Kategoriat
Arkistot

Ilpo Suutarinen piirinuohoojana jo lähes 20 vuotta.

Ilpo Suutarinen aloitti piirinuohoojana Uukuniemellä maatilan töiden ohessa vuonna 1990. Hän suoritti myös ammatin harjoittamiseen vaadittavan tutkinnon, joka käsittää alan teoriatietoa ja käytännön töiden hallintaa.

Piirinuohoojat ovat itsenäisiä yrittäjiä. Tällä alueella piirinuohoojan yritystoiminnan harjoittaminen edellyttää sopimusta Etelä-Karjalan Pelastuslaitoksen kanssa, joka myös suorittaa toiminnan valvontaa. Tämän vuoden alusta Ilpon työalue on kasvanut Uukuniemen lisäksi myös Saarelle.

Uukuniemellä nuohottavia vakituisesti asuttuja kiinteistöjä on n. 200 ja vapaa-ajan asuntoja hiukan yli 400. Vakituiset asunnot, joissa on tulisija käytössä, on nuohottava joka vuosi ja vapaa-ajan asunnot joka kolmas vuosi.

– Pyrin mahdollisuuksien mukaan ottamaan yhteyttä kiinteistön omistajiin nuohousajankohdan lähestyessä. Lopullinen vastuu siitä, että asia on hoidettu ajallaan kuuluu kuitenkin aina omistajille, toteaa Ilpo Suutarinen.
– Jos kiinteistö on ollut kylmillään ja uunien käyttö aloitetaan uudelleen, on uunit ja hormien kuntoa aina tarkistettava ennen lämmityksen aloittamista. Hormissa voi olla vaikka ampiaisen pesä.
– Tikkaiden kunto olisi hyvä tarkistaa ennen nuohousta, jatkaa Suutarinen.

Ilpo Suutarinen toivoo myös, että erityisesti kesäasukkaat ottaisit häneen yhteyttä sopivan huohousajankohdan järjestämiseksi.
– Samalla suunnalla olevien mökkien nuohous voidaan siten paremmin järjestää samalla kertaa.

Ilpo viljelee lisäksi kotitilaansa Kummunkylässä ja harjoittaa kalastusta Suutarisen kalamiehissä. Perheeseen kuuluu vaimo Helen lisäksi kaksi kouluikäistä poikaa.

Yhteystiedot:
Ilpo Suutarinen
puh. 050 5605922
sähköposti: ilpo.suutarinen(at)gmail.com


Muusikko Timo Valtonen viettää joulun Saksassa

Uukuniemeltä kotoisin oleva Timo Valtosen esiintyy 10.3.2009 Tv 1:n dokumenttisarjassa Tosi tarina. Kuvaukset ajoittuivat Uukuniemellä heinäkuulle 2008 ja Saksassa kuvattiin viitenä päivänä juuri äskettäin. Dokumentin ohjaa Taru Mäkelä.

Timo Valtonen viettää joulun Saksassa

Berliinissä asuva muusikko Timo Valtonen viihtyy Euroopan suurkaupungissa.
– Asun Berliinissä, koska tämä kaupunki lienee mielenkiintoisin, mikäli on kiinnostunut Euroopan kulttuureista ja sen eri ilmiöistä, Valtonen kertoo.

Viime kesänä kuvatun dokumentin kuvauksissa oli osuus, joka kuvattiin Uuukuniemellä Kummun koululla.Timo on seurannut syksyn koulukeskustelua koulun tulevaisuudesta. – Koulu pitäs säilyttää, koska ei siitä mitään säästöä ainakaan todella synny. Jokainen paikkakunta tarvitsee oman koulun ja oppilaat pieniä rauhallisia kouluympäristöjä monestakin syystä, kuten tiedämme. Timo kommentoi.

Timo Valtosen juuret ovat Uukuniemellä. Nuorena mies kaipasi isompiin ympyröihin, joten hän päätti lähteä Keski-Eurooppaan Saksaan opiskelemaan kirkkomusiikkia. Saksassa Timo työskenteli opiskelun ohella Hampurin merimieskirkolla. Myöhemmin opiskeluun kuuluivat historia ja kasvatustiede. – Välissä tein myös saksan kielidiplomin.
Pian Timosta tuli Hampurin merimieskirkon kulttuurivastaava, jolle lankesi kirkkomusiikin lisäksi popahtavampien esitysten järjestely. – Ajattelin, mikseipä suomalainen tango sopisi Saksaan, Timo toteaa. – Kun saksalainen kuuntelee suomalaista tangoa ensimmäistä kertaa, ensireaktio on: onpas eksoottista.
– Suomalainen tango menestyy, jos sen esittäjä osaa välittää jotain sellaista, joka koskettaa kuuntelijan sielua.
– Tango puhuu tunteiden, rakkauden puolesta ja viestii yhteiskunnallisesta sanomasta, Timo pohtii.
Timon mielestä yhteiskunta on nykyään niin teknistynyttä, että ihmiset haluavat kuunnella artistin julistavan tunteiden ja luonnon puolesta.

Saksassa viitisentoista vuotta asunut Timo Valtonen esiintyy ympäri Eurooppaa Tangon taikaa -orkesterinsa kanssa. Valtosen yhtyeeseen kuuluu soittajia, joista yksi on soittanut hanuria muun muassa Berliinin filharmonikoissa ja toinen tehnyt yhteistyötä rock-muusikko Tom Waitsin kanssa Timo Valtonen & Tangon Taikaa on maamme rajojen ulkopuolella eniten esiintynyt suomalaisen tangon esittäjä mitä erilaisimman yleisön parissa aina punkkarista kruununprinssiin. Timoa on konsertoinut myös Uuden Musiikin Festivaaleilla Turussa, Firenzen muotimessuilla, Suomi-Saksa-seuran tilaisuuksissa ja Seinäjoen Tangomarkkinoilla tänä kesänä tangoseminaarissa yhdessä hanuristi Timo Saarimäen kanssa.Hänelle on myönnetty tänä vuonna Suomen kulttuurirahaston taiteilija-apuraha suomalaisen tangokulttuurin edistämiseen.

– Suomalaisen ja argentiinalaisen tangon suurin ero on siinä, että argentiinalaisen tangon juuret ovat suurkaupungeissa, kun taas suomalaisella tangolla on juurensa maaseudulla.

Joulun Timo aikoo viettää työn parissa. – Jos joulupäivinä jää aikaa ihan vaan rentoudun, Timo sanoo.

Toivotan uukuniemeläisille rauhallista ja kiireetöntä joulua t. Timo Valtonen

Suomen suurlähetystön konsertti-ilmoitus Berliinissä:
Timo Valtonen ja Tangon Taikaa konsertti 13.12 klo 19
Nürnberg, Bayern os.Jägerheim, Valznerweiherstr. 75, Nürnberg

Poimintoja Timo Valtonen&Tangon taikaa kotisivulta:

”Kukapa olisikaan sopivampi tangon markkinamies kuin Timo Valtonen, pitkä vaalea hyvin suomalaisen näköinen mies. Hänen tenoriäänensä soi sävykkäästi ja ilmaisuvoimaisesti / Valentin Butt lumosi harmonikansoitollaan / tangolähettiläs Timo Valtosen ja huikean taitavan saksalaisyhtyeen Tangon Taikaa-konsertti oli virkistävä kokemus ja pitkä askel tangon syvimmän olemuksen ytimeen / hieno ja mieliinpainuva konsertti” – Koti-Karjala 30.1.

”suomalaista tangoa tehdään Euroopassa salonkikelpoiseksi / huippuosaamista” – Puruvesi 21.1./ 24.1.

”tangon taikaa ja suuria tunteita / tango ja tenori Timo Valtonen hurmasivat nurmekselaisia Hannikaisen salissa / tangoja tulkitsivat Sabine Worthmann, kontrabasso, Ali Husseini, rummut, sekä Olli Rautiainen, harmonikka. Kansainvälinen ryhmä rikkoi perinteisen suomalaisen tangon vähän jumputtavaakin rytmiä taidokkaasti improvisoiden ja tarjoten nautittavia tulkintoja vanhoista tutuista sävelmistä” – Ylä-Karjala 14.2.

”kyse on siis kulttuuriviennistä, parhaimmillaan.” – Parikkalan-Rautjärven Sanomat 7.2.

– Mäntyharjulla konserttia seurasi kuvausryhmä – YLE on päättänyt kuvausten jälkeen erillisen dokumenttiohjelman tekemisestä television ykköskanavalle. Kuvaukset sijoittuvat varsinkin Saksaan.

Maija Ala-Nikkola


Katja Palmun puheenvuoro

Lämpimät kiitokset kaikille äänestäjilleni.
Varasijalla ollaan ja toivottavasti lautakuntapaikkakin on odotettavissa.

Taistelu Uukuniemen koulun puolesta jatkuu. Niinkuin moni on asian esille ottanutkin, jos nyt annetaan periksi ilman taistelua, dominoefekti ottaa vallan ja vie meiltä pikkuhiljaa palvelun toisensa jälkeen.

Kirjastoasia myös huolettaa. Muistakaahan kaikki, että kirjastokortin voi ottaa jo perheen eskarille. Esimerkkinä oma perheeni: Meidän perheessä on 4 kirjastokorttia ja kun menemme kirjastoon, lainaamme jokainen kirjat omalla kortilla. Eli on tilastollisesti täysin eri asia, lainataanko kirjat yhdellä vai neljällä kortilla, lainausmäärät eivät vaikuta kirjaston pysyvyyteen vaan lainaajamäärät. Samalla perheen nuorimmatkit oppivat asiointia.

Järkyttyneenä olen myös seurannut Palvelutalon lopettajaisia. Paljon on täällä vanhuksia, joiden puolisot asuvat täällä ja käyvät päivittäin viettämässä aikaansa oman läheisensä kanssa. Jos puoliso siirretään esim. Parikkalaan, tapaamiset harvenevat kun julkista liikennettä ei ole. Jotain yhteistoimintaa täytyy kehittää. Täällä asuu paljon muualta muuttaneita perheitä, jotka eivät tunne täältä ketään ja tuntevat itsensä yksinäisiksi.

Tule sinäkin mukaan Rajapirtille tupailtaan ke 12.11.2008 klo 18.30 keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Nähdään siellä ja pitäkäähän huolta itsestänne ja toisistanne

Terveisin, Katja Palmu


Allan Saarisen puheenvuoro

Kiitos äänestäjilleni ja tukijoilleni.
Varalle pääsin ja lautakuntapaikkaa odotetaan. Lasten, nuorten, sekä vanhusten asioiden hoito jatkuu. Koulun jatkumisesta vuoden 2009 jälkeenkin Uukuniemellä keskustellaan ja taistellaan. Kyllä kylä tarvitsee oman koulun. Jos koulun toiminta loppuu, niin se on kuolinisku tälle kylälle. Tänne ei sen jälkeen kyllä lapsiperheitä muuta. Kaikki mukaan taisteluun, että koulu saa jatkaa toimintaansa ja kylälle muuttaa ihmisiä.
Yhteistyö on voimaa! Rajapirtillä on tilaisuus 12.11.2008 klo 18.30 kyseisestä asiasta. Olen ottanut yhteyttä Kesälahden kuntaan mahdollisen yhteistyön merkeissä koulu asiassa. Luulen että asiasta on jotain kerrottavaa Rajapirtin tilaisuudessa.
Kesälahdella vaihtuu sisviastystoimen johtaja 3.11.2008 ja neuvottelu jatkuu. Nykyisen vs. johtajan kanssa olen jo keskustellut asiasta ja hän lupasi siirtää asian tulevalle johtajalle.

Ystävällisesti kiittäen:
Allan Saarinen
www.alsinomat.kotisivukone.com ja allan.muutos2008@wippies.fi
puhelin: 045 1227565


Uukuniemen alueen äänikuningas on Sakari Hämäläinen

Parikkalan vaalitulos on valmistunut. Äänikuninkaan tittelin nappasi itselleen ylivoimaisesti Uukuniemen alueella Sakari Hämäläinen (kok) 128 ääntä, joista Uukuniemen alueella annettuja ääniä oli 91. Ääniä koko Parikkalassa Sakari Hämäläinen kerrytti toiseksi eniten. Hopeamitalin sai Paavo Kontiokorpi (kesk) 67 (Uukuniemellä 60) ääntä ja pronssille ylsi Jarmo Tiainen (kesk) 32 ääntä (Uukuniemellä 30).
Uukuniemen alueelta Sakari Hämäläinen ja Paavo Kontiokorpi tulivat valituiksi Parikkalan valtuustoon seuraavalle kaudelle.

Sakari Hämäläisen terveiset:

Haluan kiittää äänestäjiäni ja tukijoukkojani antamastanne tuesta, jonka olen saanut Teiltä. Äänivyöry osoittaa, ettei valtuusto- ja hallitustyöni kuluneen neljän vuoden aikana ole ollut merkityksetöntä. Olen puolustanut ennen kaikkea syrjäkylien elinvoimaisuuden edellytyksiä muistaen kuitenkin koko kunnan tasapuolisen kehittämisen. Valintani tulevaan valtuustoon on äänestäjieni painava kannanotto ja tuki edelleen toimimallani linjalla.

Edellisen vaalikampanjan aikana neljä vuotta sitten olin voimakkaasti sitä mieltä, että puoluepolitiikkaa ei pitäisi sotkea kunnalliseen päätöksentekoon. Puoluesidonnaisuus mahdollistaa kuitenkin aivan erilaisen toiminnan uskottavuuden ja vaikutusmahdollisuuden myös kunnan ulkopuolella. Siirtymiseni syksyn kuntavaaleissa Kokoomuksen riveihin ei ole aiheuttanut suurtakaan ihmettelyä. Äänimäärä ja sen alueellinen painotus todistaa, ettei muutoksella ole ollut äänestäjilleni poliittisen sidonnaisuuden merkitystä. Itse koen Kokoomuksen olleen vahvimpana tukijanani asioiden läpiviennissä kuluvalla kaudella, senkin takia päätökseni oli luonnollinen.

Tuleva valtuustokausi ei ole helppo jo pelkästään viimeaikaisen maailmankehityksen vuoksi. Talous tiukkenee, verotulot vähenevät samalla kun kustannukset kasvavat. Tarkastelun alla ovat mm. sivukylien elinvoimaisuuden edellytykset, jolloin niistä tulee pitää kiinni kaikin tavoin. Tässä toiminnassa ovat sitoutuneina myös kyläläiset. Yhdessä toimimalla ja vaikuttamalla pidämme uskomme tulevaisuuteen ja palvelumme pystyssä.
Pidetään aktiivisesti yhteyttä!

Sakari Hämäläinen
puh. 0400 460758
email: sakari.hamalainen@luukku.com