Hyvinkäällä, Palopuron uudessa kesäteatterissa, saa ensi-iltansa 18. kesäkuuta 2011 uukuniemeläisestä Helena Konttisesta kertova kesäteatterinäytelmä Karjalan Profeetta.

Näytelmän tuottaa Hyvinkään seurakunta / Teatteri Beta.
Näytelmän rakenne pohjautuu Paavo Kiurun romaaniin, Karjalan naisprofeetta, vuodelta 1946 ja näytelmän muotoon sen on kirjoittanut ohjaaja Jouni Laine. Musiikista vastaa Helena Lehtinen, puvustuksesta Eeva Mantere ja lavastuksesta Marika Laine.

Karjalan Profeetta kertoo Helena Konttisen elämästä ja kasvusta teinivuosien piikatytöstä tunnetuksi Karjalan herätyssaarnaajaksi.

Esite ja näytösajat seuraavasta linkistä: (pdf)
www.uukuniemi.info/artikkelit/KarjalanProfeetta.pdf

JL

Jo perinteeksi muodostunut talvisodan päättymisen muistotilaisuus pidettiin Uukuniemen kirkossa ja sankarihaudoilla 13.3.

Tilaisuudesta vetovastuussa olleet Pohjois-Karjalan poliisien ja Uukuniemen reserviläiset juhlistivat tilaisuutta lippujoukkueella johtajanaan res.sot.mest. Harri Kylliäinen. Sekä reserviläiset että Uukuniemi-seura laskivat seppeleen sankarivainajien muistomerkille.

Sankarihaudoilla piti puheen res.ltn Atte Poukka. (Puhe alla)

Juhlallisuudet jatkuivat Savo-Karjalan Virkistyskeskuksessa, jossa luovutettiin Maanpuolustusmitalit jatkosodassa sotilaspoikina toimineille Hannes Tiaiselle, Eino M Revolle ja Väinö Kokolle.

Lisäksi Maanpuolustusmitalin pronssisella soljella saivat Erkki Lemetyinen ja Timo Miikkulainen sekä Maanpuolustusmitalin kultaisella soljella res.yliltn Veikko Junna.

JL

Atte Poukan puhe Uukuniemen sankarihaudoilla 13.3.2011

Hyvät kuulijat, arvoisat sotiemme veteraanit,
Olemme tänään kokoontuneet tänne muistamaan isänmaamme puolustajia sekä muistamaan talvisodan päättymistä. 71 Vuotta sitten päättyi 105 päivää kestänyt sota, jonka avulla suomen onnistui säilyttämää itsenäisyytensä. Tämä tapahtui moninkertaisesti suurempaa vihollista vastaan erittäin ankarissa olosuhteissa. Toki tappiot olivat suuret ja varsinkin täällä, alue menetykset vaikuttivat monen perheen elämään.

Olen kolmannen polven reservin upseeri, joten suvussamme maanpuolustushenki on itsestäänselvyys. Kuulun lisäksi sukupolveen, jonka lähisuvussa on sotiemme veteraaneja. Tunneside sotaan on siis olemassa, koska voin sijoittaa sodan tapahtumiin omat isovanhempani.
Aikaa on kuitenkin kuullut jo 71 vuotta joten talvisotaan osallistuneet veteraanit, kuten isoisäni, ovat jo vähintään 90 vuotiaita. Tämä tarkoittaa väistämättä sitä että lähivuosina suora yhteys talvisodan tapahtumiin tullaan menettämään.

Mitä talvisota ja sen muistaminen tarkoittaa minulle? Mielestäni on tärkeää pitää mielessä ne teot, joiden pohjalta meidän kaikkien vapaus ja hyvinvointi on rakennettu. Päivittäisissä elämissämme sodan muistaminen tai veteraanien kunnioittaminen saattaa jäädä taustalle, muun arkielämän jalkoihin.
Meillä kaikilla tulee olla yksi nimetty päivä vuodesta, jolloin osoitetaan kunnioitusta isänmaamme puolustajille ja palautetaan mieliimme isänmaamme historian kriittiset hetket. On tärkeää että pidämme perinteitä yllä ja kokoonnumme vuosittain. Näin varmistamme että talvisodan tapahtumat pysyvät muistissamme eivätkö unohdu historiankirjojen sivuille.

Me olemme saaneet lahjaksi isänmaan ja vapauden. Tämä on meidän luvattu maamme, jota meidän on viljeltävä ja varjeltava – puolustettava. Tämän on maa, mikä on paras meille suomalaisille.

Luopuminen läheisestä ihmisestä on elämän kipeimpiä asioita. Luopuminen on pitkä prosessi ja sille on viisasta antaa aikaa.

Surutyö voi olla ihmiselle raskain työ, mitä hän koskaan tekee. Suruaikaa ei ole syytä täyttää muilla voimaa vievillä asioilla. On hyvä keskittyä surutyöhön, silloin kun sen aika on.

Suru etenee ihmisessä vähitellen, eikä ole kahta samanlaista tapaa kantaa murhetta. Joku itkee avoimesti, joku tulee ylienergiseksi, toinen vetäytyy yksinäisyyteen. Suru ei ole yksittäinen tunnetila, vaan se kattaa monia erilaisia tunteita; ikävää, yksinäisyyttä, ahdistusta, vihaa, syyllisyyttä ja pettymystä.

Sururyhmissä on mahdollisuus jakaa näitä tunteita toisten samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Siellä on lupa ilmaista tunteita ja puhua niistä. Surun ainoa hoito on sureminen ja asian jakaminen.

Suruaikana ihminen sopeutuu vähitellen elämäntilanteeseen, joka on pakko hyväksyä. Läheisen ihmisen kuolemasta selviäminen tapahtuu askel kerrallaan, itkemällä, ajattelemalla ja puhumalla poismenneestä.
Surutyö auttaa luopumaan siitä, minkä on peruuttamattomasti menettänyt, auttaa sopeutumaan, ja on oikeastaan kasvuprosessi.

Seurakunnan sururyhmä alkaa 16.2 klo 17.30 Saaren seurakuntakeskuksessa.
Tiedustelut pastori Heli Melanen
heli.melanen@evl.fi
p. 044-543 0100

MA-N

Kirjastonjohtaja Timo Kovanen avasi tilaisuuden ja totesi, että kirjaston ja paikallisten yhdistysten yhteistyö on hieno asia. Joulun avaustapahtuma Uukuniemellä kirjaston ja Uukuniemen Marttayhdistyksen kanssa on järjestetty jo useana vuonna erilaisin sisällöin.

Viime kesänä tuotiin esille uukuniemeläisiä kynäniekkoja kirjaston piha-alueella sijaitsevalla kesätorilla. Kirjastonjohtaja muistutti vielä kesällä esitetystä toiveesta, että tilaisuus uusittaisiin kirjastossa sisätiloissa. Muistutus siksi, että hän on vaihtamassa työpaikkaa. Tilaisuuden juontaja kiitti kirjastonjohtajaa hyvästä yhteistyöstä uukuniemeläisten kanssa ja toivotti onnea uuteen työpaikkaan.

Kirjaston tarjoilupöytä oli kauniin jouluinen. Glögiä oli tarjolla kirjastossa kävijöille koko päivän. Muutkin joulutunnelman luojat: joulurunot ja yhdessä lauletut joululaulut virittivät osallistujat jouluun.

Tilaisuuden sisältö koostui runoista, joita esittivät Kirsti Kaijanen, Leena Tiainen, Maire Berg, Eija Kemppinen ja Irmeli Tiainen. Saatiin kuulla mm.kirjastoon erikoisen hyvin sopivia runoja, jotka oli kirjoittanut Aleksis Kivi (kirjallisuutemme peruskivi) ja ihan uusiakin harvemmin kuultuja joulurunoja. Jokainen esittäjä oli valinnut runonsa omien mieltymysten mukaan. Joululaulujen sanat ovat sisällöltään joulun tunnelmaan ja sanomaan johdattamassa ja tuttuja.

Tämän päivän uukuniemeläinen runoniekka on Maire Berg. Hän esitti ensin kirjoittamansa hauskan lapsuusmuistoon liittyvän runon: Jouluporsas. Sitä oli toivottu kovasti esitettäväksi. Toinen runo oli nimeltään Autio talo. Sen sisältö liittyi siihen, miten nuoret perheet ovat rohkeita ja asuttavat autiot talot. Hän viittasi paikallislehdessä olleeseen juttuun ja sanoi, että on hienoa, että kylälle muuttaa nuoria lapsiperheitä. Joulun valot loistivat piha-alueella ja sääkin suosi kävijöitä, pakkanen oli hellittänyt otettaan. Tilaisuuteen osallistui 14 henkilöä. Runo- ja laulutuokion lopuksi kuuntelimme laulun: Tulkoon joulu.

Juontaja ja muistiinmerkitsijä Irmeli Tiainen

Uukuniemen Urheilijat (UnU) järjesti sunnuntaina näyttävät juhlat 80-vuotisen maineikkaan historiansa kunniaksi. Juhlavieraita paikalle oli saapunut lähes sata.

Juhlan tervehdyssanat lausui seuran puheenjohtaja Martti Lemetyinen. Juhlapuhujaksi oli kutsuttu Etelä-Karjalan Liikunta- ja Urheilu r.y.:n puheenjohtaja juuriltaan uukuniemeläinen Kalevi Ikonen.

Ohjelmassa oli lastentarhanopettaja Tuija Aaltosen lausuntaa ja Punkaharjun mieslaulajien ja Petri Tiaisen musiikkiesitykset. Liikunnallisesta puolesta vastasi Savonlinnan Tanssiseuran tanssiesitykset.

Opettaja Irmeli Tiainen esitti seuran historiikin.

Etelä-Karjalan Liikunta- ja Urheilu r.y. aluejohtaja Reijo Rinkinen luovutti hopeiset ansiomerkit Martti Lemetyiselle, Leena Berg´lle ja Jarmo Tiaiselle, sekä pronssiset ansiomerkit Eeva-Liisa Tuunaselle, Jorma Kuikalle, Maire Pirhoselle, Tuula Lehtiselle, Pirkko Kuikalle ja Tarja Lahtiselle.

Juhla päättyi Petri Tiaisen säestämään yhteisesti laulettuun Karjalaisten lauluun.

Tilaisuuden juonsi Asko Kemppinen ja kahvituksesta vastasivat Uukuniemen Martat.

—–

Irmeli Tiaisen esittämä ja Vesa Berg´n kokoama seuran historiikki:

Voimistelu- ja Urheiluseura Uukuniemen Urheilijat ry perustettiin 9.12.1930 ja seuran kotipaikaksi perustamisasiakirjoihin merkittiin Uukuniemen pitäjä. 80 vuotta sitten perustettu seura hyväksyi itselleen Sortavalan Virityksen säännöt ja määritteli toimintansa tarkoitusta seuraavasti:

1) Edistää voimistelua ja urheilua, innostamalla jäseniksi kirjoittautuneita ja muitakin henkilöitä urheiluharrastuksiin ja toimimaan seuran hyväksi
2) Työskennellä puhtaan toverihengen juurruttamiseksi jäseniinsä
3) Toimeenpanna toimintansa tukemiseksi näytöksiä, juhlia ja kilpailuja, sekä kaikilla hyväksyttävillä keinoilla hankkia varoja tarkoituksensa toteuttamiseksi

Seuran merkitseminen yhdistysrekisteriin tapahtui 5.2.1931. Uukuniemen Urheilijat ry hyväksyttiin Urheiluliiton jäsenseuraksi 25.2.1933 ja perustettu seura kuului Itä-Karjalan piiriin. Sotien jälkeen kuuluttiin Viipurin piiriin ja nykyään Etelä-Karjalan piiriin.

Seuran ensimmäinen puheenjohtaja toimi Heikki Salama,joka oli puheenjohtajan tehtävissä vuoden 1939 loppuun saakka. Seuran ensimmäinen sihteeri oli Armas Ikonen ja ensimmäisen johtokunnan muodostivat Eero Tiainen, Tauno Ahokas, Yrjö Tiainen, Toivo Heikkinen, Juho Ijäs ja Kalle Tolkki.

Perustetun seuran toiminta lähti vilkkaasti liikkeelle. Tuolloin podetiiin suorituspaikkojen, välineiden ja varojen puutetta, mutta koska intoa ja mielikuvitusta oli riittämiin, eivät karut olosuhteet haitanneet tahtia. Kisoja käytiin ahoilla, pelloilla, koulujen pihoilla ja maanteillä. Pitäjässä olikin tuolloin yhdeksän kyläosastoa. Myös urheilukentän rakentaminen aloitettiin Ristilahteen.

30-luvulla hiihto ja pesäpallo olivat suosituimpia urheilulajeja. Tässä yhteydessä on hyvä tuoda esille Gaseliuksen veljekset Akseli ja Veli, jotka saavuttivat menestystä yleisurheilussa. Veli Gaseliuksella oli Itä-Karjalan piirin ennätys kiekossa ja Akseli Gaselius tunnetaan paremmin Akseli Kaskelana.

Sotien ajan seuran toiminta oli luonnollisestikin pysähdyksissä.

40-luvulla seuran alkoi viritä uudelleen. Keskityttiin tuttuihin lajeihin, kuten hiihtoon ja pesäpalloon. Pesäpallossa käytiin kylien välisiä otteluita eri kentillä: Niukkalassa Yläkuorejärven rannalla, Kummussa lietteen kentällä ja kirkonkylällä Kokonlahden kentällä. Mainittakoon tässä, että Niukkalassa urheilukentän kupeessa oli tanssilava, jossa nuoriso kokoontui 50-luvun puoliväliin saakka ahkerasti. Kunta lahjoitti vuonna 1964 kirkonkylän kenttäalueen 1,5 ha seuralle.

Vuodesta 1949 toimi Lauri Mielonen puheenjohtajana. Hän on ollut seuran pitkäaikaisin puheenjohtaja, yhteensä 16 vuotta. Toimintakertomuksessa vuodelta 1950 näkyy jo uskoa seuran tulevaisuuteen. Jäsenmäärä on noussut 57 jäseneen. Helsingin olympialaisten alla hehkutettiin me-henkeä ja nuorisoa kehotettiin toimimaan tiukkana rintamana paheiden nujertamiseksi.
Olympiavuonna 1952 aloitettiin nykyisen urheilukentän rakentaminen. Siitä tuli seuralle kova urakka, joka vaati paitsi talkootyötä niin myöskin kyläläisten rahallista apua, sillä varojen puutteen vuoksi rakennustyöt olivat välillä pysähdyksissä. Kyläläiset lainasivat sitten rahaa kyläosastolle urheilukenttää varten. Kun sitten saatiin kunnan avustusta ja veikkausvaroja niin kenttä valmistui seuran 30-vuotisjuhlavuonna 1960.

50-luvun loppupuolella päättyi seuran miesvaltainen aika, kun tytöt ja naiset tulivat hiihtoon mukaan. Muita lajeja olivat maastojuoksu ja yleisurheilu. Näissä kisailtiin ihan kiertopalkinnoista.

60-luvulla seuran taloudellinen tilanne oli vaikea ja ohjaajista oli puutetta. Uutuuslajeina tulivat suunnistus, uinti ja jääkiekko.

70-luku oli taloudellisesti hyvää aikaa. Silloin aloitettiin bingon peluu, joka oli seuralle tuottoisaa. Se toi varoja, joiden turvin voitiin aloittaa kilpailu- ja valmennustoiminta sekä hankittiin välineitä ja kunnostettiin urheilukenttää. Innokkaasti osallistuttiin niin Hopeasompa-kilpailuihin kuin Kansanhiihtoihin, tulipa talvikautena 72-73 1.sija Uukuniemelle osallistujamäärässä valtakunnan tasolla pienten kuntien sarjassa. Vuonna 1975 Uukuniemen Urheilijat oli Kalevan malja -pisteissä Etelä-Karjalan piirin kolmanneksi paras seura samalla pistemäärällä Parikkalan Urheilijoiden kanssa, edellä olivat suuret seurat Lappeenrannan Urheilijat ja Lauritsalan Kisa. Markku Happonen menestyi SM-kilpailussa maastojuoksussa. 70-luvun paras urheilija oli moukarinheittäjä Juha Tiainen. Hän voitti Suomen mestaruuden useamman kerran.

Vuosikymmenen loppupuolella seuran puheenjohtajana toimi tulevan olympiavoittajan isä eli Pentti Tiainen. Kaikkien aikojen paras uukuniemeläinen urheilija on moukarinheittäjä Juha Tiainen. Moskovan Olympialaisissa vuonna 1980 hän edusti vielä Uukuniemen Urheilijoita. Juha Tiainen voitti kultaa vuonna 1984 Los Angelesin Olympialaisissa tuloksella 78.08 m. Seura sai mainetta ja ylpeilyn aihetta. 70-luvulla oli runsaasti innokkaita yleisurheilijoita ikäkausitasolla, ja heidän valmentaminen oli taloudellisesti mahdollista.

80-luvulla tehtiin yhteistyötä liikuntalautakunnan kanssa. Yhteistyön tuloksista mainittakoon jääkiekkokaukalo Niukkalaan, lasten urheilukoulutoiminta, uimahalliretket, osallistuminen Suurkisoihin ja liikuntaleireille. Pesäpalloa ja lentopalloa pelattiin joukolla.
Katja Kemppinen menestyi maastojuoksun SM-kilpailussa mitaleille saakka. Hänen lajeina ovat olleet juoksu ja hiihto.
80-luvun pitkäaikaisin puheenjohtaja on ollut Veijo Valtonen.

90-luvulla aloitti puheenjohtajana Helge Ulvinen ja vuosikymmenen puolivälissä vetovastuun otti nykyinen puheenjohtaja Martti Lemetyinen. Hän on yksi pitkäaikaisemmista puheenjohtajista. Kilpailutoiminta oli aktiivista koskien juuri Hopeasompa-hiihtoja ja Sisulisä-kilpailuja. Nuori-Suomi liikuntaleireille osallistui kymmeniä nuoria. 80 ja 90-lukuja voidaankin kuvailla lasten ja nuorten vuosikymmeniksi.

2000-luvulle tultaessa seuran jäsenmäärä oli laskussa, mutta viime vuosina on ollut pienoista nousua. Seuran toiminta noudattelee samoja linjoja kuin 90-luvulla. Vuodesta 2004 alkaen Uukuniemen Urheilijat on järjestänyt Olympiavoittaja Juha Tiaisen muistokilpailun.

Seuran on se, rahasampo Bingo, joka on vuosien varrella tuonut varoja seuratoimintaan jouduttiin lopettamaan vuonna 2009 pelaajamäärien vähenemisen vuoksi. Bingotoiminnassa Veikko Partanen ja Maire Pirhonen tekivät mittavan työmäärän sen pyörittämisessä.

Hyvät juhlvieraat!
Uukuniemen Urheilijat ry. on ylpeä olympiavoittajastaan moukarinheittäjä Juha Tiaisesta. Tämän päivän todellisuutta on se, että mikäli aikoo kilpaurheilijaksi ja tähtää kansainvälisiin kilpailuihin on hakeuduttava isompiin seuroihin. Näin on tapahtunut kahden nuoren uukuniemeläisen urheilijankin kohdalla. He ovat Mari Tiainen ja Tiia Kuikka. He ovat menestyneet SM-tasolla, mutta tässä Niukkalan urheilukentällä hekin ovat koululaisina harjoitelleet ja kisailleet.

Historiikin kirjoittaja Vesa Bergin sanoin: Uukuniemen Urheilijat ry:n historia on osa pitäjämme historiaa. Seurattaessa urheiluseuran toimintaa, harrastajien määriä ja jäsenten ikäjakaumaa, voidaan samalla seurata Uukuniemen kehitystä ja ihmisten elämää. Seuran aktiivinen toiminta on ollut koko sen historian ajan muutamien sitkeiden ihmisten harteilla. Se on vaatinut sisua, uskoa ja kovaa työtä sen puolesta, että seura on selvinnyt tänne asti toimivana ja arvostettuna urheiluseurana.

JL

Kesälahden kunta kutsuu entisiä oppilaita ja henkilökuntaa Kesälahden kunnallisen keskikoulun perustamisen 50-vuotisjuhlaan koululle lauantaina 20.11. klo 14.00, juhlakahvit klo 13.30.

Ohjelmassa on esityksiä, muistoja ja yhteislauluja alkaen Karjalaisten laulusta ja päättyen Maamme-lauluun. Juhlapuhujana on entinen oppilas, Kerimäen kirkkoherra Toivo Loikkanen.

Tervehdysten vastaanottoa ei ole. Mahdolliset huomionosoitukset pyydetään
laittamaan oppilaiden stipendirahastoon 513903-534297.

Uukuniemeläiset tulivat mukaan Kesälahdelle vuonna 1967. Muutaman vuoden tauon jälkeen siirtyi pääosa uukuniemeläisistä lapsista jälleen kouluun Kesälahdelle syksyllä 2010.

“Toivomme paljon menneiden vuosien keski- ja peruskoulun väkeä paikalle iloiseen ja muistorikkaaseen yhteisjuhlaan!”, toivottaa rehtori-sivystysjohtaja Mikko Sairanen

Vuonna 1944 12.kesäkuuta ohjaaja, kersantti Pentti Tuisku teki onnistuneen pakkolaskun Uukuniemen Kummunkylään BL-142 Bristol Blenheim-pommikoneella vaurioiduttuaan ilmatorjuntatulesta Karjalan Kannaksella.

Pakkolaskupaikalle pystytetty muistomerkki paljastettiin viime lauantaina Kummunkylässä.

Lentomestari Pentti Tuisku paljasti muistomerkin Lapin lennoston Hornetin lentäessä samanaikaisesti juhlayleisön ylitse. Tuisku palveli myös Lapin lennostossa.

Sakari Hämäläinen totesi päiväjuhlan puheessaan:
”Neljäs syyskuuta on Suomen kannalta merkittävä päivämäärä. Tasan 66 vuotta sitten suomalaisten aseet sotarintamalla vaikenivat, tosin naapuri laski aseensa vasta vuorokautta myöhemmin.
Meidän nuorempien on vaikea kuvitella tuota aikaa. Noiden vuosien jälkeen olemme saaneet elää kokonaan toisenlaisessa maailmassa.

”Tämä 4. syyskuuta jää mieliimme juhlavana ja arvokkaana tilaisuutena, joka sai alkunsa kesäkuun alun sähköpostiviestistä. Viesti olisi voinut hukkua bittiavaruuteen, mutta löysi kuitenkin palautesivujen kautta perille.

Viestissä lentomestari Tuisku kirjoittaa:
Jouduin kesäkuun 12 p:nä yöllä v.1944 tekemään pakkolaskun ohjaamallani Blemheim -pommarilla Uukuniemen Kummunkylään pienelle pellolle. Olin saanut Kannaksella osuman koneen ohjaamoon ja haavoituin silloin. Tähystäjäni Göran Ödner haavoittui myös ja häneltä jouduttiin amputoimaan oikea jalka reidestä. KK.-sähköttäjä Sven Rosendahl haki meille apua Kummunkylästä ja tilasi ambulanssin jolla meidät vietiin Huuhanmäkeen ensiapuun ja edelleen Savonlinnaan ja Poriin sotasairaaloihin. Tapahtuman johdosta minulla on tällä hetkellä 30 %:n sotainvaliditeetti. Täytin juuri 89 vuotta ja muistelen usein tätä kertomaani tapahtumaa. Kävin joskus 70-luvulla katsomassa pakkolaskupaikkaani ja sain kylästä jonkin sotaveteraanin oppaakseni. Siis: Uukuniemen Kummunkylä on ollut mielessäni 12.6.1944 lähtien jatkuvasti. Minulle se oli melkeinpä kohtalon paikka ja kauhean hyvä tuuri siinä pakkolaskussa kävi. Tuntuu, että oli muutama enkeli ylläni hoitelemassa sitä laskun onnistumista. Tässäpä tätä tuli asiaa. Toivotan Uukuniemi-seuralle onnistunutta kesäjuhlaa. tervehtien lentomestari Pentti Tuisku.

Viesti tuntui lähes uskomattomalta. Toki omaikäiseni sodanjälkeinen polvi oli kuullut tapauksesta, mutta se oli painumassa unholaan. Soitto seuraavana aamuna Mikkeliin ja tapahtuma alkoi aueta. Langan päästä löytyi virkeä veteraani seikkaperäisin muistikuvin tapahtuneesta.

Kesän aikana alkoi tapauksen kartoittaminen Uukuniemellä. Pakkolaskupaikkaa tutkittiin miinaharavalla, silminnäkijöitä haastateltiin. Anja Hirvonen (os. Tuominen) silloin 10 -vuotias, kertoi.
Kesäillan ehkä noin puoli kahdentoista aikoihin kuulimme lentokoneen äänen. Ryntäsimme ulos äitini ja pikkusiskoni kanssa ja näimme koneen puunlatvoja hipoen häipyvän metsän pimentoon. Isä oli sodassa kuten paikkakunnan miehet muutkin. Yöllä ikkunaan koputettiin, äiti meni ovelle, jossa seisoi sotilaspukuinen mies ja pyysi apua; koneen muu miehistö oli jäänyt loukkaantuneena pakkolaskupaikalle. Äiti lähti naapuritaloon hälyttämään apua, jäimme sisaren kanssa kotiin, ei tullut uni sinä yönä.

Tapahtuma alkoi koskettaa meitä uukuniemeläisiä sen verran, että päätimme tehdä jotakin asian eteen, jotta tapahtuma vastaisuudessakin muistettaisiin.

Tänään olemme saaneet paikalle muistomerkin. Moni on kysynyt miksi nyt. Voi kysyä miksei jo aikaisemmin. Lentomestari Pentti Tuisku itsekin on ollut vähän vaivautunut asian saamasta huomiosta ja todennut tapahtuman olleen vain yksi tehtävä sodan monien joukossa.

Me uukuniemeläiset olemme katsoneet, että nyt jos milloin on korkea aika tällä konkreettisella tavalla muistaa ei vain pelkästään tätä tapahtumaa, vaan muistaa ja kunnioittaa veteraaniemme työtä. Tämän ansiosta saamme elää itsestään selvästi itsenäisessä Suomessa. Tehtävänämme on siirtää vanhempiemme ja isovanhempien uhrauksen muisto myös tuleville sukupolville.
Se työ, joka tehtiin 7 vuosikymmentä sitten ei saa unohtua.
Päivää on vietetty poikkeuksellisen mittavissa merkeissä, laajuudessa, joka on yllättänyt meidät kaikki. Ilmojen haltija soi meille sään, joka mahdollisti Lapin Lennoston lupaaman Hornetin ylilennon hetkellä, jolloin lentomestari Tuisku paljasti muistomerkin.
Esitän parhaimmat kiitokseni teille kaikille, jotka olette taanneet tämän juhlapäivän onnistumisen.”

Parikkalan kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Berg totesi tilaisuuden alussa, että kivipaasi on Parikkalan ensimmäinen ilmavoimiin liittyvä muistomerkki.

Patsaan paljastustilaisuudessa sekä päiväjuhlassa musiikista vastasi Rakuunasoittokunta, johtajanaan ja kapellimestarinaan musiikkimajuri Kari Westman. Soittokunta aloitti Karjalan jääkärien marssilla Kummunkylän muistomerkin paljastustilaisuuden. Kappale kuunneltavissa:

Päivätilaisuudessa kuultiin muun muassa Juhlamarssi Isänmaalle:

Hanssin Jukka-marssi ja Ilmavoimien kunniamarssi

Ilmavoimien komentaja, kenraali (evp) Rauno Meriö muisteli, jopa hauskuutti juhlayleisöä.
“Ensimmäinen opettajien tapaaminen tapahtui Ilmasotakoulussa Kauhavalla 1952-53. Kauhavalla oli mätäkköinen nurmikenttä ja kaksitasoiset avokoneet Stikut ja Viimat.
Lennonopettajina sotaa käyneet useat pommilentäjät : Pentti Tuiskun ohella koulun johtaja Tauno Meller, Tauno kangas, Jaakko Ranta, Erkki Harju, Martti Uotinen ja hävittäjälentäjä Manu Fräntilä.
Tunsimme Tuiskun Penan äänestä, sen kovuudesta. Kauhavan kirkon päältä kuului kentälle hänen opettaessaan lentäjänalkuja!
Tuisku oli arvostettu ja pidetty lennonopettaja.
Meriö siirtyi kadettikoulun jälkeen Uttiin Karjalan lennostoon, jossa myös molemmissa hävittäjälentolaivueissa oli useita sotaa käyneitä hävittäjälentäjiä- opettajina. Arvostus perustui kokemukseen, nimenomaan lentokokemukseen.

Meriö jatkoi kertomalla jatkosodan loppuvaiheista ilmasodankäynnissä kesä-heinäkuussa 1944.
”Puna-armeijan hyökkäys alkoi 9.6.1944. Tiedustelulentäjät olivat kuvanneet venäläisten ryhmitysalueet lähellä Leningradia Kannaksella. Tietoa oli, mutta ylin johto ei uskonut hyökkäyksen suuntautuvan Suomeen sillä voimalla, millä se tapahtui. Viipuri menetettiin taisteluissa 20.6.1944.lukuunottamatta Tienhaaran kaupunginosaa Saimaan kanavan länsipuolella.
Neuvostojoukot olivat ylivoimaisia kaikilla alueilla: jalkaväki, tykistö, panssarit ja ilmavoimat n.1500 konetta.
Kovat taistelupaikat olivat Siiranmäki, Kuuterselkä, tienhaara, Tali-Ihantala, Äyräpää- Vuosalmi, Nietjärvi ja Ilomansti.

Suomalaisten taktiikkana oli koota pommikoneet isoiksi osastoiksi, 20-30 konetta ja niille määrättiin selvä tehtävä: Vihollisjoukot Mainilan ja Kivennavan välillä.
Tämä oli myös Pentti Tuiskun tehtävänä. Hyökkäykseen osallistui kaksi laivuetta ja yhteensä 22 pommikonetta. Sillä helpotettiin mm. Siiranmäessä puolustavan Aatu Ehrnrootin johtamia joukkoja, kuten myös Kuuterselässä puolustavia suomalaisia maavoimia.

Hävittäjät suojasivat jokaisen pommitusosaston lennon 10-20 Mersun voimin. Myös tiedustelulennot suojattiin 4.hävittäjän voimin. Vihollisen hävittäjät eivät kyenneet ampumaan alas yhtään suomalista pommikonetta, joita suomalaishävittäjät suojasivat. Sen sijaan venäläisten tehokas ilmatorjunta pystyi siihen.

Suurimmat tappiot kertyivät vuodelle 1944 ja nimenomaan sen kesään.
Suomalaiset menettivät taisteluissa ja muissa lentotoiminnassa tuona vuonna 162 konetta, joista kolmannes oli pommikoneita ja tiedustelukoneita, loput hävittäjiä. Kaikkiaan koko jatkosodan aikana ilmavoimamme menetti vajaat 400 konetta. Kaatuneita oli lähes 400 ja haavoittuneita 150. Tästä joukosta suurin osa oli lentäjiä ja lähes kaikki joko upseereita tai aliupseereita. Tämä kuvastaa ilmasodan luonnetta, näiden miesten koulutus piti olla korkealla tasolla, kuten se olikin. Kolmannes lentäjistä oli nuoria lento-oppilaita. Ilmatorjunnan tappiot taistelutoiminnassa olivat samaa luokkaa kuin lentojoukkojenkin.

Venäläisten tappiot alasammuttuina koneina kohosi sodan aikana 2800:an. Näistä hävittäjät ampuivat alas 1600 konetta. Tähystyspallojakin ammuttiin alas 28 kpl. Venäläiset menettivät viimeisinä sodan kuukausina suomalaisia vastaan noin 1000 konetta.

Lopuksi kenraali Meriö totesi:
Voi vain kuvitella, miltä Pentti Tuiskun kaltaisista pommituslentäjistä tuntui, kun he suuntasivat kulkunsa kohti vihollisen asemia, joita ilmatorjuntatykistö ja hävittäjät yrittivät suojata.

Valojuovien sävyttämä helminauha alkoi kohota maasta ja se näytti aluksi tulevan suoraan kohti, mutta muuttikin viime hetkessä suuntaansa. It- kranaattien räjähdyshattarat näkyivät syrjäsilmällä koneen molemmin puolin. Kk-ampuja pöntössään tähysti takasektoria valmiina avaamaan tulen heti kun perään ilmestyy vihollishäätäjä. Tähystäjä on kontallaan tähtäimensä ääressä ja antaa ohjauskomentoa ohjaajalle. Ei pidä painaa jalkaa, vaikka kuinka mieli tekisi, sillä sillloin pommit menevät kohtaan ohi. Jokainen lento vaati kylmäpäisyyttä, jota Pentillä varmasti oli ja on kaiketi vieläkin. Hävittäjiltä vaadittiin samaa kylmyyttä ja pelotonta päälle käymistä tilanteen niin vaatiessa.

Se oli sodanajan lentäjän elämää. Sen saman hengen nuo juuttaat tartuttivat meihin nuorempiin. Sitä henkistä siltaa olemme pyrkineet rakentamaan eteenpäin. Tämän päivän ilmavoimat on huippukunnossa verrattakoon niitä mihin maahan tahansa. Suuri kiitos tästä lankeaa vanhoille, sodan käyneille veteraanipolville.
Muistomerkki on palanen ilmavoimiemme historiaa.”

Punkaharjun Mieslaulajat johtajanaan kanttori Pentti Tynkkynen lauloivat neliäänisesti Raatteentie-laulun, joka kertoo seikkaperäisesti tapahtumista ja jossa säälitään vastapuolen joukkoja. Toinen Kaunehin maa-laulu kertoi lentomestarin näköaloista.

Suomen ilmavoima käyttivät hakaristiä vuosina 1918-1944.
Pentti Tuisku kertoi hakarististä, ikivanhasta onnen amuletista. Ruotsalaisen kreivi Von Rosenin lahjoitti 1918 Suomen valkoiselle armeijalle lentokoneen, johon hän oli maalauttanut sukunsa symbolin, sinisen hakaristin. Sisällissodan jälkeen Suomen nuori armeija otti sinisen hakaristin ilmavoimiensa tunnukseksi.

Lentomestari Pentti Tuisku kertoi yksityiskohtaisesti pakkolaskutapahtumat 12.6.1944.
https://uukuniemi.info/artikkelit/?id=749
”Jos kiveä ei olisi ollut olisimme murskaantuneet metsän puihin.”

Laulu innoitti Tuiskun kertomaan Hanssin Jukka -mallisesta lentokoneesta, joka oli DC 2 merkkinen Douglas-matkustajakone. Tusku on ainoa elossa oleva lentäjä, joka on lentänyt Hanssin Jukkaa.

Suomen ilmavoimien kaikkien aikojen ensimmäinen kuljetuskone on maannut kolmisenkymmentä vuotta varastossa. Nyt kone on päätetty entisöidä Jyväskylässä.
Jatkosodassa kone toimi kuljetustehtävissä ja myöhemmin sitä käytettiin muun muassa kartoituslennoilla. Koneen perämiehenä toiminut lentomestari Pentti Tuisku muistaa Hanssin-Jukan hyvin.
– Se oli tietysti helppo lentää, samanlainen kuin oli sotakoneeni Bristol Blenheim, Tuisku kertoo videolla:

Tilaisuuden lopuksi juhlaväki sai maistaa Kummun maaseutunaisten keittämää maistuvaa lohisoppaa.

Muistomerkkijuhlan järjestämistä tukivat:
Alocon Oy, K-Maatalous Savonlinna, Hilkka Pirhonen, Maaseutupalvelu J. Kaljunen, Matriset Oy, Parikkalan kunta, Parikkalan-Rautjärven Sanomat, Parikkalan seurakunta, Pertti Siitonen Oy, Punkaharjun mieslaulajat, Puutavaraliike I. Pölönen Oy, Rakuunasoittokunta, Saimaan Aromikas Oy, Savonlinnan Palveluyhtiöt Oy, Niukkalan maamiesseura, Uukuniemen Metalli Oy, Uukuniemen Osuuspankki, Uukuniemi-seura ry

MA-N

Runsaat sata juhlavierasta oli kokoontunut lauantaina Kummunkylään 12.6.1944 pakkolaskun tehneen BL-142 –pommikoneen muistomerkin paljastamistilaisuuteen. Lentomestari Pentti Tuisku (89) oli itse saapunut paljastamaan muistomerkin, jonka Uukuniemi-seura ja Kummun kyläyhdistys yhdessä olivat pystyttäneet. Sodan aikana yli 66 vuotta sitten tapahtuneen koneen hallitun pakkolaskun ansiosta sen miehistö ohjaaja kers Pentti Tuisku, tähystäjä vänr Göran Örder ja kk-ampuja alik Sven Rosendahl säilyivät hengissä ja konekin saatiin myöhemmin korjattua lentokelpoiseksi. (Kuluvan kesän aikana tapahtumasta on kerrottu laajasti lehdissä ja uukuniemi.info -verkkosivuilla.)

Tervetulosanat muistomerkillä lausui Kummun kyläyhdistyksen puolesta Jouni Suppola ja muistomerkin paljastaminen tapahtui tasan klo 12.30, jolloin lentomestari Tuisku poisti muistomerkin suojavaatteen. Täsmälleen samana kellonaikana Lapin Lennoston F-18 C/D HORNET (NH) –torjuntahävittäjä suoritti matalan ylilennon tilaisuuden kunniaksi.

Muistomerkiltä siirryttiin päivän pääjuhlaan Niukkalan Rajapirtille. Juhlan tervetulosanat lausui Parikkalan kunnanhallituksen pj Ari Berg ja juhlapuheen piti entinen Ilmavoimien komentaja kenraali (evp) Rauno Meriö. Lentomestari Pentti Tuisku kertoi 12.6. 1944 pommituslennon ja ilmatorjuntatulesta vaurioituneen BL-142 –koneen pakkolaskun vaiheet. Lisensiaatti Jukka A. Torvelainen oli valmistellut mielenkiintoisen esitelmän Bristol Blemheim –pommikoneen rakenteesta keskittyen juuri kyseisen BL-142 -yksilön historiaan. Juhlan päätössanat lausui Uukuniemi-seuran pj. Sakari Hämäläinen. Musiikista vastasi Rakuunasoittokunta johtajanaan musiikkimajuri Kari Westman sekä Punkaharjun Mieslaulajat joht. kanttori Pentti Tynkkynen. Kummun Maatalousnaisten tarjoama lohikeitto ja kahvit maistui juhlaan saapuneille 150 –hengen vierasjoukolle.
Sah

Alla video Hornetin ylilennosta.

Toissa perjantaina Juholan tilalla Niukkalassa järjestetyt Uukuniemen Ilo ry:n Ilo-iltamat onnistuivat yli odotusten niin yleisömäärän kuin tunnelmankin suhteen.

Matti Laukkasen sukutilan ylisille ja pihapiiriin levittäytynyt tapahtuma tarjosi paitsi elävää musiikkia myös paikallisia biisoni- ja muikkuherkkuja. Sekä tietysti tilaisuuden tavata tuttuja ja vaihtaa kesäkuulumisia. Kiinnostusta herätti myös pieteetillä kunnostettu Juholan talo, jota Matti sai esitellä useaan kertaan sekä selostaa korjausremontin vaiheita.

Allekirjoittanut on jäävi arvioimaan illan aloittaneen duo Rihvelkintun ja Passarpojan – alias Petri Tiainen ja Topi Pöyhönen – musiikillista antia, mutta tulkoon mainituksi että keikkasettimme koostui uukuniemeläisen Olli Wuorisen (1842-1917) runoihin sävelletyistä blues- ja folkhenkisistä lauluista. Meillä oli myös kunnia saada kanssamme soittamaan kaksi hienoa muusikkoa, eli säveltäjä Herman Rechberger lyömäsoittimineen sekä Mikko “Mikkolanniemen hulluin mies” Europaeus puhaltimineen.

Seuraavaksi ohjelmassa nähtiin – pienenä yllätysnumerona – taitavien nuorten neitosten cheerleader-esitys. Imatralta ja Riihimäeltä kotoisin oleva tyttökolmikko oli keskittynyt hiomaan esityksensä kuvioita ja hienouksia niin, että ryhmän nimen keksiminen jäi viime tinkaan. Hetkeä ennen esitystä nimi löytyikin: I.L.O. Kiitokset tytöille hienosta ohjelma-
numerosta!

Illan pääesiintyjälle Jarkko Martikaiselle Uukuniemi on tuttu parilta aiemalta kyläreissulta, mutta keikkakokemuksena tämä oli hänelle uusi. Jarkko tunnusti arvelleensa etukäteen, että kuulijoita voisi saapua pari-kolmekymmentä, joten kymmenkertainen yleisömäärä löi hänet vilpittömästi ällikällä. Jarkko soitti hienon otannan kolmen soololevynsä kappaleista, joskaan emme malttaneet vastustaa kiusausta olla soittamatta yhdessä – yhteisen bänditaustan kunniaksi – myös muutamia YUP-yhtyeen kappaleita. Varsinaisen keikkasetin päätti koko soittajakaartin voimin esitetty “Toivon kappaleita” Jarkon tuoreimmalta soololevyltä.

Kaiken kaikkiaan illasta jäi vahvasti sellainen tuntu, että iltamaperinteessä on vielä ytyä.
Palautteen ja kommenttien perusteella väki tuntui viihtyvän, ja talkoovoimin tehdyt järjestelyt lujittivat entisestään paitsi Ilo ry:n omaa yhteishenkeä, niin myös yhteistyötä muiden paikallisten yhdistysten ja toimijoiden kanssa. Erityiskiitos tapahtuman turvallisuudesta ja järjestyksestä vastanneille Uukuniemen VPK:lle Kai Laineen johdolla sekä järjestyksenvalvojille Mervi Auviselle, Arto Auruksenaholle sekä Antti Paajaselle. Kiitos myös Pertti Siitonen Oy:lle, jonka alueelle autot saatiin turvallisesti parkkiin sekä Mika Venhovaaralle äänentoisto- ja valokaluston lainaamisesta sekä ammattitaitoisesta miksauksesta. Siivous- ja järjestelyapua sekä kalusteita saatiin niin Ilon omalta porukalta kuin vasukkailtakin ja Uukuniemi-seuralta, sukulaisilta Kuopiota myöten, ystäviltä sekä kylänmiehiltä. Kiitos siis, ja toivottavasti tapahtuma toi iloa kaikille teille aikaanne ja vaivaanne uhranneille – sekä tietysti koko iltamayleisölle. Runsas ja hyväntuulinen väkimäärä motivoi varmasti järjestämään iltamia jatkossakin.

PT

Moselin laakso Saksassa on kuuluisaa viiniseutua. Roomalaisen
asutuksen ja viinikulttuurin jälkiä parinkin vuosituhannen takaa löytyy
satojen kilometrien matkalla jokivarsien viinirinteiden syleilyssä
sijaitsevissa viehättävissä pikkukaupungeissa, joissa vanha “Fachwerk”
– rakennustyyli saa jokaisen turistin hamuilemaan kameraansa.

Viini

merkitsi jo satoja vuosia sitten rikkautta seudulle, – esimerkiksi
Trabenin kaupunki jäi historian kirjoihin hankkimalla saksalaisen
alueen ensimmäiset sähköiset katuvalot. Me maistelemme hieman
tuoreempia viinejä…

Joulunodotus

Keski-Euroopassa tulvii aisteihimme joulutoreilla: Se on paahdettuja kastanjoita, pähkinöitä,kuumaa tuoksuvaa hehkuviiniä, omenasoseen kera syötäviä perunaraasteesta paistettuja “lättyjä”, se on perinteisiä käsintehtyjä kristillisiä arvoja huokuvia koristeita, materiaaleina oljet, havut ja pähkinät, väreinä kulta ja vihreä, – punatontut tulevat muualta.

Lähde kanssani kokemaan näitä elämyksiä Moselille ja joulutoreille. Matkan
edullisuuden tarjoilee halpalentoyhtiö Tampereelta lähtevin lennoin.
Saksankieliset jutut käännän Sinulle tarpeen tullen vaikka karjalaksi.

Matkaan sisältyy myös risteily Moselilla todella aitoon vanhaan
Fachwerk-kaupunkiin Bernkastel-Kues.Lisämaksullinen retki lisäksi
Luxemburgiin ja Trieriin. Emme unohda myöskään hyvää ruokaa ja asumme
edellämainitussa Trabenissa. Katso lähemmin ohjelma:
www.uukuniemi.info/bannerit/resviaria_joulutorit.pdf

Sirkkis Pentikäinen,
Moselin matkan matkanjohtaja