Tarnalassa torstaina 30.6. järjestetty jatkosodan alkamisen 75-vuotismuistotapahtuma kokosi kylän entiselle koululle ja kentälle ennätysmäärän yleisöä. Kauniin kesäpäivän suosimassa tilaisuudessa oli hernerokkaa kenttäkeittiöstä jakaneiden sotilaskotisisarten arvion mukaan peräti yli 500 henkeä. Suotta eivät tapahtuman järjestäneen Tarnalan kyläyhdistyksen, Parikkalan kunnan ja JR7 Perinnetoimikunnan edustajat olleet erittäin tyytyväisiä päivän onnistumiseen.

Tarnala ja muut rajan pinnassa olleet kylät myös naapuripitäjien alueelta evakuoitiin juhannuksen tienoilla 1941 sodan uhatessa, mutta rintaman siirryttyä evakot pääsivät takaisin koteihinsa. Alueen lähihistoriaan perehtynyt ja itsekin kahdesti evakkoon joutunut Eino Hienonen totesi esitelmässään evakuoinnin tapahtuneen kovalla kiireellä. Joskus junan lähtöön oli aikaa vain kaksi tuntia, kun ilmoitus asukkaille tuli niin myöhään. Miehistökuljetusten takia rautatiet olivat ylikuormitettuja, mikä lisäsi tehtävän vaikeutta. Sairaita, lapsia ja vanhuksia kuljetettiin linja-autolla, mutta muille ei kalustoa riiitänyt ja karja jouduttiin kuljettamaan jalan.

Esimerkiksi Saarelta evakuoitiin 3200 ihmistä ja 2400 kotieläintä, lähinnä nautakarjaa. Pienempi karja kuten siat, lampaat ym. jäi kyliin ja tästä kotiinjääneestä karjasta huolehtivat ilmasuojelujoukot. Väestö pyrittiin evakuoimaan turvaan vesistölinjojen taakse, osa jäi Savonlinnan ja Kerimäen tasalle, osa kuljetettiin kauemmas mm. Rantasalmelle ja Hankasalmelle saakka.

Sortavalan suojeluskuntapiiriin kuulunut Uukuniemi evakuoitiin juhannuksen jälkeen kolmessa päivässä. Miehistön purkupaikkoina toimineet Särkisalmen ja Putikon asemat olivat myös evakkojen käytössä. Uuukuniemeläisiä oli Putikosta lähteneessä evakkojunassa ja karja kulki samaa reittiä kuin saarelaiset. Välietappina olleessa Savonlinnassa evakkoja ruokittiin ja majoitettiin eri tiloissa sekä järjestettiin jatkokuljetuksia. Niinpä asemalle kokoontuneille uukuniemeläisille ja kesälahtelaisille oli ohjeena luettu mm. tälläinen kuulutus: Kesälahtelaiset junaan, uukuniemeläiset teurastamolle.

Eino Hienonen piti evakuointia niin lyhyessä ajassa erinomaisena suorituksena ja osoituksena sen ajan yhteishengestä ja toisten auttamisesta.

-Miten me tänään toimisimme, jos sanansaattaja tulisi ilmoittamaan, että teillä on kaksi tuntia aikaa poistua, hän kysyi ja totesi, että toivottavasti emme tule sitä koskaan kokemaan.

Päivän toinen esitelmä oli evl Ilmari Hakalan kaksiosainen luento, joka käsitteli sodan syitä ja joukkojen keskitystä rajan pintaan sekä Tyrjän taistelua ja Lahdenpohjan valtausta. Hän tiivisti jatkosodan pääsyyn talvisodassa menetettyjen alueiden takaisinvaltaamiseen, mutta siihen tilanteeseen oli johtanut hyvin monivaiheinen tapahtumasarja käynnissä olevan maailmansodan myllertämässä kansainvälisessä politiikassa.

Talvisodan jälkeen selvisi varsin pian, ettei Stalin ollut saanut Suomen suhteen tavoitteitaan toteuteuksi ja painostus jatkui. NL:n ulkoministeri Molotov oli vaatinut vielä silloin sopimuskumppanina olevalta Saksalta vapaita käsiä eli Suomen suhteen eli miehitystä, mutta hyökkäystä itään suunnitteleva Saksa ei tähän suostunut. Suomen ja Saksan lähentymisen poliitikot antoivat aluksi sotilaiden tehtäväksi. Saksan ja NL:n yhteenotto näytti lähestyvän ja suuri kysymys oli kumpi voittaa. Presidentti Ryti selvitti useilta tahoilta kuinka Suomen käy vaihtoehdoissa, jotka eivät olleet hyviä kumpikaan. Ainoaksi sopivaksi mahdollisuudeksi nähtiin Hakalan mukaan Saksa, jonka rinnalla sodan syttyessä sitten olimme. Oli käynyt selväksi, että Saksa käynnistää hyokkäyksen myös Suomen alueelta, halusimme olla mukana tai emme.

Suomi pyrki näennäisesti pysymään puolueettomana ja odotti venäläisten toimenpiteitä saadakseen syyn sotaan lähdölle. Sitä ei kauan tarvinnut odottaa, kun Saksa pommitti NL:n alueita Suomen kautta ja venäläiset vastasivat pommittamalla useita kohteita Suomessa. Maan todettiin olevan sodassa ja Tarnalan alueella tämä merkitsi sitä, että 2. divisioonan komentaja Aane Blick antoi Tarnalan tienristissä 30.6.1941 alaisilleen joukoille hyökkäyskäskyn.

Tämän hyökkäyskäskyn antamisesta nähtiin koulun kentällä havainnollinen pienoisnäytelmä, jonka pääosissa eversti Blickiä, Kemppiä ja Kotilaista näytteli paikallinen ”everstijuntta” Juhani Paakkinen, Vesa Huuskonen ja Reijo Jantunen, entisiä Kaakkois-Suomen rajavartioston palveluksessa olleita everstejä kaikki.
Tapahtuman yhteydessä paljastettiin myös laatta, joka kiinnitettiin hyökkäyskäskyn antopaikalle entisen tienristin lähelle pystytettyyn muistokiveen. Laatan paljasti Pekka Paakkinen ja esitti tilaisuuteen sopivan saarelaisen Väinö Kokkosen aikoinaan kirjoittaman runon.

Tilaisuuden päätesanat lausunut JR7 Perinnetoimikunnan puheenjohtaja Juhani Hämäläinen ja Erkki Ilmoniemi ojensivat rykmentin pöytästandaarit Tarnalan Kyläyhdistykselle, Saaaren Lions klubille, Parikkalan Reserviläisille, Savonlinnan Reserviläisille ja evl Ilmari Hakalalle. Standaareja on jaettu v. 1990 lähtien 76 kpl ja numero 1:n sai Adolf Ehrnrooth. Parikkalan kunta oli saanut standaarin v. 2001.

Parikkalan kirkkoherra Marja-Liisa Malmi lähetti lopuksi Juha Härkösen, Arvi Moilasen ja Jussi Tuunasen muodostaman kolmimiehisen seppelpartion viemään havuseppeleen Tyrjän taistelujen muistomerkille Parikkalaan. Tapahtumapäivän musiikista vastasi Ratsuväen perinnesoittokunta Lappeenrannasta Antti Hirvikallion johtamana. Tervehdyssanat lausui kunnanjohtaja Vesa Huuskonen ja kenttähartauden piti sotilaspastori Jukka Seppänen. Martti Luukko lausui Matti Kuusen Kuoleman juoksun.

Teksti ja kuvat: Heimo Paakkinen