Voikukkaa näkee nyt yltäkyllin pihoilla, teillä, poluilla, pellon pientareilla ja niityillä. Mikä onkaan mukavampaa kuin kellistää keltaisena rehottavalle voikukkaniitylle ja katsella hetkisen taivaalla purjehtivia poutapilviä.
Kansanperinne kertoo, että voikukkaa voitiin käyttää lääkinnässä Kajaanin monitoimilääkäri Elias Lönnrotin mukaan seuraavasti: “Juurta varhain keväällä otettuna käytetään vesittävänä, veren puhdistavana ja vatsan pehmittävänä lääkkeenä perätaudeissa, vatsan turvotuksessa, sairasmielisyydessä ja muussa. Sitä varten niistä joko tuoreeltaan puserretaan mehua, taikka keitetään väkevää lientä kuivatuista.”
Hän piti kasvia erittäin soveliaana ravinnonlähteenä ja petun korvikkeena, koska siitä juurista, puhdistettuna, uunissa kuvetettuna ja jauhettuna saadaan, jyväjauhoilla seotettuna, hyvällistä leipää.
Kansanhuoltoministeriön ohjeissa 1941 neuvottiin käsittelemään voikukkaa seuraavasti, jotta karvas maku häviäisi: “Salaatiksi ovat tavalliset valossa kasvaneet lehdet liian karvaita. Mutta jos kasvit keväällä peitetään esim. valoa läpäisemättömällä laatikolla, ovat nämä pimeässä kasvaneet vaaleat lehdet hienoa mureaa salaattia.” Näin kasvatettu voikukka ei kuitenkaan ole yhtä ravintorikasta.
Ullan mansikka-voikukkasalaatti
6 dl suikaloitua kesäkaalia
4 dl suikaloituja voikukanlehtiä
2 dl mansikoita puolikkaina tai ahomansikoita kokonaisina
Kastike:
1 dl kermaviiliä
1 dl raejuustoa
½ dl kirvelisilppua
Voikukan lehdet leikataan suikaleiksi keskiruodin ympäriltä. Kaali- ja voikukkasuikaleet asetellaan kulhoon ja mansikat kaadetaan keskelle keoksi. Kastike sekoitetaan ja valutetaan vihreiden lehtien pinnalle.
Ulla Lehtonen, Onnellinen kasvissyöjä – Hyvän olon keittokirja.
Voikukkasima
25 annosta
25 dl voikukkia
50 dl vettä
1 dl siirappia (vaalea)
4 1/2 dl sokeria
1 1/2 kpl sitruunaa
5 g hiivaa
Pulloihin
1/2 tl sokeria
1 rkl rusinoita
Ravintoarvot rekisteröityneille
Tämän ja muutaman muun näppärän toiminnon saat helposti käyttöösi lyhyellä ja erittäin ripeällä rekisteröitymisellä
Kerää voikukan kukat puhtaalta kasvupaikalta aurinkoisella säällä. Revi kukista keltaiset terälehdet ja huuhtele ne siivilässä. Kiehauta isossa kattilassa vesi ja terälehdet, anna keitoksen porista hiljalleen noin 15 minuuttia.
Lisää siirappi, sokeri ja pesty, kuorittu ja viipaloitu sitruuna. Anna seoksen jäähtyä kädenlämpöiseksi ja liuota joukkoon hiiva (1/4 tl). Anna juoman käydä runsas vuorokausi.
Siivilöi ja pullota juoma. Pane pestyjen pullojen pohjalle ripaus sokeria ja muutama rusina. Nosta pullot kylmään. Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan.
Kokeile siman valmistusta samaan tapaan kehäkukan terälehdistä.
Lähde: http://www.maku.fi/resepti/voikukkasima
Oletko kokeillut voikukkaa ruuanlaitossa? Tiedätkö hyvän voikukkareseptin? Tiedätkö miten voikukka kuivatetaan? Miten tehdään perinteinen voikukkaseppele, miten ne varret kiedotaan? Vinkkejä voi lähettää osoitteella: aineisto@uukuniemi.info.94-237-113-200.hostaan.fi
MA-N