Mikkolanniemellä kunnioitetaan tulevana kesänä Suomi 100 -juhlavuotta “Koti, uskonto ja isänmaa” -laulunäytelmän muodossa. Mikkis-teatterin esittämä näytelmä kertoo sotaevakoiden vaiheista, ja tapahtumat sijoittuvat väljästi Uukuniemen Matrin kylään. Perhetarinan on käsikirjoittanut ja ohjannut uukuniemeläinen Paavo Vanhanen, ja käsikirjoituksen pohjana ovat toimineet hänen appiukkonsa Väinö Vuorinteen kirjoittamat runot. Matrin kylän kasvatin runot ovat saaneet sävelet niin ikään uukuniemeltä kotoisin olevalta muusikolta Petri Tiaiselta.
Näytelmä saa ensi-iltansa 27.6. ja kyseinen näytös, sekä muutama muu näytös heinäkuun puolella, ovat jo loppuun myytyjä. Mikäli haluat varata paikan juuri tiettyyn näytökseen, kannattaa siis toimia ajoissa. Paikkavarauksia voi tiedustella Heta Ahokkaalta numerosta 040-8457 555 tai sähköpostitse heta.ahokas(at)pp1.inet.fi
Kevät-Miikkulan ehtoopalvelus ja kiitosakatistos Pitäjäntuvalla 9.5.2017 klo 18:00.
Papinniemen kirkkokallion ortodoksinen kirkko oli omistettu pyhälle Nikolaokselle eli Miikkulalle kuten Karjalassa häntä kutsuttiin. Näin ollen pyhä Nikolaos oli Kirkkokallion ortodoksisen kirkon vaikutuspiirissä eläneiden suojeluspyhä. Vaikka Kirkkokallion kirkko on palanut ja väestö siirtynyt, pois voidaan pyhää Nikolaosta pitää edelleenkin Uukuniemen omana suojeluspyhänä, sillä tuskinpa tätä on myöhemminkään kumottu. Nikolaos on myös muun muassa lasten, merenkulkijoiden ja monien kaupunkien suojeluspyhä, ja hänelle on omistettu lukuisia kirkkoja eri puolilla maailmaa. Uukuniemeä lähimpinä ovat Imatran ja Joensuun pyhän Nikolaoksen kirkot. Tämän vuoden Pääsiäisyön palvelus televisioitiin Vaasan pyhän Nikolaoksen kirkosta.
Pyhän Nikolaoksen elämästä on säilynyt vain vähän varmaa tietoa. Hän syntyi 300-luvulla Rooman valtakuntaan kuuluneessa Lyykian provinssissa nykyisen Turkin alueella. Ilmeisesti hänen kotinsa pystyi varakkuutensa ansiosta tarjoamaan hyvän kasvatuksen. Vanhempien kuoltua Nikolaos lahjoitti perimänsä huomattavan omaisuuden köyhille ja hyväntekeväisyyteen. Myöhemmin hän toimi Myran piispana Lyykiassa.
Pyhään Nikolaokseen liitetään useita ihmeitä, joista monet kertovat köyhien ja hädässä olevien auttamisesta. Häneen liitetään myös kertomus köyhästä miehestä, jolla oli kolme tytärtä. Tällä miehellä ei siten ollut varaa tyttärien myötäjäisiin ja vaarana oli tyttärien ajautuminen prostituoiduiksi. Kertomuksen mukaan Nikolaos olisi yöllä heittänyt kolme pientä pussia kultaa köyhän miehen talon ikkunasta. Tästä tapahtumasta kerrotaan myös myöhemmän joulupukkiperinteen saaneen alkunsa. Tunteehan joulupukki nimen Santa Clause englanninkielisissä maissa.
Pyhän Nikolaoksen kuolinpäivä 6.12. on hänen tärkein muistopäivänsä ortodoksisessa kirkossa. Tätä päivää Karjalassa kutsuttiin Syys-Miikkulaksi. Kevät-Miikkulana 9.5. muistellaan pyhän Nikolaoksen reliikkien siirtoa Lyykian Myrasta Barin kaupunkiin Italiassa. Lisäksi pyhää Nikolaosta muistetaan ortodoksisessa kirkossa jokaisena torstaina.
Ajankodasta johtuen Kevät-Miikulaan liittyy monia vuodenajan töitä ja tapahtumia kuvaavia sanontoja. Jos käki ei ollut Miikulanpäivään mennessä kukkunut, oli syytä varustautua huonoon satoon. Sanottiin myös, että Miikkula tuo vihannan vihkon eli että kasvukausi oli alkamassa. Miikkulanpäivää pidettiin myös sopivana aloittaa kylvötyöt ja laskea hevoset laitumelle eli suistamolaisittain: ”Miikkulana hevoset ensi kertaa metsään lasketaan, lehmät viimeistään Jyrkinä (26.5 ortodoksisen kalenterin mukaan).” Toisaalta Vuonnisessa sanottiin, että ”kun on hanki Mikkulana haukattavana, niin on leina leivän sijasta”. Kevät-Miikkulana hauen kutu oli loppumassa ja ahvenen samoin kuin lahnan kutu alkamassa.
Uukuniemellä ei ole tiettävästi toimitettu pyhän Nikolaoksen praasniekkoja liki 400 vuoteen. Siten Simpeleen Seudun Tiistaiseuran piirissä syntyi ajatus pyytää Lappeenrannan Ortodoksista seurakuntaa toimittamaan Kevät-Miikkulan ehtoopalvelus. Isä Aarne Ylä-Jussila toimittaa palveluksen 9.5. klo 18.00 Pitäjäntuvassa. Paikka sopii tähän tarkoitukseen hyvin, koska sinne on saatu viime vuosina ikoninurkkaus, obrazučuppu, jossa on myös Uukuniemeltä kotoisin olevan Aino Räsäsen maalaama pyhän Nikolaoksen ikoni.
Palvelus kestää noin puoli tuntia. Tämän jälkeen toimitetaan kiitosakatistos luomakunnalle. Akatistos on ylistysveisu, joka voi olla osoitettu esimerkiksi Jumalalle, pyhälle ihmiselle tai ilmiölle. Sana akatistos tulee kreikan kielen sanasta akathistos, ei istuen, ja akatistokset veisataankin seisoen. Akatistoksia voidaan laulaa osana jumalanpalvelusta tai erillisessä akatistospalveluksessa. Kiitosakatistos toimitetaan monissa pyhäköissä kirkkovuoden alussa, mikä on 1. syyskuuta ortodoksisessa kirkossa. Jumalan luomistyötä ja koko elämää iloineen ja suruineen ylistävä runoelma soveltuu toimitettavaksi erittäin hyvin myös keväällä Kevät-Miikkulana luonnon herätessä talven jälkeen kukoistukseensa. Kiitosakatistos kestää noin puoli tuntia.
Lyykian Myran piispan isä esipaimenen pyhän Nikolaos Ihmeidentekijän juhlan, Kevät-Miikkulan ehtoopalvelu ja kiitosakatistos Pitäjäntuvalla 9.5.2017 klo 18.00. Tämän pienimuotoisen uukuniemeläisen Kevät-Miikkulan praasniekan lopuksi on kahvi- ja teetarjoilu.
Kaikki ovat sydämellisesti tervetulleita jatkamaan siitä mihin Kirkkokallion tuonilmaisiin siirtyneet, nykyiseen riemuitsevaan seurakuntaan kuuluvat lopettivat liki 400 vuotta sitten!
Vanhojen valokuvien kokoelma saa täydennystä Heimo Paakkisen lähettämän kuvan ansiosta. Kuva on otettu Uukuniemi-juhlien aikaan 80-luvulla kirkon portailla. Tarkempi vuosiluku ei ole tiedossa.
Kuvasta tunnistaa ainakin vasemmalla seisovan vanhan kunnallismiehen, Aimo Siitosen, joka on toiminut muun muassa Uukuniemi-Seuran ja Uukuniemen kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Edessä sinisessä takissa oleva nainen on kansanedustaja Aune Salama, joka työskenteli Uukuniemellä kansakoulunopettajana vuosina 1930-40. Otos on alunperin Hilkka Kaksosen albumista, joka seisoo kuvassa toisessa rivissä sini-valkokauluksisessa puserossa.
Uukuniemi-juhlilla 80-luvulla. Kuvan lähettänyt Heimo Paakkinen.
Helmikuussa julkaistussa jutussa kerrottiin Kansalliskirjaston digitoidusta sanoma- ja aikakauslehtiarkistosta ja tällä kertaa esillä on nyt poimintoja kyseisestä palvelusta. Vanhoja lehtiä selatessa saa helposti kulumaan tunnin jos toisenkin, osittain jo senkin vuoksi, että teksti on todella hidaslukuista eivätkä kirjaimetkaan ole täysin sitä miltä näyttävät. Paljon on muuttunut, vaikka toisaalta löytyy myös yhtäläisyyksiä tähän päivään.
Maaliskuun 27. päivänä vuonna 1865 eli noin 152 vuotta sitten julkaistusta Suometar -lehdestä löytyy artikkeli maanteiden parannuksista, jossa mainitaan myös Uukuniemi sekä Parikkala. Jutussa “Kyytilaitosten ja maantienteon parannus” verrataan teiden rakentamistesta aiheutuvia rasitteita maaseudulla ja tiheämmin asutetuilla alueilla. Uukuniemeä koskeva pätkä kuuluu näin:
” Niin, jos otamme muutamia pitäjiä Karjalasta, löydämme että sillaikaa kun esimerkiksi Parikkalan pitäjä rakentaa maanteitä 116 virstaa eli noin 1 1/10 osaa virstaa manttalille jossa maita on jaettu 9000 henkilselle kansastolle, niin toinen sen rajapitäjä Uukuniemi saa sen sijaan rakentaa 100 virstaa tietä eli 2 9/10 virstaa manttalin tilalta, jaettu ainoastaan noin 3-4 tuhannen asukkaan välillä. Edellisestä tulee 23 kyynärää maantietä jokaista pitäjässä asuvaa henkeä kohti, sillaikaa kuin jälkimmäisestä jokaisen hengen täytyy rakentaa 60 kyynärää yhteistä maantietä. Meillä ei ole tällä kertaa tilaisuutta verrata useampia paikkoja toinen toiseensa. Mutta näistäkin kahdesta on jo nähtävä miten epätasainen maantierakennuksien velvollisuis on eri paikoissa. Ellei tätä epätasaisuutta saada autetuksi niillä keinoilla kuin valtiopäivilläon ehdotettu,se on arvattava siitä että juuri se ainoa keino, joka voisi tulla tasaamaan rasitusta, nimittäin että jokainen kyydillä ajaja maksaisi yhden pennin virstalta, yllä mainituissa tapauksissa ei paljon ensinkään tule kysymykseen, koska sellaisilla teillä kuin sanotut , on peräti vähän kyydillä matkaavia, niin että se määrätty taksa tuottaisi enintään jonku 10 markkaa vuodessa.”
Elokuun 14. päivänä 1883 julkaistussa Laatokka -lehdessä haetaan opettajaa kansakouluun Uukuniemelle. Erityisen mielenkiintoiselta vaikuttaa opettajan palkkaus:
“Opettajan virka. Uukuniemen ylhäisemmästä kansakoulusta on Johtokunnalta haettavana ennen Elokuun 27 päivää. Palkkaedut ovat: 700 markkaa, 10 tynnyriä ruista ja 1/16 manttalin puustelli, josta opettajan on suoritettava kaikki ulosteot. Jos opettaja ei tahdo puustellia, saa hän tämän asemasta noin 2 mitta-tynnyrin alaa valmista peltoa, karjalaitumen ja 100 markkaa. Molemmista tapauksista on opettajan itsensä asuntohuoneisinsa puustellin maalta hakkuutettava ja vedätettävä polttopuunsa. Kansakoulujohtokunnan puolesta: P. Poutiainen. Kirjetie: Sortavala – Uukuniemi.
Otawa -lehdestä joka on julkaistu marraskuun 6. päivä vuonna 1863, löytyy yleisönosastokirjoituksena vastine Olli Bergin kirjoitukseen Uukuniemi-pitäjän nimestä. Teksti kuuluu näin:
” Vähäsen vastinetta O.B -gin kirjoitukseen Otawan 28:sta n:sta. Se on varsin vaka totuus ollut ennen sekä on oleva jälkeen meidän aikojemme, että vääryys pitää ojentaa missä se näkyy tarpeelliseksi, olipa se vaikka minkälaisesta asiasta hyvänsä. Maanviljelija kokelas Olli Berg ei näytä olevan sitä mielialaa että erhetys pitää ojentaa. Vaikka itsekkin myöten aintaa kirjoituksestaan Otawan 28:sta n:sta minun esitykseni olevan oikean perän Uupuniemen pitäjän oikeasta nimestä. Olli Berg panee esteeksi aivan huonon syyn, se on näin kuuluva: Mutta kuin nyt pitäjäisemme niinkuin kaikki muutkin ovat kirjoituksista nähneet Uukuniemeksi nimitettävän, ovat ne jotka ovat tutummat kirjallisuudesta ruvenneet näin puheestakin käyttämään, pitäen tätä Uukuniemi, pitäjämme oikeana nimenä. Jos O. B-g olisi tuhma ja muuten typerämielinen, eli pitäisi ruotsalaisuuden taikka muun venäläisyyden puolta kieliasiasta, niin sitte se ei olisi mikään ihme että hän näin äkkinäisesti kirjoittaa sellaisesta nimestä, jota esi-isämme ovat kirjoittaneet sen aikuisella tiedolla ja taidolla miten paraiten osasivat. Vaan päin vastoin O. B-g on lahjoitettu mitä paraimmalla luonnon lahjoilla; ymmärryksensä on kuin partaveitsi, Tämän muka kaiken paraiten todistaa O. B-gin kirjoitus Otawan 29:stä n:sta: “kirje Kankaan Pekalle”, jossa hän muistuttaa Pekalle miten he keskenään jo poikavuosina laulelivat “suruvirsiä Suomen kielen tilasta”, sekä muistuttaa Pekalle erään sorretun talonpojan runoa “tuomiskontista”, joka varmaankin oli viety lahjaa ottavalle nimismiehelle. Samassa kirjeessä O. B-g toivoo Suomen kielen pääsemistä valtakieleksi eikä epäilekkään sen toteutumista. Mikä kaiken juurin merkki O. B-gin rakkauteen on Suomen kieleen, niin se on se mitä ilahuttavin uutinen kuin ruotsalaisen sukunimensä kirjoittaa ihan suomeksi: “Olli Vuorinen”. 28:sta kirjoitti vielä nimensä B-g. Kun nyt näin suuri muutos tapahtui virkkaudesta, niin siitä olen ihan varma, että O. V:nen tästä eteenpäin ei kirjeessään enempää väitä Uupuniemen pitäjää Uukuniemeksi.
Nyt tahdon vielä vähän muistuttaa O. B-giä näistä runoista: kun pitäjäisemme ja kaikki muutkin ovat kirjoituksista nähneet j.n. edesp. ruvenneet puheestakin näin käyttämään. Ei tähän asti ole ollut se mikään hyvä merkki, että ruvetaan herrain kirjoituksen jälkeen Suomalaisia nimiä puheestakin käyttämään. O. B-g hyvin tietää miten taitamattomat herrat ovat olleet näihin aikoin saakka Suomalaisista puheista, mitä taitamattomat itse kirjoituksesta. Se vielä nytkin kaiken paraiten nähdään papin kirjoista (todistus); esim. nimi “Hämäläinen” se on Hemelein ja “Jääskeläinen” se on Jemelein j.n.e. Mitä taas herrasväen Suomalaiseen puheeseen tulee, niin se on puoleksi venskalla pilattu, mistä näihin aikoin saakka on ollut se surullinen seuraus että ne Suomalaiset, jotka ovat olevinaan enemmän sivistyneitä ja kansakäymistä pitäneet, ovat noppineet herrasväen puheista niinkuin ryytimaan hoitaja paraimpia kukkia noppii ryytimaasta luottaen aina herroihin; “kyllähän muka herrat paremmin tietävät haastaa kuin talonpojat”. Niin esim. sanovinansa “olettako olleet aamusella” he sanoot ” olettako olleet ruukostilla”. Jos näistä puheista muistutetaan Suomalaisia, niin he kohta vastaavat: niinpäs olemme kuulleet herrasväenkin sanovat. Niin se on Uupuniemen pitäjään nimenkin kanssa käynyt.
Sen tähden O. B-g väittää siitä nimestä, kun muka herrat ovat alottaneet sitä näin nimittää ja kirjoittaa, niin sitä ei saata nyt millään tavalla eli toisin kirjoittaa. O. B-g sanoo vielä: “sen tähden Uupuniemi olisi kaikille sivistyneemmille taas uusi nimitys”. Ei se ole mikään vaikia sivistyneemmille ruveta sellaista nimeä toisin nimittämään, etenni kun tietävät entisen nimen vääräksi; päin vastoin se se vasta onkin sivistyksen päätarkoitus että väärästä saadaan suora.”
Joskus todellisia löytöjä tekee sieltä, mistä niitä vähiten odottaa löytävänsä. Näin kävi Niukkalassa asuvalle Mika Suppolalle tämän siivotessa talonsa vinttiä. Vanhojen eristeiden seasta nimittäin paljastui Uukuniemen Maamiesseuralle kuuluvia papereita, joilla vanhimmilla on ikää jo lähestulkoon 100 vuotta. Osittain melko hapertuneistakin paperiarkeista pystyy kuitenkin vielä lukemaan sisällön, ja rahtikirjojen ym. tavarantoimitukseen liittyvien asiakirjojen lisäksi joukossa on myös Maamiesseura ry:n alkuperäinen ilmoitus yhdistysrekisteriin sekä Itä-Karjalan Maamiesseuran säännöt. Tuolloin virallinen nimi oli Uukuniemen Läntinen Maamiesseura ja kotipaikka Uukuniemen pitäjä. Yhdistyksen hallitukseen kuuluivat Matti Mielonen, Kustaa Tynkkynen, Juho Berg ja Matti Berg Niukkalasta, Juho Suutarinen ja Juho Rantanen Kummusta ja A.J. Tiainen Kirkonkylältä. Puheenjohtajana toimi Matti Mielonen.
Asiakirjat lähtevät nyt taltioitavaksi, jotta niitä olisi mahdollista lukea vielä seuraavankin 100 vuoden kuluttua.
Vanhojen papereiden joukosta löytyi muun muassa ilmoituskortteja ja rahtikirjoja.Alkuperäinen yhdistysrekisteri-ilmoitus vuodelta 1921, jolloin virallinen nimi oli Uukuniemen läntinen Maamiesseura ja kotipaikkakunta Uukuniemen pitäjä.Itä-Karjalan Maamiesseuran säännöt. 17 kunnan joukossa oli myös Uukuniemi.Itä-Karjalan Maamiesseuran sihteerin lähettämä kirje vuodelta 1924.
Eilen Lahden MM-kisoissa nähtiin upea hiihto, kun miesten 15km perinteisen hiihtotyylin voiton nappasi Iivo Niskanen. Tänään jännitystä on jälleen luvassa kun vuorossa on naisten viesti. Tämän vuoden MM-hiihdot ovat Lahdessa jo seitsemännet, sillä aiemmin kisat on järjestetty vuosina 1926, 1938, 1958, 1978, 1989 ja 2001.
Uukuniemeläisiä katsojia on ollut paikan päällä myös vuonna 1958, tästä ovat todisteena kauppias Erkki Tynkkysen ottamat kuvat kisapaikalta, jotka löytyivät Sakari Tiaisen arkistosta. Suomelle kisat olivat menestyksekkäät ja mitalisaldona oli 4 kultaa , 3 hopeaa ja kolme pronssia. Ensimmäistä kertaa Lahden kisahistoriassa myös naiset pääsivät osallistumaan. Lajivalikoima ei tosin vielä ollut nykyistä tasoa, sillä vapaan hiihtotyylin kilpailut tulivat ohjelmaan vasta vuonna 1987 ja sprinttihiihdot 2001.
Palkintopallilla naisten 3×5 km viestijoukkueet. Ykköspallilla Neuvostoliiton joukkue (Radja Jerosina, Alevtina Koltsina, Ljubov Kozyreva), kakkosena Suomen joukkue (Toini Pöysti, Pirkko Korkee, Siiri Rantanen) ja kolmantena Ruotsi (Märtha Nordberg, Irma Johansson, Sonja Edström).Avajaiskuva vuodelta 1958.Tunnistatko kuvasta uukuniemeläisiä kisakatsojia?Kisatunnelmissa tiettävästi oikealla Eino Juhani Berg, Lauri Mielonen ja Pentti Tiainen. Kuvan ottanut Erkki Tynkkynen.
Poliisin reserviläiset ja paikalliset reserviläiset ovat järjestäneet Talvisodan päättymisen muistotilaisuuden Uukuniemellä vuodesta 1990 lähtien. Tänä vuonna Talvisodan päättymisestä on kulunut 77 vuotta. Muistotilaisuus järjestetään 13.3. Uukuniemen kirkossa klo. 15.00 alkaen. Tarkempi ohjelma aukeaa oheisesta linkistä:
Tilaisuudessa nähdään myös klo 17.30 alkaen näyttelijä Pauli Porasen esittämä monologi MAROKON KAUHU, joka koskettaa läheisesti myös Uukuniemeläisiä, sillä Kauhun ja Uukuniemeläisten komppaniat taistelivat Kollaan verisillä taistelukentillä vierekkäin koko Talvisodan ajan. Kannattaa siis ttulla katsomaan ja kuulemaan historiallisesti Uukuniemeläisiäkin koskettavaa esitystä!
Pauli Poranen
“MAROKON KAUHU” – monologiesitysUukuniemen kirkossa
13.3.2017. klo 17.30 alkaen.
Sortavalasta kotoisin oleva kapteeni Aarne Edvard Juutilainen (1904–1976) suoritti varusmiespalveluksensa Viipurin Rykmentissä ja aloitti sen jälkeen välittömästi opinnot kadettikoulussa, josta hän sai potkut vuotta myöhemmin. Juutilainen lähti Ranskan muukalaislegioonaan, jossa palveli täydet viisi vuotta. Juutilainen palasi kotimaahan 1935.
Talvisotaa ennen toimeenpantujen ylimääräisten harjoitusten, eli YH:n yhteydessä myös silloinen res. luutnantti Juutilainen sai käskyn saapua harjoituksiin. Hänen käskettiin ilmoittautua Lahdenpohjan Huuhanmäen kasarmeilla jonne Evl. Teittinen, oli kokoamassa jalkaväkirykmenttiä (JR 34).
Juutilaisesta tehtiin rykmentin kuudennen komppanian päällikkö. Hänen komppaniansa pääosa oli Rautjärven – Ilmeen reserviläisiä. Naapurikomppania eli viides komppania oli muodostettu Uukuniemen reserviläisistä ja heitä johti Uukuniemen suojeluskunnan paikallispäällikkö res. luutnantti Viljam Toiviainen.
Varustamisen ja lyhyen koulutusvaiheen jälkeen rykmentti siirrettiin junakuljetuksin Roikonkoskelle ja sieltä se siirtyi jalkamarssilla Suojärven Suvilahteen, jonne se ryhmittyi puolustukseen. Juutilaisen komppania ryhmitettiin Hyrsylän mutkan kohdalle ja Uukuniemeläisten komppania etelään Artahuhdan suuntaan. Suojärven alueella rykmentti kävi kovia viivytystaisteluja. Viivytystaisteluvaiheen jälkeen rykmentti asettui Kollaalle, jossa se taisteli ja piti rintaman koko Talvisodan ajan.
Juutilaisesta muotoutui Kollaan rintaman esikuva, jonka vuoksi myös Kollaa silloin kesti. Marokossa muukalaislegioonassa viettämiensä vuosien takia häntä kutsuttiin MAROKON KAUHUKSI.
Sota oli kuitenkin jättänyt Juutilaiseen omat merkkinsä, hän alkoholisoitui ja jatkosodassa hän tehosti antamiaan käskyjä ampumalla pistoolilla alaisensa jalan juureen. Juutilainen osallistui vielä Lapin sotaan, mutta sen jälkeen hän siirtyi reserviin.
Kovasti voimiensa tunnossa olleet kommunistit “söivät” hänet ulos lähes jokaiselta työmaalta. Hänellä ei tuntunut olevan enää kotia, ei isänmaata. Kaikki entiset ihanteet oli poljettu lokaan. Vappuna marssittiin punalippujen liehuessa ja sen musiikin tahdissa, jonka säestämänä venäläiset olivat hyökänneet suomalaisia vastaan Kollaan rintamalla.
Andreas Hännisen perustaman Konevitsa ry:n 25-vuotista taivalta vietettiin viikko sitten 4.1. juhlavasti Helsingissä. Juhlaan osallistui Venäjältä kolme piispaa, Aleksanteri Nevskin lavran johtaja ja Kronstadtin piispa Nasarij, Lotinanpellon ja Tihvinän piispa ja Syvärin luostarin igumeni Mstislav, piispa Ignatij Karjalasta ja Konevitsan igumeni Aleksander. Heidän lisäkseen mukana oli puolenkymmentä avustajaa sekä Konevitsan arkkitehti Nikita Veselov puolisoineen. Suomesta juhlaan osallistui Joensuun KS piispa Arseni ja joukko papistoa sekä yhdistyksen jäseniä.
Tulevan kesän juhlaan, tsasounan vihkimistilaisuuteen ja praasniekkaan Uukuniemelle on paikallisten lisäksi tulossa arvovaltainen joukko. Arviolta juhlaan osallistuu noin sata henkeä. Joensuun KS piispa Arseni on lupautunut toimittamaan tsasounan siunauksen ja praasniekan, ja muita arvovieraita ja ohjelman esittäjiä varmistellaan paraikaa. Tasokkaaseen ohjelmaan on suunniteltu muun muassa luentoa, opetuspuhetta sekä musiikkia.
Uukuniemen kirkkomäki vuonna 1962 (Kuva: Kesälahti-seura / Arvo Ahokkaan arkisto)
Parikkalan kunnanhallitus otti eilen (ti 17.1.2017) myönteisen kannan 12 uukuniemeläisen järjestön tekemään aloitteeseen Pitäjä -nimityksen käyttöönotosta entisen Uukuniemen kunnan alueesta. Hanke oli saanut runsaasti kannatusta myös alueen vakituisilta ja vapaa-ajan asukkailta, kannatusadressiin kertyi yhteensä 251 nimeä. Aloitteessa toivottiin myös kunnan edistävän nimityksen käyttöönottoa omassa toiminnassaan, johon kunnanhallitus on nyt päätöksellään lupautunut.
Kotimaisten kielten keskus on suositellut Pitäjä -nimityksen käyttöönottoa entisissä liitoskunnissa. Uukuniemi nimenä puhuttaessa entisin kunnan alueesta on säilynyt kuntaliitoksesta huolimatta hyvin kansan puhekäytössä, mutta Pitäjä -nimen kautta sille tulee lisää painoarvoa vaikka varsinaista hallinnollista statusta sillä ei olekaan. Aloitteen tekijät arvelevat Pitäjä -nimityksen vahvistavan paikallista kotiseutuhenkeä. Aiemmin ovat mm. lähinaapureista Kesälahti ja Kiihtelysvaara ottaneet sen käyttöön.
Hanke etenee vielä Parikkalan kunnanvaltuuston päätettäväksi ja nimen käyttöönotto aloitetaan juhlavasti myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
Aiheesta lisää mm. Ylen verkkosivuilla ja kunnanhallituksen päätös kunnan verkkosivuilla.
Talvisota päättyi 13. maaliskuuta 1940. Saman päivän iltana klo 22 tuli naapurin poika sanomaan, että nyt on lähdettävä kahden tunnin kuluessa. Tietysti siinä häkeltyi ensin; voi hyvä luoja, miten nyt käy! Ei oikein tiennyt mitä ottaa mukaan.
Isä lähti viemään hevosella yli 20 km:n päässä olevalle Uukuniemen asemalle. Oli niin kova pakkanen että piti käydä välillä lämmittelemässä taloissa, joista vain valoja nähtiin.
Sinne jäi kermaämpäri hellan nurkkaan. Piti tehdä siitä voita seuraavana aamuna vaan ei ehtinyt. Säkkiin vain paljon leipää ja hienosokeripussi.
Isä palasi teurastamaan osan eläimistä, ajamaan osan yhteisiin kokoamispaikkoihin ja järjestämään tulevaisuuttamme. Minun tehtäväni oli huolehtia itseni ja sisarukseni tulevaan evakkopaikkaamme. Olin täyttänyt lokakuussa 17 vuotta. Toiset kotona olevat sisarukset olivat Riitta 5 v, Heikki 10 v, Veikko 12 v ja Viljo 15 v.
Äiti kuoli elokuussa 1939. Hän sanoi: Pitäkää raamatut mukananne, sillä tältä paikalta ne kaikki hävitetään. Nämä sanat ne tulivat toistuvasti mieleen ja pelko toimeentulosta tulevaisuudessa ja huoli sisaruksista; näistä mukana olevista ja veljistä rintamalla. Milloin heidät näkee?
Vaikka oli nuori, niin unohtumattomasti otti sydämestä, kun katsoin taakseni kotia viimeisen kerran ja sama suru palasi vielä monessa tulevassa tilanteessa.
Kiirastorstaina olimme olleet viikon Uukuniemellä eräässä talossa uuden rajan pinnassa. Sanoin talon emännälle, että en voi ostaa leipää, raha loppui. Emäntä antoi puolikkaan leivän.
Pitkäperjantaina poliisit tulivat sanomaan, että saamme lähteä Simoon. Asemalla oli niin paljon meikäläisiä, että sisälle emme enää mahtuneet vaan saimme odottaa ulkona pakkasessa monta tuntia junaan pääsyä. Simon asemalla meille sitten sanottiin ettei sinne enää sovi ja taas odotimme pari tuntia ulkona 20 asteen pakkasessa.
Lopulta pääsimme junaan ja olimme puoliltaöin Rovaniemellä, jossa saimme odotella Hotelli Pohjanhovissa isäntää maakunnasta noutamaan meitä taloonsa. Isäntä tulikin ja vei meidät hevosreellä 20 km:n päähän Kemijoen varteen Oikaraisen kylään.
Kului kolme viikkoa, ennen kuin sain kuulla isästä ja vanhemmista sisaruksista. Isä oli saanut järjestettyä meille talon Ylitorniosta, johon lopulta asetuimme evakkoon.
Isä kuoli helmikuussa 1942. Tilasimme rautatievaunun päästäksemme takaisin Karjalaan. Kesti kolem viikkoa ennenkuin saimme vaunun ja pääsimme hautaamaan isän kotipitäjään äidin viereen.
Seurasi kaksi vuotta kovaa työtä ja taas lähtö, se viimeinen, syyskuussa 1944. Kesken jäivät puintityöt. Hirvittävän pahalta tuntui taas jättää koti ja kaikki, vaikka sitä jo osattiinkin odottaa.
Velipojat Veikko ja Heikki ajoivat hevosta, jonka kärryssä oli viljasäkkejä. Minä ajoin 30-vuotiasta ruunaa, jonka kärryssä oli vähän evästä, vaatteita, sian porsas ja lehmä perässä kiinni. Nuorin sisko, Riitta, istui kuorman päällä ja sanoi toistamiseen: “Mennään tuohon taloon”.
Oli kylmä tulli ja vettä satoi lokakuun lopulla, kun ajoimme Närpiön asemalta Yttermarkiin illan pimeydessä. Pitkä oli matka ja kauan kesti, ennen kuin sain avata vieraan oven kotioven sulkemisen jälkeen. Monesti menivät kädet silmille; Hyvä Jumala, miksi näin?
Aika on hyvä parantaja, mutta Karjalan Koti ei silti unohdu. Kaikkihan lapsuuskotinsa muistata.
