Kategoriat
Arkistot

Kansanfunkista löytyy myös Uukuniemeltä

Tynkkysen tasakattoinen vuokra-asuintalo Niukkalassa. Talossa oli myös limonaditehdas Niukkalan virvoke.  (Kuva: Jorma Berg)
Tynkkysen tasakattoinen vuokra-asuintalo Niukkalassa. Talossa oli myös limonaditehdas Niukkalan virvoke.
(Kuva: Jorma Berg)

Kansanfunkis (kansanfunkkis) tarkoittaa funktionalismin hengessä rakennettuja, muiden kuin arkkitehtien suunnittelemia rakennuksia, kerrotaan arkkitehti Kristiina Mäntysen kokoamilla kansanfunkis.fi -verkkosivuilla. Kansanfunkiksessa tavoiteltiin 1930-luvulla muodikasta funkistyyliä. Näitä rakennusmestari- tai maalaisfunkikseksikin kutsuttuja taloja rakennettiin pääasiassa vuosina 1937 – 1947.

Kristiina Mäntysen kokoamille sivuille on päätynyt myös Niukkalasta vanha kaupparakennus ja sen yhteydessä ollut vuokratalo. Rakennuksissa toimi aikoinaan myös limonaditehdas, Niukkalan virvoke. Funkistyyliset rakennukset rakennutti ilmeisesti 1940-luvulla kauppias Tynkkynen. Myöhemmin kaupanpitoa jatkoi Sulo Sinkkonen perheineen.

Arkkitehti Mäntynen toivoo saavansa Uukuniemi.infon lukijoilta lisätietoja rakennusten vaiheista, kauppias Tynkkysestä ja limonaditehtaasta. Muistelmia ja lisätietoja voi laittaa tämän artikkelin kommentiksi tai sähköpostitse aineisto@uukuniemi.info.94-237-113-200.hostaan.fi.

Lähde: www.kansanfunkis.fi

JL

 

 

Tynkkysen kauppa Niukkalassa, Tynkkyseltä kaupanpito siirtyi Sinkkoselle. (Kuva: Jorma Berg)
Tynkkysen kauppa Niukkalassa, Tynkkyseltä kaupanpito siirtyi Sinkkoselle.
(Kuva: Jorma Berg)

 

 

 


Tunnistatko valokuvista henkilöitä, aikaa tai paikkaa?

m_Kuva370001Mikko Niska lähetti äitinsä suvun jäämistöstä löytyneitä sittemmin skannattuja valokuvia, jotka toivoi julkaistavaksi tunnistusta varten. Samoja kuvia on jo julkaistu facebookissa suljetuissa ryhmissä “Uukuniemi – Uukuniemeläiset suvut” sekä “Parikkalan seudun suvut”. Kaikkia kuvien henkilöitä, aikaa tai paikkaa ei kuitenkaan vielä olla saatu selville. Osaisitko Sinä auttaa?

Mikon äidin isä Toivo Kiiveri syntyi Uukuniemen Matrissa Saarekkeen tilalla numero 20 heinäkuun alussa vuonna 1912 ja kuoli sittemmin 3.1.1990 Reisjärvellä. Toivo avioitui Uukuniemellä 14.7.1935 Impi Maria Neuvosen kanssa. Impi oli syntynyt Saarella Saarenkylän 14:ssa Käämilammella eli Losossa 5.1.1913 ja hän kuoli 23.8.1990 Reisjärvellä.

Kuvissa saattaa olla otoksia siis Uukuniemeltä, Saarelta, Jaakkiman/Lahdenpohjan alueelta tai muualta lähistöltä. Loput kuvista löytyvät täältä.

 

Jos tunnistat kuvien henkilöitä, ota yhteyttä Mikko Niskaan tai voit myös kommentoida tätä artikkelia.

Mikko Niska:

S-posti: rode@dlc.fi

puh. 040 5807739


Uukuniemi-juhlilta poimittua: Asekätkentä Uukuniemellä

Uukuniemi-juhlilla paneuduttiin jälleen sodan- ja sen jälkeisen ajan paikallishistoriaan osana maailman suuria tapahtumia. Harri Kylliäinen piti mielenkiintoisen esitelmän päämajan 1944 alulle panemasta ns. asekätkentä-operaatiosta, jossa pyrittiin varautumaan mahdolliseen puna-armeijan Suomen miehitykseen välirauhansopimuksesta huolimatta.

Rintamajoukoilta vapautuvia aseita kätkettiin ympäri maata mahdollista sissisodankäyntiä varten. Päämajassa aseiden kätkentää eli hajasijoittamista valmisteli operatiivisen osaston maavoimatoimiston päällikkö evl Usko Haahti. Operaatio oli hyvin organisoitu. Muodostettiin piirisolut ja niille huolto- ja viestipäälliköt. Kuntiin nimettiin kuntasolun johtajat, jotka valitsivat alaisensa huoltomiehet ja viestimiehet sekä tarvittavan määrän avustajia. Kaiken kaikkiaan aseita kätkettiin n. 35000 miehen tarpeisiin.

Talvella 1945 todettiin pahimman uhan menneen ohi ja määrättiin kätköt purettaviksi ennen niiden paljastumista. Valvontakomissio ja valtiollinen poliisi, Valpo, saivat kuitenkin ilmiannon perusteella vihiä asiasta ja aloitti tutkinnan. Perustettiin erityinen tutkintaelin, aloitettiin asianosaisten kuulustelu ja jälkikäteen annetun lain turvin myös tuomiot. Kaikkiaan kuulusteltuja ja tuomittuja oli 2615 henkilöä.

Jälkeenpäin saatujen tietojen nojalla voidaan sanoa että asekätkennällä ja mahdollisen vastarinnan uhalla oli merkitystä siihen ettei Neuvostoliitto miehittänyt Suomea sodan jälkeen.

Uukuniemeläisten osuus

Uukuniemen kuntasolun johtajaksi määrättiin Kummun opettaja Toivo Heikkinen. Viestimiehenä toimi Niukkalan koulun opettaja Tero Siljamäki ja huoltomiehenä mv Aimo Siitonen (asiakirjoissa Heino Siitonen). Mukana kätkennässä oli myös Toivo A Tiainen. Aimo Siitonen toimi myöhemmin mm. Uukuniemen kunnanvaltuuston ja Uukuniemi-seuran puheenjohtajana. Toivo A Tiainen teki elämäntyönsä Uukuniemen Osuuspankin johtajana.

Uukuniemelle sijoitettiin 40 kivääriä ja 6000 kpl patruunoita, jotka toimitettiin Kummun koululle syksyllä 1944. Aseet kätkettiin Tiaisen heinäladon alle ja Niukkalan koululle. Osa aseista löytyi myöhemmin, mutta 20 kpl kivääreitä Siljamäki kertoi upottaneensa Niukkalan Naislampeen, jossa ne lienevät vielä tänäpäivänäkin.

Kaikkia neljää Uukuniemen miestä kuulusteltiin ja kaikki saivat myös lievät tuomiot. Heikkinen sai 7 kk:n vankeustuomion ja Siljamäki, Tiainen sekä Siitonen kukin 2 kk vankeutta kolmen vuoden koeajalla.

Lähde: Harri Kylliäisen luento 27.6.2015 Uukuniemi-juhlilla.

JL

Video-ote Harri Kylliäisen esitelmästä Uukuniemen kirkossa

Pöytäkirjaote Toivo Heikkisen kuulustelusta

Pöytäkirja kuulustelusta, jonka SMTE:n rikostutkija Kyösti Kolari toimitti valtiollisen poliisin Savonlinnan osastossa 1.2.1946 alempana selviävän asian johdosta etsivä Otto Hämäläisen todistajana saapuvilla ollessa.
Pidätetty kansakoulun opettaja, entinen sk-ylikersantti Toivo Johannes Heikkinen asuvansa Uukuniemen Kummun kylässä, ilmoitti syntyneensä 17.11.1892 Pietarissa, olevansa kirjoilla Uukuniemen seurakunnassa, käyneensä Venäjällä kansakoulun, Kolppanon 4-vuotisen suomenkielisen opettaja-seminaarin ja Pietarin 3-vuotisen kauppaopiston, olevansa naimisissa Hanna o.s. Auvisen kanssa, josta avioliitosta on yksi täysi-ikäinen ja viisi alaikäistä lasta. vanhempiensa isänsä puuseppä Adam Heikkinen ja äiti Maria o.s. Mikkolan jo kuolleen.

Elämänvaiheistaan kuultava kertoi, että hän syntyi Pietarissa suomalaisten vanhempien lapsena. Käyneensä 3 kuokkaa Pietarin suomalaista yhteiskoulua v.v. 1905–1907, Kolppanon seminaarin v.v. 1908–1912, sekä Pietarin kauppaopiston v.v. 1913–1915. Sen jälkeen työskennelleensä v.v. 1916–1921 Pietarin raitiotiekonttorin tie- ja vesirakennusosaston konttoristina. Ei osallistunut venäjällä oloaikanaan minkäänlaiseen puoluetoimintaan. Vanhempiensa kuoltua siirtyi 23.2.1923 Suomeen asettuen asumaan Lappeenrantaan, työskennellen täällä muutaman kuukauden ajan kalkkitehtaalla tavallisena työmiehenä. Sen jälkeen tuli Helsinkiin ja työskenneltyään siellä ensin lyhyehkön ajan satamatyöläisenä, päässeensä Fazerin karamellitehtaalle työhön. Vielä samana vuonna tuli Viipuriin Otsakorven karamellitehtaalle tavalliseksi työläiseksi. Palvelleen täällä vuoden 1925 loppuun.

Vuoden 1926 kevätlukukauden ajan toimi Tammisuolla opettajan viransijaisena ja seuraavan lukukauden, eli 1927 kevääseen, samoin viransijaisena Kilpeenjoen kansakoululla Viipurin lähistöllä.

Valtioneuvoston päätöksellä suorittaneensa Kajaanin seminaarissa opetusnäytteet ja opettajatutkinnon v. 1928. Tämän jälkeen yrittäneensä saada vakinaisen opettajan paikan useasta eri koulusta, mutta paikan saanti silloisessa yhteiskunnassamme, koska kva oli saanut venäläisen kasvatuksen ja opiskellut ”kommunistisessa” seminaarissa, ollut vaikeata.

Vuoden 1928 syksyllä tuli väliaikaiseksi opettajaksi Uukuniemen Kummun kansakoululle ja liityttyään ensin suojeluskuntaan, sen suosituksilla tulleensa hyväksytyksi Kouluhallituksessa v. 1929 mainitulle koululle koevuosiksi opettajan virkaan. Saaneensa vakinaisen nimityksen opettajaksi 1931 ja siitä alkaen hoitaneensa nykyistä tointansa Kummun kansakoululla. Saa palkkaa 7.500:- mk kuukaudessa. Ei ole suorittanut asevelvollisuuttaan, eikä ole osallistunut käytyihin sotiin.

Kuulunut Suojeluskuntaan vuodesta 1929 järjestön lakkautumiseen saakka. Sotilasarvo Sk-ylikersantti (viime sodan aikana sotilasvirkailija ja is-päällikkö). Kuulunut Uukuniemen kunnanvaltuustoon v.v. 1934–1936 maalaisliiton edustajana.

Kva on täydellisesti venäjän ja suomenkielen taitoinen.

Oman ilmoituksen mukaan ei kuultavaa ole aikaisemmin rangaistu.
Asiasta kuulusteltuna opettaja Toivo Heikkinen kertoi, lokakuun loppupuolella 1944 tuli hänen luokseen majuri, joka ilmoitti nimekseen Penttinen ja kertoi olevansa asialla päämajan lähettämänä selostaen samalla, että ylimmän sotilasjohdon taholta oli annettu käsky järjestää maahan salainen asekätköorganisaatio, joka järjestelisi jokaiseen kuntaan salaisia pieniä asevarastoja, esittäen asian tähän tapaan:

Neuvostoliiton ja länsivaltojen välillä saattaisi minä hetkenä tahansa syntyä sellaisia ristiriitoja, jotka johtaisivat ne keskenään sotaan, jolloin olisi luonnollista että puna-armeija miehittäisi maamme. Asekätköorganisaation luominen oli siis päämajan suunnittelema miehitysuhan aiheuttama toimenpide. Tarkoituksen toteuttamista varten tarvittaisiin jokaiseen kuntaan 3-miehinen elin, ns. kunnansolu, joka huolehtisi paikkakunnalla aseitten vastaanottamisesta ja paikallisesta kätkennästä ym. myöhemmin mahdollisesti ilmaantuvista tehtävistä.

Penttinen oli myös selostanut jotakin solun työnjaosta, mainiten johtajan, huoltopäällikön ja viestimiehen tehtävistä, mutta tästä kuultava puuttuvan sotilaskoulutuksen vuoksi ei sanonut ymmärtäneensä paljoakaan.

Kun Penttisen kertoman mukaan soluun tarvittiin kolme miestä, oli kuultava neuvonut majuria käymään paikallispäällikkönä toimineen maanvilj. Siitosen luona, mutta Siitoselle ei majuri kumminkaan ollut viitsinyt lähteä, koska sinne oli matkaa 3-4 km, vaan oli Siitosen värväämisen jättänyt kuultavan huoleksi. Samalla oli myös sovittu pyytää solun kolmanneksi jäseneksi Niukkalan koululla väliaikaisena opettajana toiminutta opettaja, res. luutn. Erkki Siljamäkeä, jolle kuultava myös lupasi puhua asiasta. Penttinen oli edelleen kertonut, että myöhemmin kun asekätköt olisi järjestetty, tultaisiin myös luomaan taisteluorganisaatio, siis kätketyille aseille käyttäjät, mutta tästä tehtävästä annettaisiin tarvittavat ohjeet vasta myöhemmin.

Aseista oli majuri kunnan pienestä väkiluvusta johtuen (paikallista väestöä vain 1150 henkeä) sanonut Uukuniemelle tulevan vain hyvin pienen määrän, eikä myöskään ollut aikaisemmin suositellut värväämään niille kätkijöitä, mikä tosin tavallisesti suuremmissa pitäjissä kuului ohjelmaan, vaan oli kehottanut solun jäseniä mieluummin omakohtaisesti suorittamaan kätkennän. Asekuorman tulosta oli Penttinen luvannut ilmoittaa puhelimitse. Ennen poistumistaan oli majuri vielä merkinnyt solun jäsenten nimet papereihinsa.

Tämän Penttisen käynnin jälkeen oli kuultava puhunut asiasta ensin maanviljelijä Siitoselle ja sitten opettaja Siljamäelle selostaen heille asekätkennän tarkoituksen samalla tavoin kun oli itse sen kuullut Penttiseltä ja saaden näiden molempien suostumuksen.

Mistään tehtävistä tai työnjaosta ei kuultava sano heille puhuneensa syystä, ettei ymmärtänyt täysin organismia, jonka muodostamisen oli ottanut tehtäväkseen.

Marraskuun puolivälin tienoilla -44 oli Penttinen kuultavalle puhelimitse ilmoittanut asekuorman olevan tulossa. Kuorma tulikin vielä samana iltana noin klo 17–18 tienoilla ja sen mukana oli pari luutnanttia, joista toinen esitteli nimekseen Rinne ja toinen Leskinen, jotka kuultavan tietämän mukaan palveli silloin Savonlinnan is-toimistossa, ja jonka kuultava kuvaili noin 30 vuotiaaksi, keskimittaiseksi, vaaleaveriseksi mieheksi. Saman Leskisen tietää kuultava kesällä 1945 toimineen Suomi-yhtiön matka-asiamiehenä Savonlinnan piirissä.

Kuorma joka sisälsi 2 laatikkoa kiväärejä sekä useampia laatikoita kiväärin patruunoita, purettiin koulun pihassa sijaitsevaan heinälatoon. Auto johon jäi vielä aseita, lähti jatkamaan matkaansa Saarelle päin. Tämän jälkeen oli kuultava puhelimitse ilmoittanut asiasta Siitoselle ja Siljamäelle, jotka molemmat kävivät noutamassa aseet. Kumpikin sai laatikon kiväärejä ja lisäksi patruunoita.

Siitosen kätköpaikkaa ei kuultava sano tietävänsä, mutta opettaja Siljamäki, joka asuu nykyään Vaasassa ja toimii käsityönopettajana, oli hänelle kertonut upottaneensa talvella 1945 aseensa Niukkalan kylässä sijaitsevaan Naistenjärveen.

Asekuorman tulon jälkeen ei kuultava sano olleensa minkäänlaisessa kosketuksessa organisaation ylempiin portaisiin, eikä myöskään solun jäsenten kesken pidetyn sellaisia neuvotteluja, jossa kaikki kolme olisivat olleet läsnä.

Piirin taholta ei ollut tullut myöhemmin Penttisen lupaamia ohjeita ja käskyjä miehistövarauksen suorittamisesta. Olisiko solun toisille jäsenille sotilaskoulutuksen saaneina henkilöinä annettu myöhemmin hänen tietämättään mitään tehtäviä, ei kuultava sano myöskään tietävänsä.
Luettu ja omistettu:

Toivo Heikkinen
Vakuudeksi:

Kyösti Kolari
Todistaa:

Otto Hämäläinen

 

 

 

 


Talvisodan päättymisen 75 v muistotilaisuus Uukuniemellä

Uukuniemen sankarihaudoilla on kokoonnuttu vuosittain 13.3. jo 26 vuoden ajan.
Uukuniemen sankarihaudoilla on kokoonnuttu vuosittain 13.3. jo 26 vuoden ajan.

Pohjois-Karjalan poliisin ja paikalliset reserviläiset järjestävät perinteisen Talvisodan päättymisen muistotilaisuuden Uukuniemellä. 75 vuotta sitten päättyneen talvisodan muistoksi Uukuniemen sankarihaudoille kokoonnutaan jo 26 perättäistä kertaa. Tilaisuudet aloitettiin vuonna 1990.

Tämän vuoden Talvisodan muistojuhla on erityisen mittava. Päivän tilaisuuksia juhlistaa rakuunasoittokunta johtajanaan musiikkimajuri Petri Junna, reserviläisistä muodostettu kunniavartio ja lippujoukkue. Puheen sankarihaudoilla pitää PK:n aluetoimiston päällikkö eversti Jouni Mattila ja Uukuniemen kirkossa vietettävän juhlatilaisuuden puheen prikaatikenraali Antti Lankinen.

Vuonna 2010 muistotilaisuuksien alkuhistoriaa selvitti Uukuniemen Kokonlahdessa asuva Harri Kylliäinen seuraavasti:
-Vuoden 1989 kesällä tapasin kirkonmäellä paikallisia sotaveteraaneja, jotka toivoivat huomiota myös uukuniemeläisille Talvisodan Kollaan sankarivainajille ja veteraaneille, kertoo Harri sen ajan keskusteluista.
Oli kulunut 50 vuotta Talvisodan kovista päivistä. Kollaa oli uukuniemeläisten Talvisodan taistelutanner, jossa maata puolustettiin rintarinnan Marokon Kauhun, Aarne Juutilaisen komppanian kanssa. Nyt Neuvostoliitto oli hajonnut ja asiakirjoja avattiin. Talvisodan syttymisen tapahtumat tunnustettiin, tosiasiat tulivat julkisuuteen. Itsenäisyytemme puolustamisen oikeutta ja sotiemme veteraaneja alettiin arvostaa. Ikääntyvät veteraanimmekin uskaltautuivat avautumaan kokemuksistaan.
-Syksyllä 1989 otin yhteyttä silloiseen KarJP:n komentajaan ja hänen suoranaisesta ”käskystään” laskimme seppeleen Uukuniemen sankarihaudalle ensimmäisen kerran 13.3.1990 kuuden reserviläisen muodostaessa osaston, kertaa Harri. Sodan muiston ja itsenäisyyden arvostuksen kasvaessa joukkomme on kasvanut tänään 35 reserviläisen suuruiseksi.

Uukuniemeläiset taistelivat Talvisodassa JR 34/5. komppaniassa mm. Kollaalla. Talvisodan jälkeen JR 34:n kantahenkilöstö ja osa varusmiesikäisestä miehistöstä sijoitettiin Joensuun pohjoispuolella olevaan Kontiolahden kunnan Kontioniemeen, johon muodostettiin koulutuskeskus. Pohjois-Karjalan Prikaatin lakkauttamisen jälkeen  Pohjois-Karjalan Prikaatin kilta vaalii Kollaan taisteluiden perinteitä.

Sah

Juhlaohjelma


Terijoen taistelu 1918 – Johan Alarik Hannosen muistelmia

Johan Alarik HannonenKun huomasin ”Karjalassa” että te vietätte Terijoen 17 vuoden vapautumisen muistojuhlaa tänään, ja kun minä olin silloin vapauttamassa Terijokea punaisten sorron alta, niin en voi vaijeta nyt olla mainitsematta miten tämä kaikki meidän puoleltamme tapahtui sinä aikana.
Astuin valkoisten riveihin Sortavalaaan 27/1-1918, puhdistettiin sortavala, taistelin Värtsilässä ja Raudussa 7 viikkoa kunnes valtasimme sen, sitten Kautsamolla ja Kivennavan kirkonkylän valtauksessa otin osaa. Kivennavalta käsin toimitettiin vakoilua Raivolaan Terijoelle ja kellomäelle. Lepäsimme ja teimme johtopäätöksen, että ylempänä mainituille kaikelle kolmelle asemalle on hyökättävä saman aikaisesti, joten joukot tuli jakaa kolmeen osaan kivennavalla. Ensimmäisen, toisen ja kolmannen komppanian tehtäväksi tuli suorittaa Terijoen valtaus. Taistelin silloin toisessa komppaniassa, jota johti E Pesonen, samalla voin mainita, että nykyään on miehiä joukkueessa saman verran kuin silloin komppaniassa, sekä että Kivennavalla nimitetty Veikko Läheniemen tilalle pataljoonan päälliköksi Hämäläinen tuli mukaan Terijoen valtaukseen.
Kun sitten huhtikuun 22 päivän aamulla varhain läksimme liikkeelle Kivennavan pappilasta ja sen lähellä olevista taloista, jossa miehemme oli silloin majoitettu, marssimme Kellomäen ja Terijoen välistä suuntaa ja tulimme seutuun, jossa oli paljon entisiä Venäläisten huviloita tuuheitten puitten suojissa, teitä ristiin ja rastiin kuten kaupungissa. Tämän seudun nimeä en muista, en ole varma tokkopa lienen kuullutkaan. Tähän jäi meidän kuormastomme, sillä tästä ei pitänyt olla enää pitkä matka Terijoelle. Tässä miehet ravittiin ja tehtiin hyökkäys suunnitelma ja samalla miehiä koitettiin innostaa että meille tulee suunnattomat summat apujoukkoja joista ei todellisuudessa ollut hämärintä aavistustakaan, sillä miehet oli silloin ylös nostettu joka puolella, eikä lisävoimien saannin mahdollisuutta todellisuudessa sillä kertaa ollut. Tunsin tilanteen jotenkin tarkkaan sillä kivennavalla meidän vankiksi joutuneelta punaselta sotilaalta koitin ottaa mahdollisimman tarkat tiedot ja olin varma siintä, että Terijoella oli punasilla näistä kolmesta asemasta parhaimmat voimat, ja että Inosta voi ampua tykillä Terijoelle tarvittaessa, tästä johtui että meidän miesten mieliala oli tavallista vakavampi Terijoen taisteluun ryhtyessä.

Taistelusuunnitelma oli seuraava: Ensimmäisen komppanian oli määrä aloittaa hyökkäys Terijoen asemaa kohten Kivennavan puoleiselta sivulta. Toisen ja kolmannen komppanian oli määrä katkaista rata Kellomäen ja Terijoen väliltä, varmentaa ratanvarsi ylikäytävän kohdalta ja tehdä saartoliike Terijoen kauppalan eteläiselle ja läntiselle puolelle josta kello 1 päivällä kun ensimmäinen komppania aloittaa hyökkäyksen itäiseltä sivulta puristaa punaisten joukot ketjuun ja näin piti tulla Terijoki yllätyksenä vallatuksi äkkiä. Kun me marssimme Terijoen ja Kellomäen välillä olevaa metsätietä radan varteen ja aiomme ruveta räjäyttämään kiskoja, samassa kuului junan tulo Pietarista päin jolloin laskimme, että tämä on kaikki tuloa Suomelle antaa tulla, joten peräännyimme takanamme olevaan tiheään näreikköön piiloon ettei junasta voi huomata meitä. Tässä huomasimme että ohi kulkeva juna oli panssaroitu veturi sekä vaunut. Juna oli varustettu tykeillä ja konekivääri jonka myöskin ehdimme huomata.
Kun juna oli mennyt Terijoelle samassa hyökkäsimme taas radalle jolloin molemmat kiskot kahdesta kohden radasta irti ja metsään. Nyt jätettiin yksi konekivääri miehineen radan varteen vartiota pitämään. Tällä kohden on hiekkakumpu aivan radan varrella Suomenlahden puolella radasta ja jonkunmoinen tie kulkee radan poikki jota tietä myöten kuljettiin kuormaston luota radalle.
Nyt muodosti toinen ja kolmas komppania ketjun joka alkoi edetä Suomenlahden rantaa kohden ja sieltä kaartoliikkeellä Terijoen kauppalaa kohden jolloin saavuimme aivan asuttuun seutuun josta alkoi olla taloja tiheässä.
Kun oli kevät rospuutta käsissä oli aika kiusallista laskeutua matalaksi maahan vesiluoson kohtaan, eikä aina ollut aika etsiä kuivaa paikkaa kun kuula suihku tuli itän suunnasta, johon vastattiin samalla mitalla takaisin. Kohta kumminki ampuminen taukosi, jolloin kolmannesta komppaniasta lähetettiin tietustajat ottamaan selvää tilanteesta. Jonkun ajan kuluttua saapui tietustelijat tuoden semmoiset terveiset, että panssari-juna on perääntynyt siihen mistä tultiin radasta yli ja rataa rakennetaan sekä radan varrella on punasien ketju edessä. Tämän kuultuaan koko kolmas komppania läksi perääntymään karkuun ja kehoittivat meitä seuraaman heitän esimerkkiä, vaan kun me olimme toisessa komppaniassa kaikki semmoisia, jotka olimme koko talven saaneet olla tulessa ja kuljimme voitosta voittoon, niin emme jaksaneet pitää totena että punaset pystyy meitä saartamaan, joten emme lähteneet livohkaan. Kuitenkin lähetettiin toisesta komppaniasta tietustelijat uudestaan jotka tuovat varman selvän miten on tilanne. Jonkun ajan kuluttua tulivatkin osa tietustelijat jotka ei jääneet punasten käsiin (tietustelija Uuno Karhun sai punaset kiinni ja pistimillä surmasivat) ja kertoivat että tilanne on kuin edelliset tietustelijat kertoivat, vaan lisäksi nyt ovat punaset vetäneet ketjun rautatiestä Suomen lahteen, että nyt ei pakotietä auki muuta kuin Suomenlahdelle joka sekin oli silloin heikolla jäällä, jota tietä ei voinut ajatella.
Kun tämän sain kuulla menin heti siellä olevan pataljoonan päällikön Hämäläisen luo ja kysyin, että mitä nyt on tehtävä, saamatta kuitenkaan mitään vastausta. Sitten menin siellä olevan komppanianpäällikkö E Pesosen luo jolta myöskin kysyin, että mitäs nyt tehdään kun saarroksissa ollaan, johon hän antoi sen vastauksen että Hannonen toimii nyt aivan itsenäisesti miten vaan parhaakseen näkee. Tämän kuultuani ettei he pysty johtamaan menin miesten luo ketjuun ja selvitin tilanteen joiden kanssa teimme yhdessä sen päätöksen että vankiksi emme jää, me murramme punasien ketjun samasta paikasta mistä olimme tulleet yli rautatien, jotta saamme yhteyden kuormaston kanssa. Lupasin johtaa miehiä ja he lupasivat seurata minua viimeiseen hengenvetoon saakka. Olin rukouksessa jumalalta pyytänyt voimia ja suojelusta josta sainkin semmoisen varmuuten, etten pitänyt vihollisien voimia itseäni parempana, sekä olin aivan varma voitosta vaihka en ottanut mukaan kuin parikymmentä miestä konekivääreineen. Tällä voimalla maastoa etuksemme käyttäen marssimme aivan rautatien varrella olevalle kummulle jossa panssarijuna seisoi ja venäläiset sekä punaset touhusi täyttäpäätä ja nauroivat hyvin sanonko pirullista naurua joka koski kuin tikarin isku meihin.
Kun saimme kaikki konekiväärit kuntoon annoin heti kaikille yhteisen käskyn ampua jolloin rytäkkä alkoi. Konekiväärimme syyti tulta 70 metrin päässä alhaalla olevaa junaa josta taas ammuttiin aika kovalla voimalla sitä mäkeä, minkä harjalle me olimme. Kun punasilla oli mahdoton ampua meitä ylös ei meillä mitään vaaraa näin ollen ollut, se ketju minkä punaset olivat vetäneet piirittääkseen meitän joukkoja sai tarpeekseen kauhua siintä ampumisen paljoudesta mikä syntyi meidän ja panssarijunan kesken, ettei sille muuta käskyä tarvittu kun ne raivas luunsa metsän suojaan.
Kun noin 20 minuuttia oli ammuttu taukoamatta alkoi junasta kuulua itkua ja parkua, samassa veturi alkoi puuhkaa ja ennen ½ tuntia juna läksi täydellä voimalla Terijoelle päin kulkemaan, vaan pysähtyi noin 300 metrin päähän ja alkoi sieltä ampua meitä tykillä kuitenkaan osumatta. Kun asemamme nyt oli viholliseen nähden meille epämukava, annoin määräyksen että on nopeesti muututtava yli menevän tien varteen mäen suojaan, johon muuttuessamme tapasimmekin oman konekiväärimme täydessä kunnossa joka oli jätetty ylimennessä vartioimaan rataa. Tällä annoimme ensiksi tulta kunnes toiset tulikoneet taas saatiin kuntoon.
Kyllä venäläiset tykillä työnti meille kranaattia ja krapnellia ilman surematta minkän ehti. Me taas emme säästäneet sitä mitä meillä oli. Näin tapeltiin sikäli kuin meillä poruhkat piisas ja kun saimme jälki sakin kaikki kokoon lähdettiin kuormaston luokse aamuyötä viettämään, vieden mukanamme punasien sotilaita ja sanitaaria joita metsässä saatiin vankiksi kun ne oli sinne pakoon menneet.
Kuormaston luona tapasimme ensimmäisen ja kolmannen komppanian jo lepoasennossa kun sinne saavuimme ja yövyimme johonkin venäläisten kylmään huvilaan, niin että tukka oli tarttunut permantoon kiini kun aamulla oli herätys ja lähdettiin uudella voimalla seuraavana aamuna valtaamaan Terijokea. Nyt kun saavuimme Terijoen kauppalaan otettiin meidät täällä laululla vastaan ja joku neiti tai nuori rouvako lie ollut kun minulle tuliaisiksi kukkasen antoi, joka oli silloin mielestäni niin suuriarvoinen että tahtoi ilosta silmiini kyyneleet tulla. En muista koskaan voileivän niin makealta maistuneen, kun silloin kun Terijoen neitit meille ensimmäiset voileivät teki. Samalla kertoivat ihmeitä punaisten ”kenraali” Kaljusesta, että se täällä syyttömiä ihmisiä surmasi huvikseen kirjoituspöytänsä takaa Terijoen asemahuoneessa jossa tuntui monta kuulan arpea kun oli karistunut rappuun kiviseinästä irti. Suurta kiitollisuutta tunsimme sitä asemavirkailijaa kohtaan joka oli katkaissut johtolankan aseman kellariin jolla punaset aikoivat räjäyttää koko asemarakennuksen ilmaan, kun me tutkimme asiaa totesimme, että aseman kellarissa oli 350 kg räjähdysainetta joka olisi voinut viedä osan koko Terijoen kauppalasta. Kun me oltiin jo Terijoen herroina kuului kova rapina Raivolasta ja kellomäeltä jotka myöhemmin vallattiin. Me pidimme vartiota jonkun aikaa ja kokosimme punaisia tutkittavaksi. Tyrisevällä kävimme useasti resinalla ja mielellämme olisimme viipyneet Terijoella kauvemminkin, vaan kun piti lähteä Viipuria kohden vierimään. Kerran meitä Terijoella ollessamme hälytettiin Inoon ja olimmekin jo matkalla sinne vaan kohta otettiin komento takaisin. Joten sain Alli Suurosen kanssa pistää kohtalon valssin tahdissa. Tämmöinen oli Terijoen valtaus.
Lopuksi lausun, että eläköön Terijoen rintamamiesyhdistys, jotta olisi rajoilla rauha, ettei meidän enää Uukuniemeltä asti tarvitsis tulla sinne rauhaa rakentamaan, Se reissu tuli meille mahdottoman kalliiksi. Vaihka on kulunut jo 17 pitkää vuotta, niin sittenkin me yhä kärsimme sen reissun turmion tuottamia jälkiä.
Uukuniemellä 1935 (kirjoitus on omistettu Terijoen rintamamiesyhdistykselle)
Uukuniemellä huhtikuun päivänä 1935

poliisikonstaapeli

Johan Alarik Hannonen

Huomioitavaa:
1. Karjalan rykmentin 3.pataljoonan sotapäiväkirja kertoo Alarik Hannosen yllä kertomat tapahtumat samalla tavalla joten poikkeavuutta II komppanian toimilla ei ole. Myös kuvaus II komppanian radan katkaisusta Terijoen itä-puolella on mainittuna sotapäiväkirjassa.

Juho Hannonen kirjoittanut puhtaaksi alkuperäisestä tekstistä.

 


Lukijoilta: Veli Ensio Valtonen muistelee

Lukijalle; olen Iivari Valtosen Konnunmäki ja Aili Elina Kupiaisen Ukkojuhonsalo, esikoinen syntynyt Uukuniemellä 1935

Lapsuuteeni liittyy läheisesti kaksi paikkaa Konnunmäki ja Ukkojuhonsalo.
Lapsuudessani kuulin vain mainittavan ”Kummunsalo”.  Selailin Uukuniemi sanomia, palautui mieleeni monta asiaa.
Tässä yksi niistä Olin käymässä Konnunmäessä tapaamssa Yrjö setääni, silloinen matka mummoloiden välillä tehtiin jalkapatikassa Suurjärvestä kuivatun alueen ”Lietteen poikki ”.  Muistan lietteellä olevat isot heinähaasiat ja syksyisin viljakuhilaat.

Mikä minulle sitten jäi mieleeni oli se iso kurkiparvi, joka laskeutui lähelle kulkureittiäni Lietteellä. Kurjet herättivät pelon tunteen ja piilouduin lähellä olevan pensaikon suojaan, odottaen kurkien poistumista. Kurjet poistuivat mutta oli toinenkin pelon kohde matkalla, se oli pässi. Sitä en muista oliko pässi Tiaisen vai Hietasen mutta sillä oli tapana puskea ohikulkijoita.
Kurki pelkoni voitettuani matka jatkui juosten poikki ”lietteen ” ja haan jossa tiesin pässin olekelevan, mummo oli jo hätäillyt missä viivyn, matkani Konnunmäkeen päättyi hyvin ilman mitään vammoja. Pelot kurjista ja pässistä on vain jäänyt muistoihini.

Jään odottamaan palautetta, jos joku sattuisi muistamaan jotain minusta, vanhemmistani tai Konnunmäestä.

Yheystietoni on: Ensio Valtonen Mäntykuja 1 a 3 27400 Kiukainen

sähköposti evaltonen35@gmail.com


Alarik Hannosen muistelmia tammikuulta 1918

Johan Alarik Hannonen
Johan Alarik Hannonen

Uukuniemen Matrista kotoisin ollut Alarik Hannonen muistelee kirjoituksessa Uukuniemen poikien vapaussotaan lähtöä ja ensimmäisiä yhteenottoja mm. Sortavalassa ja Värtsilässä. Alkuperäisen tekstin on kirjoittanut puhtaaksi Juho Hannonen.

Johan Alarik Hannosen muistelmia tammikuussa 1918

Juho Hannonen (ukko Hannonen) oli käymässä kirkonkylässä ja sieltä palatessaan kertoi huolestuttavia uutisia maamme tilasta. Juho kertoi kuulleensa, että punakaartit ovat ilmoittaneet vangitsevansa kaikki jotka eivät astu heidän lippujensa alle. Polttavat kirkot, hirttävät papit ja yhteiskunnallistuttaa kaiken yksityisen omaisuuden. Vastasin isälleni sanoen, ettei heidän tarvitse olla huolissaan asiasta ja vakuutti, että he tietävät kaikki punaisten vehkeilyt ja sitä varten ovat perustaneet suojeluskunnan kaiken pahan varalle. Samalla (Alarik) kerroin miten Simpeleen punakaarti oli lyöty takaisin Parikkalan kirkolta kun tulivat sinne rähjäämään. Isä vakuutti kuulleensa asiasta ja totesi ettei tässä mitään hätää olisikaan kun vain olisi tarpeeksi sinunlaisia poikia ja aseita. Sanoin tappelijan aina aseen löytävän. Jos ei muualta niin vastapelurinsa kädestä ja meitä ei tarvitse olla kuin aluksi muutama mies niin kyllä joukkoja mukaan tulee, sillä oikean asian puolesta on jokainen valmis lähtemään ja viimeiseen asti tappelemaan.
Äiti Maria kielsi tyttöjä (Alarikin siskot) lähtemästä tansseihin kertoen että meillä on nyt vakavat ajat käsissä kun ei tiedä mikä on Suomen kansan kohtalo, sillä punaiset ovat tuoneet suuria laiva- ja junalasteja aseita ja ammuksia maahan leivän asemasta. Tytöt sanoivat lähtevänsä viemään taloihin sanaa, sillä tänään on meillä kokous suljettujen ovien takana, sillä asiasta ei passaa huudella kun venäläisillä on kätyreitä joka puolella. Maria sanoi että eiväthän tytöt voi mitään tehdä jos aseellisia miehiä tulee laumoittain ja ryöstävät ja vangitsevat ketä tahtovat. Sanoin että emme me pelkää vaikka venäläiset ja punaiset tulisivatkin.
Taloon tuli nyt hiihtäen kylän miehiä kokoukseen. Sortavalasta oli tullut jo avun pyyntö. Uukuniemeläisiä tarvittiin nyt siellä, sillä venäläistä sotaväkeä on kaupungissa paljon ja Sortavalan punaiset ovat ruvenneet veljeilemään venäläisten kanssa. Ovat kuuleman mukaan toimineet omavaltaisesti ja rähjäävät kaupungin talolla juhlimassa ja aseita kuuluvat tuoneen joita aikovat jakaa ja joiden avulla kaapata vallan, joten siellä meikäläiset ovat kuin hiiret nurkassa ja odottavat apua Uukuniemeltä kiireen kaupalla ennen kuin käy huonosti.
Käskin tyttöjä lähtemään viemään sanaa Marttilaan ja käski hälyyttää miehet joka suunnalta, että pojat kokoontuvat Hannolaan jo huomenna klo 10 siltä varalta että jatketaan matkaa Sortavalaan ja jos kellä on aseita niin ne on otettava mukaan. Tytöt sanoivat ettei yhden kylän pojat siihen riittäisivät joten hälytys on annettava joka kylään, jotta sakki saadaan ajoissa kokoon niin kuin on etukäteen suunniteltu. Isä sanoi pelkäävänsä pahinta kun suojeluskunnalla ei ole aseita, niin jäävät vielä vangiksi Sortavalassa olevalle venäiselle sotaväelle. Kirkonkylän, Niukkalan ja Kummun pojat saapuivat nyt hevosilla Hannolaan. Olin jo pakannut tavarat ja odottelin vain Matrin poikien saapuvan, joiden oli määrä tulla klo 10. Kyselin kirkonkylän poikien määrää ja kertoi heitä olevan liikkeellä kolmella hevosella ja yksi hevonen ajoi suoraan Ristilahteen jossa on määrä liittyä meihin. Kummusta ja Niukkalasta miehiä tuli kaksi hevoskuormaa. Sikopohjan, Parikan ja peräpitäjien pojat ottavat yhteyden meihin.
Sikopohjan, Parikan ja Ristilahden pojat kokoontuu kievariin ja Mensuvaaran pojat otetaan mukaan mennessä. Latvasyrjä ja Kalattoma menee suoraan Sortavalaan sillä heillä on sieltä lyhyempi matka.

Matrin pojat ajoivat nyt hevosilla pihaan ja teimme lähtöä. Pyysin isältäni asetta mukaan näin aluksi ennen kuin saa oman. Isä sanoi ettei se voi sitä kieltää vaikka aseita ei ollut tapana lainailla muille.
Äiti itki pihalla. Nyt Hannolan pihasta matkaan kohti Sortavalaa. Matkaa oli noin 30 km ja se taittui nopeasti. Saavuimme Sortavalan asemalle ja vastaanotto oli tympeä. Tuttu nainen Uukuniemeltä tunnisti meidät ja alloitti haukkumisen. Se oli yhden punaisen akkana Sortavalassa. Epäilin, että punaset oli laittaneet naisen asemalle tarkkailemaan ihmisiä ja ottamaan selvää ketä kaupunkiin saapuu. Porvarit olivat lamaannustilassa eikä kaupungilla näkynyt kuin venäläisiä sotilaita ja upseereita.
Tammikuun 21. päivä oli jo lopuillaan kun kaikki Uukuniemeläiset olivat kutsun kuulleena saapuneet Sortavalaan. Kaupungille pojilla jo teki mieli ja kun kuulivat, että kaupungin talolla on iltamat ja pojat päättivät lähteä sinne. Halukkaita kyseltiin ja 9 kättä nousikin pystyyn. Mukana August Pitkänen Ristilahdesta, Petter Leminen Sikopohjasta, Eino Taivainen, Toivo Kokko ja Uljas Berg (Perikanto) Parikasta, Petter Kirmanen, Alarik Hannonen ja Juho Berg Matrista, sekä Simo Hämäläinen Latvasyrjästä. Muut jäivät lyseolle reserviin yllätyksen varalta. Iltamiin lähtenyt 9 pojan ryhmä ei tiennyt, että iltamat olivat panneet pystyyn Sortavalan punaiset, eikä sinne puukirkon lahtarit olleet tervetulleita.

Arvelukset osoittautuivat oikeiksi. Kaupungintalolla tuli Uukuniemeläisille ahtaat paikat. Kaupungin talon puistosta oli kuulunut huudahduksia jotka olivat tiukkoja ja uhkaavia. Tuo samainen tuttu nainen oli ilmiantanut Uukuniemeläiset punaisille ja nyt he alkoivat piirittää joukkoa sisällä, jolloin pojat päättivät, että täältä on nyt päästävä ulos. Minä kärjessä ja loput perässä raivattiin tie ulos ja paettiin kaupungin talon puistoon, jonne myös punaiset seurasivat perässä. Sanoimme että ollaan valmiita selvittämään asiat jos jotain selvitettävää on. Osa punaisista yritti käydä käsiksi, mutta näkivät parhaaksi perääntyä. Näin myös 9 pojan ryhmä palasi lyseolle. Emme olleet saaneet yhteyttä Sortavalan miehiin ja punaiset olivat järjestäytymässä. Yhteys Sortavalan miehiin oli tärkeä saada, sillä he tunsivat 3P pp (3p=pirun paha punikki, 2p=paha punikki) punaisia jotka oli ensimmäiseksi raivattava. Ongelmaksi nousi punaisten vartiointi ja säilyttäminen. Paikkoja ei ollut ja valkoisten joukko pieni. Paikaksi sovittiin Mungin talo, joka oli kooltaan vankilaksi sopiva. Punaisten ruokkimisesta emme kuitenkaan huolehtineet.
Samaan aikaan lyseolle saapui Kreikkalaiskatolinen pastori. Hän astui sisään, pokkasi syvään ja teki ristin merkin. Hän tervehti meitä valkoisia ja sanoi;
” Hyvää päivää hyvät herrat. Olen kuullut, että te olette kuulemma tulleet tänne meitä kristittyjä suojelemaan ja varjelemaan, niin rohkenen esittää teille yhden salaisuuden ja jos te arvoisat herrat tahdotte sen käyttää hyväksenne? Synagokassa on varasto joka sisältää suuren määrän Venäläisten sotilaiden kivääreitä ja panoksia, jotka he aikovat huomenna jakaa Sortavalan punakaartille. Jos te ehditte ennen heitä niin ne ovat teidän.”
Kiitimme pastoria tiedosta joka tuli viime tingassa. Lyseolle jätettiin vartio ja Uukuniemeläiset ryntäsivät nyt synagokan varastolle. Ulkopuolella oli vartija joka taltutettiin välittömästi ja jonka kuulustelu alkoi. Muut menivät sisälle hakemaan aseita. 200 kivääriä ja kaksi hevoskuormaa panoksia ja muutama käsikranaatti varastosta saatiin meidän haltuun. Samana yönä alkoi punakaartin johtohenkilöiden vangitseminen ja venäläisten aseistariisunta. Jos Uukuniemeläiset eivät olisi Sortavalassa ryhtyneet niin tarmokkaisiin toimiin ja niin ajoissa olisi punaisten ylivoima ollut kiistaton ja koko karjalan rintaman muodostuminen olisi voinut vaarantua. Hetkeä myöhemmin saapui Oulusta sähkösanoma, jossa kerrottiin aseistariisunnan aloittamisesta. Uukuniemeläiset ja pohjanmaan pojat eivät tienneet toistensa toimista mitään.
Tässä vaiheessa on kuitenkin mainittava, että Sortavalan aseistariisunta oli Karjalassa valkoisten ensimmäisiä sotatoimia. Vasta 25 päivä tammikuuta aloitettiin Pohjanmaalla Mannerheimin käskystä varsinainen venäläisten aseistariisunta, jonka historian kirjoitus virheellisesti ilmoittaa valkoisten ensimmäisiksi sotatoimiksi. Tosiasiassa vapaussota alkoi Karjalassa jo aikaisemmin.
Samaan aikaan valkoiset toivat Sortavalan punakaartin päällikön, jota etsittiin kauan, mutta joka löytyi kuitenkin telakalta. Syytös luettiin:
” Teitä syytetään kapinaan yllytyksestä ja joukkojen kokoamisesta taistelemaan laillisen hallituksen joukkoja vastaan. Olette pitäneet kiihotus puheita ja esiintynyt häiritsevästi yleisellä paikalla.”
Punapäällikkö vastasi:
” Se on vale, ihmettelen että tällaista julkista herjausta esitetään ja rauhallisia ihmisiä vangitaan työmaalta. Jos ei tämä heti lopu niin me vaadimme teidät kaikki tilille ja se merkitsee sitä, että te vastaatte teoistanne. Proletariaatin yhteiskunta-aines tekee teistä lopun.”

Vanki lähetettiin Mungin talolle ja tarkkaavaisuutta tämän miehen vartioinnissa korostettiin. Olihan hän punakaartin päälliköitä. Noin 50 punakaartilaista pidätettiin ja vietiin mungin talolle. Sortavalan aseistariisuntaa johti kapteeni Bell.
Samaan aikaan Sortavalan suojeluskuntaa hälytettiin Värtsilään. Värtsilän asemapäällikkö soitti, että tehtaan punaiset ovat panneet poikki puhelinverkoston, joukkoja kokoontuu ja valkoisia viedään vangeiksi ja apua tarvitaan. Avunpyyntö tuli myös joensuusta jossa valkoiset olivat ahtaalla.
Uukuniemen pojat lähetettiin Värtsilään sillä he olivat Kapteeni Bellin mukaan asekuntoista porukkaa ja osoittivat pärjäävänsä tulessa kun ryssiä riisuttiin aseista. Pojat pakkasivat kamppeensa ja painuttiin Sortavalan juna-asemalle. Bell käski että hevosmiehet saavat luvan kuljettaa venäläiset Laatokan yli jäätä pitkin Venäjälle kun on hyvä keli. Samaan aikaan Jaakkimasta ja Läskelästä on lähtenyt 100 valkoista ja saapuvat Sortavalaan avuksi. Myös Hiitolan kurssilaiset saapuivat Sortavalaan. Joka puolelta maakuntaa saapui nyt valkoisia Sortavalaan. Viimeisimpänä ilmoittautuivat Kiteeläiset jotka saapuivat 90 miehen joukolla mukanaan puukot ja joillain metsästysaseita, käsiaseita ja haulikoita.
Saavuttiin nyt Värtsilään, jossa Joensuun valkoiset olivat punaisten saartamina taistelleet jo jonkun aikaa. Hyökättiin punaisten saartorengasta vastaan ja Joensuulaiset pääsivät murtautumaan ulos. Näin Alkoi Uukuniemeläisten Vapaussota Sortavalasta. Värtsilän valtauksen jälkeen suunnattiin etelään, Rautuun jonne Karjalan rintama alkoi muodostua. Sortavalan aseistariisunnan merkitys oli huomattava. Se loi punaisille mielikuvan valkoisten voimasta, jolloin joka puolella Karjalaa kaartien johtajat kehoittivat omiaan antautumaan ja luovuttamaan aseet valkoisille.
Lähde: Johan Alarik Hannosen kirjoituksia kapina keväältä 1918


Kannanotto v.2009 julkaistusta Uukuniemen historiasta

Uukuniemen historiaLukiessani uusinta Uukuniemen historiaa yllätyin, ettei siinä mainita nimeltä niitä miehiä (ehkä naisiakaan), jotka ovat uhranneet henkensä kodin, uskonnon ja isänmaamme puolesta.

Eikö meille ole tärkeää, keitä he ovat olleet?

Ainakin osa sotien uhreista jää historiakirjan ulkopuolelle, koska v. 1956 julkaistussa Uukuniemen historiassa ei mainita kaikkien kaatuneiden nimiä. Luettelo kaatuneista on puutteellinen mm. siksi, että osa kaatuneista uukuniemeläisistä oli siirtolaisuuden tai työnsaannin takia muuttanut muualle ja eikä ole haudattu Uukuniemelle.

Jostain muusta syystä myös kahden kaatuneen setäni nimet puuttuvat tästä luettelosta.

Kysyn asianosaisilta, voiko asialle tehdä mitään?

Niilo Tiainen

Ristiina


Ensio Valtosen muistelma Elisenvaaran pommituksesta: MIKÄ SAI MIELENI JÄRKKYMÄÄN

SA-kuva
SA-kuva

Panelian kirjastossa oli 7.10.14 Karjalaisen kirjallisuuden ilta, jonne minunkin askeleeni suuntauivat, vaikka matkan Kiukaisista – Paneliaan teinkin autoillen. Ilta toi painajaismaiset muistot mieleeni, Paikalla oli evakkoja Räisälästä ja muistelut iikkuivat sota-ajassa. Näytteillä oli, Karjalaista kirjallisuutta sekä kirjallisuutta menetetystä Karjalasta. Keskustelua käytiin Elisenvaaran pommituksesta. Elisenvaaran pommitus, vei yöuneni kello on nyt kohta 02.00 kun istun tietokoneen edessä ja palautan mieleeni tuota pommitusta.

Aitini kertomaa

Asuimme Rautionkylässä lähellä Immolan Lentokenttää ja Immolan järveä jatkosodan alkaessa, matkasimme junalla Immolan asemalta kohti Särkisalmea ja sieltä mummolaan (Äitini koti).

Matkamme katkesi Elisenvaaraan, silloisen sotapoliisin toimesta, sotapoliisi vei meidät asemmalta hieman kauempana olevaan mielestäni omakotitaloon, jossa henkilöt ja kulkuluvat tarkastettiin, kunnossa olivat. Ollessamme sotapoliisin toimitiloissa alkoi Elisenvaaran pommitus, pommituksen jälkeen palattiin asemalle, josta aikanaan matka kohti Särkisalmea jatkui.

Mutta se näky mikä minua kohtasi oli todella järkytyksiä täynnä, ihmisruumiin kappaleita, ruumiita, vielä palavia vaunuja, ihmisiä palamassa. Tämä painajaismainen tilanne oli aina unissani, ollessani kipeänä, nämä painajaisunet katosivat vasta 1988 suoritetussa ohitusleikkauksessa.

Pääsimme aikanaan mummolaan Uukuniemelle silloiselle Kummunsalolle, nykyisin Ukkojuhonsalolle. Oli hyvä ja lämmin olo mummolassa. Sota jatkui, sotilaita ryhmittyi ja majoittui telttoihin Akonpojasta – Uukuniemelle johtavan maantien varteen, telttoja ja sotilaita oli paljon.

Tätejäni jotka olivat nuoria naisia, viehätti sotilaat ja saadut juustopalat, näkkileipä ja joskus myös marmelaadi. Evakossa olimme sodan aikana Lapualla Karhumäen opistolla ja Rantasalmella Leskisen torpassa Haapalahdessa.

Naapurimme Monoset olivat evakossa Haapaniemessä.

Rauhan vihdoin palattua palasiimme nykyiseen ”Rämpsälään” Rautionkylään.

V Ensio Valtonen s 10.05.35 Uukuniemellä

Asun nykyisin Eurakoskella, entisessä Kiukaisten kunnassa.


Kenttäpostia 70 vuotta sitten

kenttäpostia1Uukuniemen Matrista, Joitsalammelta, kotoisin ollut Aadolf (Topi) Berg lähetti sisarentyttärelleen Taimi Pulkkiselle oheisen kirjeen rintamalta tasan 70 vuotta sitten. Aadolf Berg oli syntynyt vuonna 1916 ja kuului ikäluokkaan, joka kävi sekä talvi- että jatkosodan. Viisi vuotta etulinjoissa taistellut Aadolf selvisi sodasta kuin ihmeen kaupalla haavoittumatta. Sisaren (Selma os. Berg) lapset, Taimi, Martta ja Pauli, olivat menettäneet isän jo ennen sotia. Topi-enon vierailua kotonaan rintamalomilla he muistelivat erityisellä lämmöllä.

Kirje ajoittuu aikaan jolloin suuret torjuntavoitot oli juuri saavutettu mm. Tali-Ihantalassa. Topi-enolla oli ehkä ensimmäinen tilaisuus lähettää lyhyt kirje sisaren perheelle Matriin, josta hän tuntui kantavan huolta. Vakavan tilanteen etulinjassa tiedostanut Aadolf Berg pyrkii lohduttamaan, mutta antaa myös selvän ohjeen varautumiseen pahimpaan. Enon neuvot olivatkin tarpeen, sillä lähtö oli pian edessä. Takaisin kotiin ei sisaren perhe Matrin Matikkalammelle eikä Aadolf Berg Joitsalammelle koskaan päässeet.

-JL

 

Adolf Berg´n kirje:

12.7.1944

Taimi hyvä!

Tässä pienen tauon lomassa lähetän rintama tervehdykseni sinne kotipuoleen. Kiitos kirjeestäsi joka tuli perille. Terveena minä olen säilynnä, vaikka joskus mahdottomalta näyttää suurissa kranatti myrskyissä.

Maamme on kovan koettelun alaisina, mutta onhan Suomi kestännä ennenkin, ehkä se kestää tämänkin vaikka olemme jo jonkun verran joutuneet Karjalaa luovuttamaan.

Älkää nyt olko millään lailla hermostuneita tämän tilanteen takia ehkä tämä selviää. Silti sopii olla varovaisia ja pakata tavaroita jos sattuu lähtemäänkin millo niin silloin ei olisi mikään kiire.

Eipä tässä enempää!

Paljon terveisiä teille kaikille.

t. Topi

kenttäpostia3

kenttäpostia4