuniemelle Säämingistä vuonna 1947.Hilkan taimesta kasvattama “ihmepuu” on upeaa katsottavaa.Hilkka kutsuu käsityöhuonettaan “valintataloksi”, jossa lapset kolmessa polvessa pääsevät vierailemaan. Ja valittavaa riittää aina liinoista lapasiin ja sukista pannunalusiin.Lukemattoman määrän sukkapareja neulonut Hilkka esittelee tekeleitään, jotka ovat säilössä hänen kahvipaketeista punomassaan korissa.
Eilen illalla Parikkalan kunnanvaltuuston kokouksessa päätettiin ensi vuoden talousarviosta ja taloussuunnitelmasta. Uukuniemeläisten mielenkiinto kohdistui erityisesti Rajapirtin vuokra-asiaan kunnan ilmoitettua, että se aikoo keskittää vapaa-ajan palvelut entiselle palvelutalolle. Aiemmin kunnanhallitus oli jo tehnyt päätöksen Rajapirtin liikuntatilan vuokrauksen lopettamisesta. Nykyinen vuokrasopimus päättyy ensi vuoden huhtikussa ja vuokrasumma on ollut 5200 € vuodessa.
Kunnanvaltuustossa kuitenkin sekä Keskustan että Kokoomuksen valtuustoryhmät esittivät eriävän mielipiteen hallituksen päätöksestä. Kunnan velvoitteena on tarjota liikuntamahdollisuuksia tasapuolisesti koko kunnan alueella. Vastaavia tiloja liikunnan harrastamiseen ei Uukuniemeltä löydy. – Rajapirtti tarjoaa Uukuniemellä mahdollisuuden monipuoliseen liikunnan harrastamiseen aina palloilusta kuntosaliharjoitteluun. Käytännössä se on nykyisin ainoa paikka, jossa kunnan pohjoispäässä harrastetaan aktiivisesti. Myös sijainniltaan Rajapirtti on keskeisellä paikalla, sanoo Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Markku Uimonen.
Kunta haluaa siirtää liikuntapalvelunsa palvelutalolle. Tätä on perusteltu muun muassa Rajapirtin tilojen kylmyydellä, hajulla ja puutteellisilla pesutiloilla. – Rajapirtillä käydään liikkumassa ja urheilemassa vuositasolla yli 3000 käynnin verran. Mikäli ulkoiset olosuhteet olisivat ongelma, sen luulisi näkyvän myös käyttöasteessa, Uimonen toteaa.
Tiukan väännön jälkeen valtuustossa päädyttiin hallituksesta eriävään päätökseen, jossa ensi vuoden budjettiin lisättiin Rajapirtin liikuntamahdollisuuksien tukeminen 4000 eurolla siten, että siihen sisältyy myös ensi kevään vuokraosuus huhtikuun loppuun saakka. Summa ei riitä kattamaan Rajapirtin ylläpitokuluja.
Rajapirtti-kysymys on kuumentanut tunteita Uukuniemellä.Lähiliikuntamahdollisuuksia myös ikääntyville! Rajapirtin kuntosalin aktiivisimpiin käyttäjiin kuuluvat muun muassa Uukuniemen martat.
Tänä vuonna ei edes lumen puute päässyt pilaamaan joulutunnelmaa kyläkaupan joulumarkkinoilla ja kävijöitä riitti sekä perjantaina että lauantaina. Perjantain sakean sateen jälkeen päästiin lopulta pystyttämään myyntipöytiä myös kaupan pihapiiriin. Lahjakonttiin saattoi löytää muun muassa paikallisia leivonnaisia, käsitöitä ja lämpimiä lampaanvillaisia tuotteita. Iltapäivällä myös itse joulupukki kunnioitti läsnäolollaan Uukuniemen Pitäjän kyläkaupan ensimmäisiä joulumarkkinoita ja kävi jakamassa karkkeja sekä tiedustelemassa lasten (ja aikuisten) lahjatoiveita.
Kauppiatar Mirva Venäläinen oli tyytyväinen kävijämääriin. – Perjantai oli jopa ehkä vilkkaampi päivä lumipyrystä huolimatta, hän pohtii. Ensimmäiset kuukaudet kauppiaana ovat olleet Venäläisen mielestä vähintäänkin odotusten mukaisia. – Asiakkaat ovat ihania ja meidät on otettu hyvin vastaan. Se on tämän työn paras puoli. Töihin on aina mahtavaa mennä, eikä sieltä malttaisi aina oikein pois edes lähteä, hän naurahtaa. Haasteet ja uusien asioiden opettelu eivät ole pelottaneet. – Vaikeinta on ollut saada kysyntä ja tarjonta kohtaamaan siten, ettei hävikkiä syntyisi, Venäläinen sanoo.
Lauantai-aamupäivällä väkeä alkoi kerääntyä kyläkaupan edustalle.Suurtuvan tilan lammastuotteita.Uukuniemen marttojen joululahjapöytä.
Vielä ennätti hankkimaan myös persoonallisia joulukortteja.
Mikkeliläisiä käsitöitä.Joulupukki sai avukseen kolme reipasta tonttuneitiä.Soihdut eivät sammuneet vaikka väki siirtyikin koteihinsa lauantai-illan viettoon.
Torstaina marraskuun viimeisenä päivänä vietettiin perinteikästä joulunavausta Uukuniemen kirjastolla. Lähes parikymmentä kuulijaa oli saapunut tilaisuuteen, eikä kelikään juuri jouluisemman oloinen olisi voinut olla. Ohjelmaan kuului muun muassa yhteislaulua, runonlausuntaa, kirjaesitelmää sekä Uukuniemen marttojen glögitarjoilu. Lisäksi kirjastonjohtaja Erkki Sirniö kertoi kuluneen vuoden kuulumiset.
Irmeli Tiainen avasi tilaisuuden Anna-Mari Kaskisen runon sanoin. Yhteislauluja säesti uukuniemeläisille tuttu kirjastotyöntekijä Niina Toropainen, joka oli tuonut mukanaan kosketinsoittimet. Seitsemättä kertaa Uukuniemen kirjaston joulunavauksessa mukana olleella Sirniöllä oli paikallisen kirjaston käytöstä positiivista kerrottavaa. Jo marraskuun lopussa Uukuniemen kirjastossa oli kävijöitä edellisvuoteen verrattuna yli 200 enemmän, samoin lainoja oli tehty lähes 800 enemmän. – Ja vielä on koko joulukuu aikaa kasvattaa noita lukuja, Sirniö iloitsi. Lainausmäärään on Sirniön mielestä varmasti osaltaan vaikuttanut varausmaksujen poistuminen, ja varauksia onkin tehty ahkerasti.
Uukuniemen kirjaston lainatuin kirja tänä vuonna oli Kirsti Pehkosen “Sydämen asioita Jylhäsalmella”. – Kirjailija on monelle vielä tuntematon, mutta teosta voisi verrata Enni Mustosen kirjoihin, kertoo Sirniö. Suomi 100 -juhlavuotena kirjastolla on ollut myös monenlaisia hankkeita, esimerkiksi koululaisten 100 kirjaa, 100 tarinaa -hanke ja PIRRe-hanke. PIRRe:n tavoitteena on muun muassa lisätä ikääntyvän väestön ja muiden työelämän ulkopuolella olevien tietoyhteiskuntataitoja, parantaa sähköisten palvelujen saavutettavuutta sekä tehdä kirjaston sähköisiä aineistoja tutuiksi. Digiohjaaja vierailee Uukuniemen kirjastolla seuraavan kerran tammikuussa.
– Parasta aikaa Etelä-Karjalan kirjastoissa on menossa myös käyttäjäkysely, joka kestää joulukuun 10.päivään saakka. Kyselyyn voi käydä vastaamassa myös verkossa, Sirniö kertoo. Kirjastonjohtajan puheenvuoron päätteeksi yleisöstä nostettiin esille tänään lehdessä julki tullut tieto, jonka mukaan Uukuniemen kirjasto siirtyisi nykyisestä paikasta entiselle palvelutalolle. -Kyllä tällaista kunnassa on suunniteltu. Taustalla on kunnan halu myydä kiinteistöjä, Sirniö vahvistaa. Osalle paikalla olleista tieto tuli yllätyksenä ja aiheutti kovaa puheensorinaa ja keskustelua. – Tähän rakennukseen on niin tykästytty, tämä on niin kotoisa, kuului kommentti yleisöstä ja sai kannatusta suunnalta jos toiselta. Sirniö totesi, ettei ole toistaiseksi päässyt tutustumaan palvelukeskukseen eikä pysty siten kommentoimaan rakennuksen soveltuvuutta kirjastopalveluille. – Itse sain tästä asiasta kuulla vasta tällä viikolla, kirjastonjohtaja harmitteli. Kunta aikoo niin ikään lopettaa myös maamiesseurantalo Rajapirtin vuokrauksen. Säästösyistä. Kunnanvaltuusto käsittelee talousarvion 11.12.
Hetken välikatkoksen jälkeen ohjelma pääsi jatkumaan jälleen yhteislaululla, jonka jälkeen Leo Moller luki koskettavan tekstin pienen pojan toiveista sota-ajalta. Leena Tiainen puolestaan piti kirjaesitelmät kahdesta teoksesta, joista varsinkin Marja Pirttivaaran “Juuresi näkyvät”, oli varsin mielenkiintoinen. Kirja käsittelee geneettisen sukututkimuksen käytäntöä ja teoriaa, ja on hyvä perusteos vaikkapa itseopiskeluun. Toinen esillä ollut kirja oli Päivi Storgårdin “Olet valaissut minun tietäni”, joka kertoo Suomen presidenttien puolisoiden elämästä uudesta, näkökulmasta.
Tilaisuuden lopuksi kirjaston väki kiitti kaikkia osallistujia, sekä Uukuniemen marttoja, jotka olivat huolehtineet glögitarjoilusta koko päivän ajan. Joulu-tammikuussa kirjasto palvelee normaalisti maanantaisin klo. 16-18 ja torstaisin klo. 11-18, lukuun ottamatta maanantaita 25.12.2017 ja 1.1.2018 jolloin kirjasto on suljettu.
Kirjaston joulunavauksen alkusanat lausui Irmeni Tiainen.Kirjastotyöntekijä Niina Toropainen säesti yhteislauluja.Leo Moller luki ajankohtaisesti Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi pienen pojan toiveita sota-ajalta.Leena Tiainen oli valinnut esiteltäväksi kaksi teosta.Uukuniemen nykyisen kirjastorakennuksen kohtalo on auki. Kodikas kirjasto vastaanottamassa joulunavaukseen saapuneita kuulijoita.
Olen pienestä pitäen harrastanut paljon liikuntaa. Kesät meni yleisurheilukisoissa ravaten ja rullalautailua harrastaen. Talvella isän kanssa kierrettiin hiihtokisoja. Oli kunnan järjestämää sählykerhoa, jalkapallokerhoa, palloilukerhoa ja nuorten iltaa. Viimeisin näistä meni sekin hyvin pitkälti aina sählyä tai koripalloa pelatessa. Harrastuspaikkona toimivat talvisin Niukkalassa Rajapirtti ja Kirkonkylällä entinen koulu. Muita liikuntasaleja kun ei Uukuniemellä valitettavasti ollut. Nykyään on ainoastaan Rajapirtti.
Parikkalan kuntakeskuksen uusi upea ulkokuntosali.
Kesän mittaan sai Parikkalan paikallislehdestä lukea kiivaaseen tahtiin, kuinka kuntakeskukseen Parikkalaan rakennetaan tuon tuosta uusia liikuntapaikkoja. On parkour-puistoa ja ulkokuntosalia. Liikuntahalli ja yksi Suomen upeimmista urheilukentistä löytyy jo ennestään. Seuraavaksi rakennetaan varmaankin jäähalli. Paikat pidetään tip top kunnossa ja rahaa näihin laitetaa kymmenistä tuhansista satoihin tuhansiin euroihin sen enempää mukisematta. Pitäähän puitteet olla kunnossa kuntalaisille.
Samaan aikaan kuitenkin täällä kunnan pohjoispäässä, 50 kilometrin päässä kuntakeskuksesta, Uukuniemen pitäjässä liikuntapaikat sen kuin rapistuvat, tai hyvä jos niitä voi edes liikuntapaikoiksi enää kutsua. Niukkalan urheilukenttää voi pikku hiljaa sanoa jo suoksi ja pesäpallovälineet ovat suoraan 80-luvulta. Jääkiekkokaukaloa kolataan ja pidetään kunnossa suurimmaksi osaksi ajasta talkoovoimin. Naisten jumppa löytyy vielä, mutta muuten ovat kerhot kunnan puolelta loppuneet.
Uukuniemen urheilukenttä koko komeudessaan.
Uukuniemen Urheilijat ry on pitänyt omalta osaltaan huolen että edes jotain liikuntamahdollisuuksia täältäkin löytyisi. Rajapirtille on viimeisten vuosien saatossa pistetty pystyyn aivan erinomainen kuntosali ja jäsenmäärät, sekä salin käyttö sen kuin nousee vuodesta toiseen. Salia käyttävät kaikenikäiset.
Luin juuri Itä-Savosta, että Parikkalan kunta aikoo luopua Uukuniemen maamiesseuran omistaman Rajapirtin vuokrauksesta ja ottaa entisen palvelutalon vapaa-aikapalveluiden käyttöön. Toisin sanoen voidaan puhua Rajapirtin sulkemisesta. Piskuisella Uukuniemen urheilijat ry:llä kun ei ole yksistään millään rahkeita hoitaa Rajapirtin käytöstä aiheutuvia lämmityskustannuksia. Mikäli Rajapirtin käyttö loppuu ei uukuniemeläisillä yksinkertaisesti ole ainuttakaan liikuntasalia kylällä. Palvelutalo ei missään nimessä sovellu liikuntapaikaksi.
Voi vai miettiä mitä Parikkalan kunnan päättäjillä pyörii päässä. Onko oletusarvona se, että kunnan pohjoispäässä asuvien pitäisi ajaa 100 km päivässä päästäkseen liikuntapaikoille vai ajatellaanko kunnassa että eihän ne uukuniemeläiset nyt mitään liikuntaa harrasta, että mummojahan siellä vain asuu.
Voin kertoa, että kyllä täälläkin urheillaan, niin lapset, aikuiset, kuin myös mummotkin.
Niukkalan Rajapirtillä ja sen vieressä sijaitsevalla Uukuniemen urheilukentällä on pelattu pallopelejä iät ja ajat.
Tuomas Tiainen
Kirjoittaja on Uukuniemen Seudun Sanomien freelancer-toimittaja ja Uukuniemen olemattomien liikuntapaikkojen aktiivinen käyttäjä.
Torstaina maamiesseurantalo Rajapirtillä pidetyssä Niukkalan maa- ja kotitalousnaisten kokouksessa tunnelma on toisaalta haikea ja juhlallinen, toisaalta helpottunut. 67 vuotta toiminut yhdistys on tullut tiensä päähän ja lopettamispäätös tehty. Paikalla oli kaiken kaikkiaan 5 jäsentä, joista osa on ollut maatalousnaisissa aivan alkuajoista lähtien. – Niukkalan maa- ja kotitalousnaiset perustettiin vuonna 1955 Maria Tiaisen toimesta. Maatalouskeskuksen neuvoja oli käynyt opettamassa muun muassa pitsinnypläystä, josta Tiainen kovasti innostui ja ensimmäiset “kokoukset” hoidettiinkin pitsinnypläyksen lomassa. Kokouksia pidettiin joka viikko Niukkalan vanhalla koululla, kertoo maatalousnaisten pitkäaikainen puheenjohtaja Lea Levänen.
Maa- ja kotitalousnaiset on toiminut Uukuniemen Maamiesseuran alaosastona. Toimintaan ovat kuuluneet muun muassa tupaillat, kurssit, pitopäivälliset, juhlalounaat, toritapahtumat, myyjäiset ja kahvitukset. – Kurssejakin on ollut laidasta laitaan. Puutarhakursseja, erilaisia ruokakursseja, käsityökursseja, pitoemäntäkursseja ja vaikka mitä muuta, sanoo Suoma Tuominen. – Irtaimistoa hankimme vähitellen kahvituksista, arpajaisista ja jäsenmaksuista kertyneillä varoilla, Levänen sanoo. – Meillä on täysi kahviastiasto juhlia varten, kangaspuut, liinoja, sekä tuoleja ja pöytiä joita on voinut vuokrata, hän jatkaa. – Ja ostimmehan me ison hellankin kattiloineen maamiesseurantalolle, täydentää Tuominen.
Syynä toiminnan loppumiseen on jäsen- ja toimijakato. – Uusia aktiivisia jäseniä ei ole tullut ja meillä nykyisillä aktiiveilla alkaa olemaan jo tuota ikää, naiset naurahtavat. Yhdistyksen perustamisaikaan jäseniä oli parisenkymmentä. Parhaimpina vuosina jäsenmäärä oli liki 40, mutta viime vuosina enää noin 10. – Me olemme osa olleet mukana jo yli 60 vuotta. Kyllä nyt on aika siirtyä viimein “eläkkeelle”.
Parhaita muistoja toiminta-ajalta naiset voisivat nimetä vaikka kuinka monta. – Yksi mieleenpainunut kokemus itselleni oli ainakin eräät häät, joita vietettiin täällä Rajapirtillä. Kutsuvieraita taisi olla 500-600. Kesähelteellä se oli aikamoinen rutistus, kertoo Sirkka Leppinen. – Täällä on kyllä monet juhlat vietetty. On ollut häitä, hautajaisia, kastejuhlia ja syntymäpäiväjuhlia, Levänen jatkaa. – Pitoemäntäkurssit ovat myös jääneet mieleen. Niissä oli aina erilaisia teemoja, esimerkiksi pääsiäinen, ylioppilasjuhlat tai 80 -vuotisjuhlat. Pöydät katettiin aina kauniisti teeman mukaisesti, ja tarjoilut tietenkin myös, Tuominen sanoo. – Ja retkillä on sattunut yhtä ja toista kommellusta,mutta niistä ei nyt sen enempää, nauraa Leppinen.
Kokouksen päätyttyä naiset siirtyvät kahvipöytään, jonka kattaus on ensiluokkainen – kuinkas muutenkaan. Kahvittelun lomassa puhe siirtyy muihin aktiivisiin maatalousnaisiin, jotka eivät tällä kertaa päässeet paikalle. – LemisenHilkka ja Pulkkisen Siiri ovat myös olleet maatalousnaisissa perustamisvuodesta lähtien, sanoo Levänen. – Nyt jo edesmenneisiin maatalousnaisten kantaviin jäseniin puolestaan kuului Kokon Leena, joka toimi vuosia yhdistyksen sihteerinä, Leppinen kertoo. – Ja olihan meillä kursseilla ja tupailloissa välillä myös miesosallistujia, sanoo Tuominen. – On ollut eläväinen kylä silloin.
Tammikuussa Niukkalan maa- ja kotitalousnaiset kokoontuvat vielä viimeiseen tilinpäätöskokoukseen. – Kyllä se on niin, että aika aikaansa kutakin, naiset toteavat yhdessä tuumin.
Niukkalan maa- ja kotitalousnaisten alkuperäinen jäsenluettelo. Jäsenmaksu oli tuolloin 30 markkaa.Kahvit kokouksen päätteeksi! Oikealla maatalousnaisten pitkäaikainen (ja viimeinen) puheenjohtaja Lea Levänen (oik.), Kirsi Levänen, Suoma Tuominen, Maija Pulkkinen ja Sirkka Leppinen.
